Mitä kuuluu Metalliprinsessalle?

Pieni vauvelimme Emilia on jo yli neljän kuukauden ja kasvaa ja kehittyy valtavaa vauhtia! Vauveli pyöreähtelee jo mennen tullen vatsaltaan selälleen ja takaisin ja kohta jo kontataan, sen verran on kova yritys eteenpäin.

20150227_093909

Metalli-isukkikin alkaa pikkuhiljaa tottua isänrooliin, yöllisiin heräämisiin ja kakkavaippojen vaihtamiseen. Tosin koko ajan tulee vastaan kaikkea uutta ja ihmeellistä, kuten nyt esimerkiksi parsasoseen syöttämistä vauvalle. Siis ihan oikeesti, PARSA! No mutta onneksi prinsessalta löytyy omaa tahtoa ja parsa jää viisaasti syömättä. Muut soseet maistuvat kyllä.

DSC00900

Se mihin isukki ei totu varmasti koskaan, on se ilo ja onnen tunne, jonka pieni vauveli saa aikaan. Vaikka isuki olisi aamulla kuinka väsynyt, kaikki väsymys katoaa pienen prinsessan hymyn ja jokeltelun myötä. Vaikka Emilia on yleisestikin melkoinen hymytyttö, ovat aamut kaikkein iloisinta aikaa. Herättyään prinsessa makailisi, hymyilisi ja jokeltelisi sängyssä vaikka kuinka kauan.

20150301_085226

Vauvamme on kova juttelemaan. Sanoista ei juurikaan saa vielä selvää, mutta onneksi isukki on hyvä tulkitsemaan. Olemmekin prinsessan kanssa käyneet pitkiä keskusteluja monista ajankohtaisista asioista, kuten esimerkiksi Suomen ulkopoliittisesta tilanteesta, tulevista eduskuntavaaleista ja fitness-kilpailijan doping-kärystä. Toki välillä keskustelemme kevyemmistäkin aiheista, kuten siitä kenen olisi pitänyt voittaa Martina ja hengenpelastajat ja naureskelemme Temptation Islandin tyhmyyttä…

20150220_084938

Mutta tosiaan joo, Metalliprinsessa voi hyvin ja isukkikin taitaa vauva-ajasta selvitä : )

Metallisydän

6 vastausta artikkeliin “Mitä kuuluu Metalliprinsessalle?”

  1. On kyllä sydänten valloittaja tuo prinsessanne! 🙂 Ja korkea hatun nosto sulle tuosta isän roolin omaksumisesta. Omalla historian sanelemalla perstuntumallani, voisin sun sanoa olevan suhteellisen harvinaislaatuinen tapaus tuolla saralla. (Saattaa tietysti olla, että mun otanta pitää sisällään ne mädimmän tapaukset, mutta eniveis.) Hienosti handlaat isin homman ja vielä hemmetti vieköön uskallat sanoa ääneen sen, että se on ihanaa! Loistavaa meininkiä!

    Nuppu / FS

    • Ainakin isänsä sydämen prinsessa on valloittanut aivan kokonaan 🙂 Onhan tässä isin hommassa omat haasteensa ja välillä menee sormi suuhun, mutta äipän vankkumattomalla avustuksella on kaikesta selvitty 🙂 Ja onhan tää nyt aivan ihanaa! 🙂

    • Mä uskon että prinsessan hiustenkasvu lähtee vielä vahvaan nousuun toisin kuin isänsä… 😀

    • Niin moni väittää, kaipa me sitten ollaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta