Potku päähän

Ällösöpötys-vauvajutut jatkuvat…

10156054_10152466546223838_2998678818808375390_n

Raskaus oli edennyt noin puoleen väliin kun Sari kertoi tuntevansa vauvan liikkeet masussaan. yritin tunnustella masua kämmenellä ja poskella mutta en tuntenut mitään, korkeintaan suolen kurinaa. Sinnikkäästi jaksoin kuitenkin päivästä toiseen masua silitellä ja höpötellä höpöhöpö-juttuja. Eräänä iltana tunsin sen aivan selvästi, pieni töytäisy poskellani! Vauva oli juuri potkaissut minua päähän! Ei ole totta! Maailman ihanin tunne!

Miten ihanilta nuo vaimeat töytäisyt tuntuivatkaan. Voisin vaan maata poski masua vasten odottaen uusia töytäisyjä, jotka ovat ajan myötä muuttuneet voimakkaammiksi ja voimakkaammiksi. Olen varma että masussa kasvaa todellinen Metallivauva : )

Raskauden edetessä minulle on alkanut myös hiljalleen valjeta mitä kaikkia hankintoja vauvaa varten on tehtävä. Vaunut on jo ostettu, samoin pinnasänky ja hoitopöytä. Vielä puuttuu turvakaukalo, sitteri, pinnasängyn suoja ja vaikka mitä. Olen oppinut monia sellaisia sanoja joiden merkitystä en ollut aiemmin edes tiennyt. Olenkin kovaa vauhtia kehittymässä alan asiantuntijaksi, lastenvaunujen ominaisuudet ovat jo hyvin hallussa ja voin keskustella heittoaisan käytännöllisyydestä täydellä asiantuntemuksella tuoreiden isien kanssa kassajonossa tai neuvolan odotustilassa.

20140612_192058

Metallisydän

18 vastausta artikkeliin “Potku päähän”

    • Kiitos 🙂

      Me ei tiedetä kumpi siellä lymyilee, tyttö- vai poikavauva 🙂

    • Kiva kuulla 🙂 Kiva näitä on kirjoitellakin 🙂

    • Joo on tää odotusaika iskällekin jännää aikaa 🙂 Ootappa kun päästään siihen vaipanvaihtoaikaan, se vasta jännää sitten onkin!

  1. Ihanaa lukea, kun miehetkin kirjoittaa näin avoimesti ajatuksiaan raskauteen liittyen 😉 Paras vauvablogi munkin mielestä!

    • Kiitos 🙂

      Ei tällaisesta aiheesta voi kirjoittaa kuin avoimesti 🙂

  2. Komppaan edellisiä, kiva lukea näitä juttuja myös miehen näkökulmasta mikä jää yleensä vähemmälle. Sun ”Fitness-bloggarin tehokas kotitreeni” jaksaa naurattaa uudestaan ja uudestaan, oli pakko näyttää se miehellekin vaikka se ei yleensä mistään blogeista perusta ja kyllähän sitäkin nauratti. Sun blogi on mahtava!

    • Kiitos kehuista 🙂

      Kotitreenissä on kyllä tosi kyseessä, ei siinä paljon naurata jos käsi lipeää pyyhkiessä jalkalistoja käsilläseisonnassa… 😉

  3. Kyllä on paras vauva-blogi mikä netistä löytyy ja kivaa että sitä kirjoittaa innokas tuleva isä joka osaa sujuvasti kirjoitella heittoaisan ylivertaisuudesta ja käytännöllisyydestä 😉 Ei siis tarvitse tämän odottavan tulevan äipän alaa lukemaan niitä perinteisiä ja kauheita vauva-keskustelupalstoja, suurikiitos siis blogistasi 😀

    • Kiitos 🙂 Kyllä täältä tulee löytymään kaikki tarvittava tieto alkaen esivalmisteluista ennen vauvan syntymää ja kattaen myös käytännön vinkkit vaipanvaihtoon sekä kaikkea muuta mukavaa 🙂

  4. Niin ihania nää sun vauvapostaukset, ihanaa kun kirjoittelet tuostakin asiasta elämässäsi. Parhaat vauva-aiheiset postaukset, joita oon lukenut löytyvät kyllä sulta! 🙂

  5. Odotusaikana (sitten loppupuoliskalla) oli hauska laittaa leffaa katsoessa kaukosäädin mahan päälle. Siinä se kake sitten keikkui ja heilui ja joskus lähes tipahti maahan, kun tyyppi oikein veti iltavillit. 😀 Onnea vielä paljon, ihanaa aikaa. <3

    • Joo kyllä siellä masussa välillä melkoista myllerrystä on 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta