Sportyfeel Fitness Classic 2015

Tänä viikonloppuna on Helsingin kulttuuritalolla meneillään perinteiset keväiset fitness- ja kehonrakennuskisat, tällä kertaa nimeltään Sportyfeel Fitness Classic.

fitness classic

Metallisydän ei tällä kertaa päässyt sairastamisensa takia (saatana!) paikanpäälle kisoja seuraamaan, mutta onneksi se sujuu nykytekniikan myötä hienosti myös kotisohvalta netin välityksellä. Vaikka täytyy kyllä rehellisyyden nimissä myöntää että kyllähän se vitutti maata kotona sohvalla lukemassa muiden Facebook-päivityksiä Kultsalta sen sijaan että olisi ollut itse paikan päällä…

Sohvalla

Silmä kovana tuli kuitenkin seurattua lähes jokainen sarja, kuvien ja muiden kirjoitusten kautta. Paljon oli tuttujakin kavunnut tänä keväänä kisalavalle ja heidän sijoittumisensa luonnollisesti hieman jännitti, kovan työn olivat tehneet kaikki, vaikkei sitä kirkkainta mitalia kaulaan ripustettaisikaan.

Yksi omista ennakkosuosikeistani oli Body fitness juniorit + 163 cm -sarjassa kisannut ja sen Suomen mestaruuden selkeästi voittanut Janina Hillman, jonka treenaamista ja lajille omistautumista on ollut ilo seurata jo parin vuoden ajan samalla salilla treenatessa. Janina on hyvä esimerkki lajiin panostamisesta ja siitä nauttimisesta. Janina treenaa kovaa ja antaumuksella, mutta aina hymy huulilla, selkeästi treenaamisesta nauttien. Tämä kova työ palkittiin nyt sillä isoimmalla pokaalilla, hyvä Janina!

Janina Hilmann
Kuva Body-lehden galleriasta

Toinen mainitsemisen arvoinen junnukilpailija on Olli Kemppainen, joka niin ikään voitti oman sarjansa, juniorien CBB:n Suomen mestaruuden. Ollilla on mahtava kehon malli ja periksiantamaton tahto menestyä. Uskokaa pois, tästä miehestä kuullaan vielä! (Metallisydän haastatteli Ollia vuosi sitten haastattelun voit lukea TÄÄLTÄ)

Olli Kemppainen
Kuva Body-lehden galleriasta

Mens Physiquen lyhyessä sarjassa mielenkiintoni kohdistui erityisesti Pekka Tyrylahteen. Pekkis on erittäin lahjakas ja hyvän mallin omaava kisaaja. Tällä kertaa Pekkis joutui tyytymään neljänteen sijaan, johon ei varmasti ole tyytyväinen vaikka nöyränä miehenä muuta varmasti väittääkin.

Pekka Tyrylahti
Kuva Body-lehden galleriasta

Miesten shortsisarjan pitkässä sarjassa Metallisydämen haukansilmä seurasi MIhkel Altmets:ia, joka sijoittui äärimmäisen tiukasti kolmanneksi. Kolme parasta erotti toisistaan vain yksi piste, joten sijat olisivat voineet mennä ihan miten tahansa. Mahtava suoritus Mihkel!

Mihkel Altmets
Kuva Body-lehden galleriasta

CBB:ssä kova taistelu sijoituksista jatkui. Erityisesti kiinnosti nähdä mihin kuntoon Tuukka Heikkinen oli itsensä saanut. Uskon että päivän kunto, kuten sijoitus kolmantenakin oli Tuukalle pettymys, vaikka sarjan voittaja Tuomas Kuronen olikin mahtavassa kunnossa.

Tuukka Heikkinen
Kuva Body-lehden galleriasta

Ilta huipentui kehonrakennuksen supersarjan myötä. Tässä vaiheessa harmitti ihan oikeasti etten päässyt paikalle, lavalle nimittäin kipusi muiden muassa valtavan kokoiset Artturi Kallio ja Kille Kujala. Killen kisakuntoa oli jännittänyt minun lisäkseni varmasti moni muukin, Killen itsensä mukaanlukien. Killen päätavoite tänä keväänä on Amateur Olympia ja kunto olikin vielä vajaa, joten Kille joutui tyytymään näissä ”välikisoissa” kolmanteen sijaan Artturi Kallion ja Petri Raatikaisen jälkeen. Amateur Olympiaan on vielä aikaa ja uskon vahvasti Killen olevan siellä iskussa.

Kille Kujala
Kuva Body-lehden galleriasta

Sellainen oli Metallisydämen sohvalta käsin luotu katsaus Sportyfeel Fitness Classicin lauantaipäivään, kertokaahan paikalla olleet miltä sieltä käsin näytti! : )

Enemmän tuloksia ja valtava määrä kuvia löytyy esimerkiksi Body-lehden sivuilta

Metallisydän

3 vastausta artikkeliin “Sportyfeel Fitness Classic 2015”

    • Mä uskon että kyseessä oli vanha kunnon ”kännissä lavalla” -temppu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta