Vien tän äärirajoille…

Aina tietyin väliajoin tulee pohdittua miksi sinne kuntosalille tulee lähdettyä, kerrasta toiseen, päivä päivän jälkeen. Täytyy myöntää että tässä menneiden päivien ja helteiden aikana on päässyt taas tuo ajatus hiipimään mieleen, miksi ihmeessä löydän itseni salilta enkä hiekkarannalta?

Ehkä asian kanssa on jotain tekemistä sillä fiiliksellä, joka valtaa mielen viimeistään siinä vaiheessa kun sekoittelen päivän treenilaturia. Silloin alan latautua henkisesti tulevaa treeniä varten.

20140712_092226

Laturin hörppimisen jälkeen pakkailen kaikessa rauhassa treenikassin ja käyn mielessäni läpi tulevan treenin liikkeitä. Into nousee ja kotiovesta lähtiessä tuttu beta-alaniinin aiheuttama kihelmöinti valmistaa tulevaan treeniin.

20140712_095028

Salille päästyäni olen valmis, vuorossa on leuanveto-selkätreeni. Treenilaturi on lähtenyt potkimaan ja antaa lisäpotkua jo ensimmäisestä sarjasta lähtien. Hiki alkaa virrata ja veri pakkautuu treenattavaan lihakseen.

20140712_100544

Liikkeestä toiseen tunnen miten annan kaikkeni. Jokaisen sarjan teen loppuun asti, kunnes en saa itseäni enää vedettyä ylös. Leuanvetoliikkeet ovat siitä hienoja, että niissä on hankala huijata itseään, sen tietää kyllä sisimmässään, olisiko vielä pystynyt tekemään sen yhden toiston…

20140712_100659

Kolmella erilaisella leuanvetoliikkeellä saan tällä kertaa selän sopivan tukkoon. Selän lihakset ovat pumpissa ja puhki. Vielä on vatsatreenin osuus jäljellä.

Kun treeni on ohi tiedän antaneeni jälleen kaikkeni. Olen vienyt itseni äärirajoille ja se on juuri se juttu mistä tässä nautin. Voin viedä itseni kerta toisensa perään äärirajoille ja ylittää ne. Se vaatii hikeä ja työtä, mutta jos se olisi helppoa, ei se olisi niin palkitsevaa.

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta