Onnistumisen ilo ja treenaamisen mielekkyys

Noin viikko sitten kirjoittelin rintatreenistä ja ennätyskokeilusta. Tuolloin ennätyskokeilu jäi nimenomaan kokeiluksi ja ennätys saavuttamatta. Onnistuminen oli kuitenkin niin lähellä, että päätin kokeilla nyt viikon kuluttua uudelleen ja mitenkäs siinä sitten kävikään…

Sehän onnistui!

Onnistumisen aiheuttama ilo sai minut pohtimaan tätä treenaamista ja sen mielekkyyttä. Päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen puurretaan salilla hiki päässä. Tehdään samoja, tai samankaltaisia liikkeitä lähestulkoon samoilla painoilla. Kehitystä tulee äärimmäisen harvoin, ennätyksiä tehdään tuskin koskaan. Ehkäpä juuri siksi uuden rajan rikkominen tuo erityisen hyvän mielen, onnistuminen tuntuu entistä paremmalta ja kannustaa treenaamaan jatkossa entistäkin kovempaa.

20140605_110814

Eihän sillä sinänsä ole mitään merkitystä millaisia painoja meikäläinen treeneissään käyttää, en kilpaile kenenkään kanssa siitä paljonko penkistä tai kyykystä nousee, eikä sillä ole itsellenikään kummoista merkitystä. Kuitenkin tuokin onnistuminen sai hymyn kasvoille. Kyse onkin ehkä enemmän onnistumisen ilosta kuin siitä paljonko penkistä nousee. Työtä salilla tulee kuitenkin tehtyä suhteellisen paljon ja enimmäkseen palkkioksi riittää se polte lihaksissa, jonka onnistunut treeni saa aikaan, se kaikkensa antanut olo onnistuneen treenin jälkeen, eikä voi kieltää etteikö sekin olisi ihan kiva juttu että peilistä ei katso pöhöttynyt kaljamahainen ukko. Kuitenkin myös tällaiset harvinaiset onnistuneet ennätyskokeilut luovat osaltaan uskoa treenaamiseen, vaikka kehitys onkin puhtailla jauhoilla äärimmäisen hidasta, sitä silti tapahtuu.

Ei siis muuta kuin kohti uusia ennätyskokeiluja – ja toivottavasti myös onnistumisia, ainakin aina joskus : )

Metallisydän

7 vastausta artikkeliin “Onnistumisen ilo ja treenaamisen mielekkyys”

  1. Kerro mulle kokeneempana että mistä se sitten johtuu kun ei tule lihakset kipeiksi? Teen 12-15 tai enemmän jos viimisellä jaksaa, ja painot on sitä luokkaa että joutuu puhisemaan ja rimpuilemaan melkein että saa tehtyä loppuun.Sen suorituksen jälkeen lihakset on ehkä sen hetken heikkona mut ei mulla vaan ole niitä ihania kivun tunteita jotka sais tuntemaan että joo on tästä jotain hyötyä… 😀

    • Hehe 🙂

      Lihakset tottuu tietynlaiseen rasitukseen eikä enää välttämättä kipeydy niillä 12-15 sarjoilla jos olet niitä pitkään tehnyt. Kokeile vaihtelua treeniin, nosta treenipainoja sen verran että saat tehtyä vaikka noin 8 toistoa ja nimenomaan siten että viimeiset toistot väännetään hampaat irvessä, väkisin, niin ettei yhtään toistoa enää saa tehtyä.

      Täytyy kuitenkin muistaa että vaikka se treenin jälkeinen kipu lihaksissa mukava tunne onkin, treeni on voinut olla oikein onnistunut myös ilman sitä 🙂

  2. Mä olen ihan aloitteleva treenaaja vielä ja kehitystä tulee vielä ihan kivaa tahtia, mutta kyllä se joka kerta tuntuu yhtä mahtavalta! 🙂 Sit saa kirjoittaa salivihkoon ”meni, JES!” ja kulkea lopputreeenin ajan sellainen typerä iloinen virnistys naamalla. 😀 Mäkin koin tänään mavessa onnistumisen hetkiä taas, kun sain sarjapainoja kasvatettua ja silti sain viimeisenkin sarjan tehtyä täydellä toistomäärällä – luulin, että jää vajaaksi. Jos ei onnistumisen tunnetta ikinä tulisi, ei kai tätä touhua kovin innokkaasti jaksaisi pitkään tehäkään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta