Tarinani kiusaamisesta

Koulujen alettua koulukiusaaminen on noussut jälleen ajankohtaiseksi ja sosiaalisessa mediassa kiertää monenlaisia kiusaamisen vastaisia viestejä ja kampanjoita. Kyse on niin vakavasta ja surullisesta asiasta että haluan kantaa oman korteni kekoon ja laittaa liikkeelle omanlaiseni kiusaamisen vastaisen haasteen.

Bloggarit kiusaamista vastaan!

Meillä kaikilla on kokemusta kiusaamisesta. Jos et ole itse ollut kiusattu tai kiusaaja, olet varmasti joutunut todistamaan kiusaamista sivusta. Tämä on haaste kaikille bloggaajille. Olit sitten fitness-bloggari, muoti-bloggari tai mikä tahansa bloggari, kirjoita oma tarinasi kiusaamisesta ja välitä haaste eteenpäin. Kun kaikki kerromme omia kokemuksiamme, saamme ehkä edes yhden kiusaajan miettimään tekoaan tai vierestäkatsojan puuttumaan kiusaamiseen. Käydään kaikki yhdessä kiusaamista vastaan!

kiroileva siili

Oma tarinani kiusaamisesta (tarina on osin fiktiivinen ja nimet on muutettu):

Ylä-aste on kaikille lapsille vaikeaa aikaa, jokainen on ainakin jossakin määrin epävarma omasta itsestään, murrosikä puskee päälle ja oma keho muuttuu. Haetaan paikkaa kaveripiiristä ja ympäröivästä maailmasta. Ala-asteella on jo katsottu kuka on kuka, kiusaaminen on jo alkanut. Moni ala-asteella kiusatuksi joutunut odottaa kauhulla ylä-asteen alkamista. Niin odotti myös Santeri.

Santeri oli silmälasipäinen, heiveröinen ja hyvä koulussa, siis juuri sopiva kiusattavaksi. Santerilla oli muutama kaveri joiden kanssa hän viihtyi niin koulussa kuin jossakin määrin vapaa-ajallaankin. Suurin osa koulun oppilaista ei kiinnittänyt Santeriin mitään huomiota, mutta jostakin syystä muutama rinnakkaisluokalla oleva poika oli ottanut Santerin silmätikukseen heti ensimmäisestä päivästä lähtien, Santerilla ei ollut aavistustakaan miksi. Joka päivä nuo pojat muistivat nimitellä häntä, töniä ruokajonossa, sylkeä lautaselle tai heittää ainakin pipon kuralammikkoon. Joka päivä Santeri odotti kauhulla koulun päättymistä ja pyörätelineille menemistä. Siellä kiusaajat usein odottivat ja riepottelivat Santeria vielä päivän päätteeksi. Usein Santeri jättikin menemättä suoraan pyöränsä luo ja odotteli sisätiloissa kiusaajien kyllästyvän odottamaan ja lähtevän kotiin. Oli paljon helpompaa pyyhkiä räkäklimpit pyörän satulalta tai mahdollisesti taluttaa pyörä kotiin jos kumit oli sillä kertaa tyhjennetty, kuin joutua taas kerran tönittäväksi ja nimiteltäväksi.

Melkein kaikki koulussa tiesivät kiusaamisesta, eivät juurikaan osallistuneet kiusaamiseen, mitä nyt saattoivat nauraa vieressä, mutta eivät koskaan puuttuneet siihen. Santerin harvat kaverit eivät uskaltaneet puolustaa Santeria, he pelkäsivät itse joutuvansa kiusatuiksi. Nuo kaverit eivät koskaan ilkeilleet hänelle tai kiusanneet häntä, eivätkä nauraneet muiden mukana, mutta eivät myöskään koskaan sanallakaan puuttuneet kiusaamiseen. Kotona tiedettiin Santeria kiusattavan ja isä olikin soittanut useasti Santerin luokanvalvojalle ja kertonut kiusaamisesta. Koulussa oli pidetty palavereita, mutta opettajat olivat aseettomia puuttumaan kiusaamiseen, kiusaajat kun eivät koskaan tehneet Santerille mitään opettajien nähden.

Santerin viimeisenä koulupäivänä kiusaaminen meni liian pitkälle. Santerin polkupyörä oli nostettu korkealle puuhun ja Santerin seistessä avuttomana puun alla, ilkkuivat kiusaajat vieressä. Santerin silmissä pimeni ja hän syöksyi kiusaajiensa kimppuun. Tappelu oli lyhyt ja sen jäljiltä Santerin silmälasit olivat murusina, takki revitty, nenä ja kaksi kylkiluuta murtuneina. Sen päivän jälkeen Santeri ei palannut kouluun.

Vuosia myöhemmin kuulin Santerin suorittaneen peruskoulunsa loppuun kotiopetuksessa, opiskelleen itselleen korkean koulutuksen ja hyvän ammatin, menestyneen elämässä ja perustaneen perheen. Arvet koulukiusaamisesta eivät kuitenkaan ole koskaan täysin parantuneet.

Broken_glasses_by_KuroiAsato

Nyt on sinun vuorosi. Tartu haasteeseen ja kirjoita oma tarinasi kiusaamisesta. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit vaikka jakaa tämän kirjoituksen Facebook-sivullasi. Toivottavasti saamme ajatuksia heräämään ja edes yhden kiusaajan lopettamaan kiusaamisen tai vierestäkatsojan puuttumaan kiusaamiseen. Me kaikki voimme vaikuttaa, kiusaamisen on loputtava!

.

EDIT: Samansuuntaisia ajatuksia tuntuu olevan muillakin. Törmäsin tämän oman haasteeni julkaistuani Facebookissa ryhmään #tääonmunjuttu jossa monet urheilijat kertovat omia tarinoitaan haasteista ja ennakkoluuloista joita ovat kohdanneet matkansa varrella. Kannattaa käydä tsekkaamassa!

Metallisydän

5 vastausta artikkeliin “Tarinani kiusaamisesta”

    • Hienoa! Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan 🙂

  1. Täällä yksi, joka käynyt peruskoulun viimeisen luokan kotiopetuksessa, sattumoisesta syystä.

    Toisaalta olen kiitollinen vaikeista ajoista, koska kasvoin niiden ansiosta ihmisenä aivan mielettömästi, mutta toihan ne ajat paljon haavoja, jotka kummittelee.
    Minun kohdalla opettajan puuttuminen pahensi asiaa ja sain lisäksi muutaman opettajan kääntymään minua vastaan.

    Nykyään toivon, että kiusaajani kasvaisi aikuiseksi tämän asian tiimoilta, vielä 4- vuotta peruskoulun jälkeen kiusaajani ilmesty kotini ovelle uhkaillen perhettäni, siinä oli kiva selittää lapselle ettei ole mitään hätää, kun isä lähtee ulos vihaisempana, kun koskaan.

    Hienoa, että otat näin tärkeään asiaan kantaa, toivottavasti kouluihin saataisiin joku toimiva ratkaisu, että kiusaaminen vähentyisi huomattavasti.

    Onnea vielä tulevalle isälle ja äidille! Toivottavasti teidän pikkuiselle pystytään turvaamaan mieluisa opinahjo. 🙂

    • Kiitos onnentoivotuksista 🙂

      Kiusaaminen on kyllä ihan järkyttävää ja jättää jäljet pitkälle aikuisuuteen asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta