Photo shoot of a newborn fashion-blogger

Olipa kerran Metallisydän, tavallinen kuntosalitreenaaja joka kirjoitteli päättömiä juttujaan kaiken kansan luettavaksi treeniblogissaan. Vuosien varrella Metallisydän huomasi kirjoittavansa laajalti monista muistakin aiheista kuin pelkästään treenaamisestaan, kukapa niitä pelkkiä treenijuttuja jaksaisikaan päivästä toiseen lukea. Metallisydän huomasikin treenibloginsa muuttuneen enemmän ja enemmän lifestyle-blogin suuntaan, välillä oli havaittavissa jopa muotiblogimaisia piirteitä, niin tälläkin kertaa…

DSC00130

Metallisydän oli jo aiemmin huomannut peilaavansa ympäröivää maailmaa usein bloginsa kautta, miettivänsä millaisia kirjoituksia saisi aikaan mistäkin omassa elämässä vastaan tulevista aiheista. Metallisydäntä oli kuitenkin alkanut hieman huolestuttaa hänen yhä kasvava taipumuksensa tarkkailla ympäristöään alitajuisesti miettien miten hienoja kuvia saisi missäkin paikassa otettua. Alkuun Metallisydän yritti vastustaa tätä selkeää muotibloggarimaista piirrettä, mutta antoi lopulta periksi, ollaan sitten sekä fitness-bloggari, lifestyle-bloggari että fashion-bloggari.

Vapautuneena päätöksestään päästi Metallisydän sisäisen muotibloggarinsa valloilleen ja syöksyi syksyiseen luontoon kuvaamaan tyylipuhtaita muotikuvia treeni-fitness-lifestyle-fashion-blogiinsa. Ensimmäiset kuvat otettiin Noormarkun hautausmaata ympäröivällä kiviaidalla.

DSC00145

DSC00149

DSC00142

(Takki ja neule Jack & Jones, House of Brandon -verkkokaupasta, muut vaatteet Metallisydämen omasta pohjattomasta vaatevarastosta)

Kun aidalla saatiin kiipeiltyä, kuvia otettua ja nilkka melkein nyrjäytettyä, jatkettiin matkaa alkuperäiseen määränpäähän Noormarkussa sijaitsevalle ihastuttavalle Ahlströmin alueelle, mistä löytyi mahtava kuvauspaikka sillalta kosken partaalta.

DSC00112

DSC00117

DSC00115

DSC00099

DSC00100

(Takki, neule ja t-paita Jack & Jones, House of Brandon -verkkokaupasta, muut vaatteet Metallisydämen omasta pohjattomasta vaatevarastosta)

Kun vastakuoriutunut fashion-bloggari oli lähellä pudota pää edellä kivikkoon, päätettiin välillä vaihtaa kuvaajan ja kuvattavan rooleja. Näin saatiin kuviin myös naiskauneutta.

DSC00090

DSC00094

DSC00077

DSC00025

(Toppatakki ja villaneule Vila, House of Brandon verkkokaupasta, muut vaatteet vielä pohjattomammasta vaatevarastosta…)

Eipä se fashion-bloggari kauaa jaksanut kameran takana heilua, niin oli kova hinku linssilude-bloggarilla päästä poseeraamaan kameran eteen, että rooleja oli taas vaihdettava. Samalla vaihtui myös kuvauspaikka kun siirryttiin mahtavalle kalliolouhos-uimapaikalle Porin Ruosniemeeen.

DSC00159

DSC00164

DSC00165

Maisema oli niin upea, että edes keskellä kuvia pönöttävä fashion-bloggari ei pystynyt näitä kuvia pilaamaan.

Näin lähti lentoon Metallisydämen fashion-bloggarin ura! Ei muuta kuin etsimään uusia upeita kuvauspaikkoja!

DSC00110

Käyttäkää tekin rakkaat lukijat hyväksenne House of Brandonin laaja valikoima ja vapauttakaa oma sisäinen muotigurunne! Ennen klo 16:a tehty tilaus toimitetaan useimmiten jo seuraavaksi päiväksi! Ja mikä parasta, koodilla METALLISYDÄN saatte koko House of Brandonin valikoimasta 20% alennusta!

etusivu_brandit

Metallisydän

4 vastausta artikkeliin “Photo shoot of a newborn fashion-blogger”

  1. Olen ihan noviisi blogisi lukemisessa, joten hyvin uppoo kaikenlainen kirjoitus. Todella hyviä ja kauniita kuvia ja koska itse sanoit ensin niin komppaan vaan sua, et edes sinä päässyt maisemia pilaamaan. 😉

    Ja kommentti myös itsesi ottamiin kuviin. Kuvattavaa en ole koskaan nähnyt, mutta pakko sanoa että raskaus kaunistaa naista. Se saa hehkumaan sisäisesti, niin nyttekin. 😀

    Lisää postauksia odotellessa lueskelen entisiä, niitähän taitaa riittää muutamaks illakas 😉

    • Kiitos kehuista 🙂

      Kyllähän noita vanhempia tekstejä riittää joksikin aikaa, taitaa niitä lähemmäs tuhat tekstiä löytyä 😀

  2. Hienoja kuvia sinusta ja rouvastasi!
    Mutta miksi päädyin blogiisi on iki-ihana ketoosidieetti.
    Sulla on hyvää kuvausta aiheesta mutta en valitettavasti jostain syystä saa auki teksteissä olevia linkkejä. Erityisesti kiinnostaisi VHH-ruokavaliosi. Niiin, että olisiko mahdollista saada linkit pelittämään tai jutut auki jotenkin? 🙂

    Kiitos erinomaisesta blogista muuten!

    • Kiitos kehuista 🙂

      Vanhempien tekstien linkit lakkasivat toimimasta siirtyessäni kirjoittelemaan FitFashionin yhteisöön. Jostain syystä kun vanhaa sisältöä siirrettiin, linkit menivät jumiin. Kyselin asiaa ja koodaajien puolelta tuli viestiä niiden korjaamisen olevan lähes mahdottomuus.

      Kokeile vaikka hakua blogin sisällöstä sanalla vhh 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta