Kesäinen keskiviikko

Vuorotyön hyviä puolia on arkivapaat ja tällä kertaa tuollainen arkivapaa osui keskiviikolle. Vielä kun kyseinen keskiviikko oli aurinkoisen kesäinen, ei voinut isommin valittaa. Tai no tietysti voi, aina löytyy jotain nyyhkis-pillis-juttua kuten että salilla on liian kuuma, aurinko paistaa liian kirkkaasti tai kesän ensimmäiset kärpäsen surisevat ärsyttävästi. Kaikki riippuu siitä miten kesäiseen keskiviikkoon, ja elämään yleensä, suhtautuu.

20140604_181628

No katsotaanpa mitä kaikkea nurinkurista tai muuta hullua mahtui Metallisydämen kesäiseen keskiviikkoon…

Aamu alkoi kuten useimmat muutkin aamut, aikaisella herätyksellä silmät ristissä. En vaan yksinkertaisesti ole aamuihminen. No mutta ei ole mitään, mitä positiivinen asenne ja reilu annos treenilaturia ei korjaisi. Siispä suuntasin intoa uhkuen salille.

Salitreenin sisältöön ei tällä kertaa syvennytä sen kummemmin, sanotaan vaan että hiki lensi ja rauta oli raskasta. Virkistävä palkkari treenin lopussa ja auringonpaiste salin ikkunoista sai kuitenkin hymyn nousemaan huulille.

20140604_131258

Kotona hieman ravitsevaa ja herkullista ruokaa (naudan jauhelihaa, maissia ja keitettyjä kananmunia) masun täytteeksi ja lihasten kasvuaineiksi ja sitten oli ulkoilun vuoro. Lähdettiin leppoisalle kävelylenkille koiran kanssa. Koiran pahaksi onneksi matkan varrelta löytyi lasten leikkipuisto eikä tällainen ikuinen lapsi voinut itselleen mitään… Koira jäi odottamaan lenkin jatkumista ja lenkittäjä syöksyi leikkimään…

20140604_142625

20140604_142215

20140604_142635

20140604_142411

20140604_142108

Mikäköhän ihme tuossa pää alaspäin roikkumisessa oikein kiehtoo… ?

No lopulta pääsi koirakin jatkamaan matkaa ja kotiinkin päästiin. Seuraavaksi oli aika teurastaa lehmä.

No onneksi joku oli sen jo valmiiksi tehnyt ja jopa jauhanut sen valmiiksi jauhelihaksi. Minulle jäi ainoastaan jauhelihan hakeminen tilateurastamolta ja pienempiin pakastepusseihin jakaminen. Nyt on pakastimessa taas joksikin aikaa purtavaa : )

20140604_171445

Olipas ollut raskas päivä. Päätin istuskella pihakeinussa hetken aikaa ja ihmetellä lintujen laulua ja nauttia lämpimästä ilmasta. Siinäpä alkoi kuitenkin pikkuhiljaa silmät painua kiinni ja oikaisin itseni hetkeksi keinuun… ja nukahdin. Jotenkin kuitenkin tuntui ettei päiväuniani oikein arvostettu, tuntui kuin minua olisi pidetty enemmänkin astinlautana…

20140604_171531

Ei kai siinä sitten muuta kuin ylös keinusta ja hiukan murua rinnan alle (tuoretta jauhelihaa raejuustolla ja kananmunilla höystettynä). Ja pikkukundien kanssa polkupyörillä isompaan leikkipuistoon vähän matkan päähän.

Siellä se taas iski. Miten kukaan voi olla temppuilematta tuollaisissa telineissä ja vaan katsella vierestä? No ei tällainen apina ainakaan. Tällä kertaa päätin kuitenkin hyödyntää telineet ja tehdä pienen kiertoharjoittelu-treenin (jos olisin käynyt kurssit, voisin käyttää tästäkin nimitystä crossfit WOD, mutta ei ilman kursseja, ei ei…)

20140604_181330

20140604_181045

20140604_181209

20140604_181350

20140604_181247

Niin, ja tähän siis päädyttiin…

20140604_181633 

Että sellanen kesäinen keskiviikko : )

 

 

Metallisydän

10 vastausta artikkeliin “Kesäinen keskiviikko”

  1. Oikein mukavalta näyttää sun kesäinen keskiviikko! 🙂 Silmään pisti tuolta tekstien välistä tuo MAISSI. Sain mun PT:ltä ruokaohjeen, missä on kaikenmaailman kasviksia mutta isolla lukee, että EI MAISSIA. Kysyinpä sitten PT:ltä, että miksei? Niin sanoi että kuulemma lähestulkoon pelkkää sokeria eikä mitään tarpeellisia ravintoaineita. Mitä mieltä itse olet maissin syönnistä kun yrittää pudottaa vielä painoa ja kiinteytyä? 🙂

    Terkuin Sanna
    http://pudotus.blogspot.fi

    • Maissi on nopeaa hiilaria, vähän kuin palkkareissa paljon käytetty maltodekstriini. Käyttökelpoista täyttämään energiavarastoja heti treenin jälkeen 🙂

  2. Maissi on kuulemma muuten vilja.. Ja sillähän lihotetaan elikoita ainakin tuolla rapakon takana. Tuli vaan tuosta Sannan pohdinnasta mieleen 🙂
    Noi on ihan superkivoja nuo lasten kiipeilytelineet! Harmi kun ei ole vielä voimia leuanvetoon, mutta välillä saan jallitettua miehen mukaan avittamaan mua ylös 😀 Koira kaivelee sitä hiekkaa siinä ympärillä sillä välin.

  3. Missä noin hieno leikkipuisto sijatsee? Oon yrittänyt etsiä juuri tuollasta puistoa missä olisi kunnon telineitä ja puolapuita!:)

  4. Tuon ekan kappaleen loppu, juurikin niin asenne ratkaisee. Toiset on vaan luonnostaan valittajia, toiset taas hakevat ne positiiviset jutut ja itse olen huomannut että jälkimmäisellä tavalla elo on paljon kivempaa 🙂
    Kiva postaus ja oikein kivalta vaikutti sun kesäinen keskiviikko 🙂

    http://outinfitness.fitfashion.fi/

    • Niinpä, positiivinen asenne tekee usei päivistä parempia 🙂

  5. hih leikkimielisille leikkipuistotreenit :D. Toi astinlautana olo on muuten vissiin lähes joka koirakodissa se perus, tai syliin änkeäminen aina väärillä hetkillä, varsinkin kun koitat omaa blogia esim päivittää päättää herra röhnö 30kiloa istua syliin :D…

    Erityisen hauskaa kesää teikäläiselle.
    -hanna-
    http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/

    • Kaikilta pitää välillä löytyä leikkimieltä, liian aikuiseksi ei saa koskaan kasvaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta