Millä autolla sinä ajat?

Netistä löytyy useampia luokituksia ihmistyypeistä tiettyjen automerkkien takana, onpa aiheesta taidettu tehdä ihan tutkimuksiakin… Kannoin oman korteni kekoon ja mukailin näistä netin luokitteluista oman versioni… Kerro osuinko sinun kohdallasi oikeaan!

BMW
Takavetoisilla ikälopuilla bemareilla ajavat amislaiset bensalenkkarit, joille millään muulla ei ole väliä kuin ruovituttaa koslaa sivuluisussa risteyksestä toiseen. Ökybemareilla taas ajavat jupit, joilla ei oikeasti ole niihin varaa. Asutaan vuokrayksiössä ja koko ajan on luottokortti tapissa, mutta se ei haittaa kunhan kulissi on kunnossa kurvatessa Dressmanin puvussa bemarilla ATK-alan työpaikan pihaan. Yhteistä bensalenkkareilla ja jupeilla on harhaluulo siitä, että joku ihailisi heidän autojaan.

juppi

OPEL
Opelmiehet on niin saatanan itsepäisiä että ajavat Opelilla vuodesta toiseen ja ostavat aina uuden Opelin vaika tietävät että tarjolla olisi kymmeniä parempia autoja. Opelmies puolustaa Opeliaan henkeen ja vereen ja kiroaa hiljaa itsekseen tien pientareella ”yllättävän” vian iskiessä.

FORD
Fordimiehet ovat merkkiuskollisia. Isoisällä oli Ford, isällä oli Ford ja naapurin Pentilläkin oli Fod. Kukaan ei oikeastaan halua Fordia, mutta se on ostettava jos aikoo olla väleissä sukulaistensa kanssa. Kukaan suvusta ei tervehdi Pertti-enoa joka erehtyi kerran ostamaan Toyotan vuonna -82.

Taunus

FIAT
Tässäpä vasta surkeata joukkoa. Persaukisia, joiden rahat eivät riitä Mersuun eikä Bemariin. Veholla kuitenkin norkoillaan ja yritetään sulautua parempiosaisten joukkoon. Surkeata, tosi surkeata.

MERCEDES-BENZ
Mersumies luulee olevansa muita parempi, ja usein onkin, onhan hänellä oma yritys jonka nimissä Mersukin on. Mersun saa pysäköidä kaupan pihassa invapaikalle eikä liikennesäännöt koske Mersuja, ainakaan Mersumiesten mielestä. Sitten on tietysti ne käytettyjen taksimersujen ostajat, jotka maksavat ylihintaa siitä, että saavat ajaa autolla jonka takapenkille on oksennettu.

MB-tarvitsee-2-invaruutua2_7552

NISSAN
Nissan-kuskeista ei kukaan osaa sanoa mitään. Ne ovat hajuttomia, mauttomia ja värittömiä, pelkkää massaa. Yksinkertaisia, vähään tyytyväisiä läskisoosin syöjiä koko porukka.

KIA
Kia ostetaan koska sen saa niin halvalla. Kukaan ei kehu omistavansa Kian, itseasiassa sitä häpeillään jopa siinä määrin että Kian ostamisen jälkeen kuljetaan polkupyörällä töihin ensimmäiset kaksi kuukautta ja väitetään entisen auton olevan korjaamolla. Kia on nykypäivän Lada.

TOYOTA
Toyota Corolla on maailman eniten valmistettu auto (lähde Wikipedia) ja sen kyllä huomaa. Toyota-kuski ei halua erottua massasta, vaan mieluummin sulautua siihen. Toyota on aina joko harmaa tai punainen, muita värejä ei ole. Toyotan omistajat ovat juntteja, pukeutuvat huonosti, juovat tarjouskahvia ja kenties piereskelevätkin. Toyotan vakiovaruste on karvanopat.

karvanopat

AUDI
Audi on uusi Mersu tai Bemari. Audin omistaja haluaa näyttää kuuluvansa ylempään keskiluokkaan ja sitä korostetaan uusimmalla älypuhelimella, istuvalla puvulla ja Audilla. Audissa on useimmiten tummennetut takalasit ja näyttävät erikoisvanteet. Audimies käyttää aina aurinkolaseja, satoi tai paistoi.

VOLKSWAGEN
Volkswagen on oikein nuukien ja pihien automerkki. Volkkarimies juoksee viitosta halvemman kahvipaketin perässä maan ääriin. Ajaa keskiviivaa pitkin viittäkymppiä. Nämä ottavat rahaa kolehtihaavista. Volkkarimiehet eivät myöskään raaski viedä rakasta kotteroaan huoltoliikkeeseen, vaan ovat netin AutonvaraosatKauppan kanta-asiakkaita. Pimeässä tallissa sitten kirotaan ja yritetään itse asentaa sitä akkulaturia, onnistumatta.

ALFA ROMEO
Alfa Romeolla ajaa nahkatakkiin ja liukaspohjaisiin nahkakenkiin pukeutunut mies, joka haluaa hieman eksotiikkaa tänne harmauden keskelle. Suomen talven pakkasissa kyseinen mies palelee nahkakengissään ja kiroaa eksotiikkaa jonka sähköinen keskuslukko ei toimi pakkasella.

jaaraappa_etu_12116TM_au

CITROEN
Sitikalla ajavat laiskat, viiniä hörppivät nautiskelijat. Sitikat ovat aina vanhoja, uutta Sitikka ei ole kenelläkään. Sitikkakuskit vaihtavat autoa kerran kymmenessä vuodessa ja sillä kuljetaan ostamaan kaupasta chato briääniä ja homejuustoja, joita nautiskellaan kotona takan ääressä karhuntaljalla alasti loikoillen. Puolet sitikkakuskeista on hienostelevia piilohomoja, toinen puoli muuten pervoja.

VOLVO
Volvomies rakastaa autoaan. Volvo vahataan kerran viikossa, ajetaan iltaisin talliin ja toivotetaan hellästi hyvää yötä. Volvolla ajetaan vain kauniilla säällä ja Volvossa kuunnellaan ainoastaan Nordmania. Volvomiehellä on talvella Volvo-pipo ja kesällä Volvo-lippis.

volvo

Metallisydän

30 vastausta artikkeliin “Millä autolla sinä ajat?”

  1. Jännityksellä odotin, mitä Peugeot-merkin takaa löytyy. Ilmeisesti ei mitään sanomisen arvoista..

    • Joo, Peugeot-kuskeista on parempi jättää sanomatta mitään. Ne on niin herkkänahkaisia että pahoittaa mielensä heti jos vähänkään vihjaa että Pösöllä ajamalla yritetään luoda rajua imagoa, onhan logossakin vihainen leijona. Peugeot kuskit kun on kuitenkin niitä lällyjä lampaita…

  2. Hei tää on huikee! Mä ajoin opiskeluaikana=persaukisena Fiukilla, sit mun miespuolinen tuttava ajoi monta vuotta citikalla ja hänellä oli taipumuksia pukeutua välillä naiseksi, ja juuu! -kotiviinit oli aina käymässä 😀 nykyistä autoani en uskalla ton perusteella paljastaa mut nissanilla en oo koskaan ajanu. Hitto sain hyvät naurut tästä!

    • Hehe 🙂 Joo kyllä näillä kaikilla todellisuuspohjaa on, ei ole tuulesta temmattuja luokitteluja 😉

  3. Entä Renault kuskit? Meneeköhän samaan kategoriaan pösö kuskien kanssa? Ranskanpulla, ranskanpastilli, salmiakki, mitä näitä nyt on? 😀

    • Joo samaa jengiä on niin pösökuskit kuin renukuskitkin 😀

  4. Voin kyllä myöntää Volvo-kuskin määrittelyn ensimmäisen lauseen pitävän kohdallani täysin paikkansa, tosin sillä erotuksella, että olen Volvonainen ;D Volvolippistä tai -pipoa ei löydy, mutta Volvon omaa kaupantekijäiskynsilakkaa on kaapissa kolmessa värissä :D:D

    • Kyllä, paikkansa pitää. Kynsilakka menee samaan kategoriaan lippiksen ja pipon kanssa 😀

    • En halua loukata ketään, siksi jätin sanomatta mitään Skodakuskeista, jotka kaikki muistavat julistaa että heidän Skodansa on ihan sama kuin Volkkari, merkki vaan nokalla on eri ja hinta paljon halvempi…

  5. Itsekin olen ollut Fiat-kuski hetken aikaa kortin saatuani (koska se oli isin auto eikä ollut vaihtoehtoja) ja mun mielestäni Fiat Punto -kuskit tarvitsisivat aivan oman luokituksensa. Jos pikatiellä huomaat Punton perän lähenevän, on aika alkaa etsiä sopivaa ohituskohtaa, koska Punto-kuskien kaasujalka ja hermot ei anna mennä yli seitsemääkymppiä. Pätee siis myös oman isän kohdalla, joka onneksi tajuaa pysyä pois pikateiltä 🙂

    Fiatin jälkeen on ajeltu Mersulla, Peugeot(e)illa, Opel(e)illa, Bemarilla… Ja näistä vaihtoehdoista jaksan edelleen tippa linssissä muistella coupe-Mersua joka oli pakko vaihtaa käytännön syistä farmari-Peugeotiin. Eli jos mulla olis rahakas firma jolla vois kustantaa kalliin auton, niin varmasti se olisi Mersu. Tai ainakin mikä tahansa muu kuin Peugeot 😀

    Miehen isällä ollut (velkainen) Bemari ja täytyy kyllä sanoa että kuvaus sopi täydellisesti ensimmäisestä sanasta aina viimeiseen pisteeseen asti 🙂

    • Ei, kuten tuolla edellä jo sanoin, en halua loukata ketään, siksi jätin sanomatta mitään Skodakuskeista, jotka kaikki muistavat julistaa että heidän Skodansa on ihan sama kuin Volkkari, merkki vaan nokalla on eri ja hinta paljon halvempi…

  6. Kyllä näin ex-volkkarinaisena on todettava kartanovolvon jouset paremmiks! 😀

    • Hehehee 🙂 Kartanovolvo on oma käsitteensä 😀

  7. Itelläni tällä hetkellä kolme autoa (bmw,mersu ja volvo). Juurikin tuo volvo on ollut tallissa käyttämättömänä jo jonkin aikaa. Sitten kaksi muuta ovat käytössä ihan jatkuvasti. Onhan se joskus toi mersu ollu semmonen ettei meinaa ruutuun mahtua (hehe) ja no bemari on bemari. 😀 Mutta itse tärkeinpään eli postaukseen, erittäin hyvä ja hauska!

    • Niinpä, parempi puunata sitä Volvoa vaan siellä tallissa 😀

    • Noooo…. Meillä on kaksi Fordia, kuten myös vanhemmillani… mutta siskon perheessä on vaan yksi 😀

  8. Olosuhteiden pakosta mennään kiihkeällä italian orilla eli fiiu bravolla mut onhan vikkelä vaikka pieni kone hehe kiva kiusata audi jne miehiä kun eivät osaa päättää mikä se nopeus on ja tietty musta on mun kosla
    mut het kun rahat sallii hommaan jenkin, ajoa ei niin paljoa tuu mut se nautinto, on ollut 2 semmosta niin tiiän mut taas tuo alfa romeokin ruennut kiinnostaan, isällä 4 alfaa ollut ja ei oo ollut vikoja, on kaupparatsu ja kilometrejä tulee.
    On myös ollu lancia thema ja voin sanoa et parempaa autoa ajettavuuteen en oo vielä löytänyt, no isän alfa coupe kyllä mut tämä lancia oli vuosmallia -91 ja isän alfa 2001, samoin tääkin pikku fiiatti kosla mikä on yllättävän hyvä ajaa pikku kipoksi
    Uutta mersua en hommaa, pitää olla vanha 190d tai vastaava ja jos volvo tulee se on kans mallia laatikko 244 farkku tai 740 farkku, no oonkin outo otus 😀

    • No jos laatikko-Volvon hommaat niin kyllä aika outo tapaus oot! 😀 😀

  9. Jos tilaa ois niin talbot horizont tulis uuestaan ja nyt harraste ajoon, 2 ollut jo ja on mun mielestä varsin mukava auto ajaa vaikka onkin äänekäs ja keski kulutus pyöri siinä 6.5l/ 100 km ja nythän puhutaan vm-84 autosta
    Laatikko volvo pitää olla mattamusta, matala lintta ja ämyreistä pauhaa rokki niin perkeleen lujaa

  10. Mitä sanoin, oon outo otus, reenaan selän 5 kertaa viikkoon ja koko ropan 4 kertaa viikkoon et ei tämäkään normi tapa oo

  11. Uskaltaakohan kysyä millaisia on hyundain omistajat? Vai onko niitä edes olemassa??

    • Ai ketkä? Ei kai kukaan oikeesti Hyundaita omista?

  12. Omistan vanhan Octavian ja just pari päivää sitten viimeksi selitin, kuinka siinä on Volkkarin tekniikka 😀 Meni aika nappiin luonnehdintasi ainakin omalla kohdallani…

    Ja vähän kuittailua vastapalloon: en kyllä itsekään ymmärrä Ford-uskollisuutta 😀 Fordilla ei ole mitään erityistä valttikorttia, kuten esimerkiksi Toyotan luotettavuus, Audin status, Volvon turvallisuus tai ranskalaisten (ainakin väitetty) ajomukavuus, noin joitakin mainitakseni.

    • Älä sinä tuu kuule Voortteja moittimaan, saat koko suvun perääs! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta