Mies, näin selviydyt alemyynneistä

On monia lauseita, joita miehet pelkäävät naisten suusta kuulevansa. Yhtenä niistä, eikä suinkaan vähäisimpänä, on ”kulta, tarvitsisin uusia vaatteita, lähdetkö kanssani shoppailemaan?”. Tuon kysymyksen todennäköisyys kasvaa näin alennusmyyntiaikaan, jolloin mies erheellisesti saattaa harhautua luulemaan että rahaa ei kuluisi niin paljon.

20140626_135046

Tuohon naisen ehdotukseen lähteä yhdessä shoppailemaan ei ole oikeaa tapaa vastata ei, sehän tarkoittaisi ettei halua viettää yhdessä laatuaikaa, vaan jäisi mieluummin kotiin löhöilemään sohvalle. Ei, ainoa oikea vaihtoehto on vastata myöntävästi, ja mitä enemmän äänensävyyn saa liitettyä innostuneisuutta, sen parempi.

MIehelle on suunnattoman vaikeaa ymmärtää miten vaateostoksissa saadaan kulumaan aikaa varttia enempää. Miehen tapa shoppailla kun on mennä kauppaan, kävellä farkkuhyllylle, ottaa farkut joiden tuumakoko on jo selvillä ja suunnata kassalle. Ehkä napata siitä alepöydästä kassalle kävellessä joku t-paita. Tehokasta ja nopeaa, takaisin kotona ollaan alle puolessa tunnissa. Naisten tapa eroaa miesten tavasta kuin Crème brûlée hernekeitosta.

20140628_213038

Sanomattakin on selvää, että shoppailureissuun naisen kanssa miehen on parasta varustautua kunnon määrällä käteistä, tai vastaavasti luottokortilla jossa limittiä riittää. On nimittäin harhaluulo että nainen tarvitsisi miestä makutuomariksi vaateostoksilleen. Ehei, kyse on tasan tarkkaan miehen luottokortista.

Rahaakin tärkeämpää on varata mukaan kunnon hermot. Naisen kanssa shoppailu ei ole nopeaa puuhaa. Siinä ajassa kun mies on tehnyt vuoden vaatehankinnat, nainen on vasta ehtinyt ihastella muutamaa erilaista mekkoa jotka olisi niiiiin ihania, sovittamatta vielä yksiäkään.

20140626_102445

Kaupoissa kierrellään ihastelemassa ja hypistelemässä erilaisia hameita, housuja, paitoja, paituleita, legginsejä, maximekkoja, toppeja, tuubitoppeja ja vaikka mitä ihmeellisyyksiä joiden nimistä miehellä ei ole hajuakaan. Samalla kerätään suunnatonta sovitettavien vaatteiden vuorta miehen vahvoille käsivarsille (tämä on toinen varsinainen syy miksi mies on mukana).

20140626_134627

Sovituskoppiin jonotetaan, sillä naisten vaatekaupoissa nyt vaan aina on jono sovituskoppiin. Eikä se edes ole mikään ihme, onhan jokaisella se vuori vaatteita sovitettavana. Kun nainen pääsee sovituskoppiin, istahtaa moni mies sovituskopin ulkopuolelle miesparkkiin, huokaisee ja kaivaa älypuhelimen taskustaan tarkistaakseen netistä urheilutuloksia. Se on virhe. Tässä kohtaa miehen on ensiarvoisen tärkeää olla kiinnostunut jokaisesta paidasta leikkauksineen sekä housuista ja niiden istuvuudesta. Erot edellseen sovitettuun mekkoon on hyvä olla mielessä kun nainen kuitenkin kysyy kumpi näyttää paremmalta. Tässä kohtaa on tärkeää osata tulkita naisen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja jotta osaa valita sen saman josta nainen itse pitää enemmän.

20140626_103625

Useimmissa laadukkaimmissa vaateliikkeissä ammattitaitoiset myyjät kantavat naiselle uusia kokoja vaatteista ja kertovat mielipiteitään. Myyjän mielipiteet sanankäänteineen kannattaa painaa tarkasti mieleen, sillä niitä on hyvä käyttää seuraavissa liikkeissä. Ammattitaitoinen myyjä helpottaa miehen työtaakkaa huomattavasti, mutta se kostautuu aivan varmasti kassalla, missä sama ammattitaitoinen myyjä takuulla onnistuu myymään naiselle myös asuun sopivan huivin tai muuta mukavaa, jonka mies luonnollisesti mukisematta maksaa. Niissä liikkeissä joissa näitä asiantuntevia myyjiä ei parveile kantamassa uusia kokoja tai mekkovaihtoehtoja naiselle sovituskoppiin, lankeaa tuo homma miehelle. Kannattaa siis painaa tarkasti mieleen mistä niistä sadoista rekeistä kukin mekko on sovitettavaksi valittu.

20140626_134959

Shoppailuun naisen kanssa kuuluu oleellisena osana käyminen syömässä. Yleinen virhe on ehdottaa pizzeriaa tai muuta miesruokapaikkaa. Oikea valinta on joko trendikäs kahvila josta saa raikasta salaattia tai mukava lounasravintola, riippuen siitä kuinka raskas shoppailureissu on siihen mennessä naiselle ollut. Miehen kannattaa varoa itsekin tilaamasta sitä rasvaisinta pihviä tai XL-burgeria, kevyempi ateria tuo sopivasti energiaa mutta ei väsytä. On siis tärkeää harkita omakin lounasvaihtoehto hyvin tarkkaan.

20140626_115238

20140626_115826

Vaikka välillä käydäänkin syömässä, on miehen hyvä varautua shoppailuun myös proteiinipatukalla ja vesipullolla, jotta nainen voi tankata halutessaan rankan shoppailun lomassa. Oikea konkarimies osaa tarjota naiselle juotavaa oikealla hetkellä, aloittelijoilta sitä ei voi suinkaan edellyttää, riittää että vesipullo on mukana. Aina parempi jos kyseessä on jokin maustettu kivennäisvesi joka on maultaan raikas ja sisältää sopivasti suoloja.

20140628_214056

Aikataulua ei shoppailureissulle kannata sen enempää suunnitella, se kun menee varmasti pieleen viimeistään siinä vaiheessa kun nainen törmää ystäväänsä tai vaikka vanhaan tuttuunsa vuosien takaa. Naiset saavat kyllä juteltua pitkäänkin vaikka mitään asiaa ei olisi. Naistensa kanssa shoppailemassa olevat miehet tyytyvät murahtamaan ja nyökkäämään toisilleen tavatessaan.

Kun koko päivä on kaupungilla kierretty yhdessä shoppaillen ja mies saa lopulta raahattua kaikki kahdeksan ostoskassia kottin asti, on päivä onnellisesti ohi. Tai niin ainakin luulisi. Edessä on vielä esittelykierros, jossa nainen esittelee miehelle ostoksensa. Tässä kohtaa miehen on erittäin tärkeää osata nyökytellä oikeanlainen ilme kasvoillaan ja kehua paitojen leikkauksia ja housujen istuvuutta naisen uusia vaatteita ihaillen. Ja mikä siinä on ihaillessa, olette saaneet viettää mukavan päivän yhdessä ja nainen näyttää tyrmäävän upealta uusissa vaatteissa.

100 faktaa Metallisydämestä

1. Olen niin huono keksimään faktoja että 100 faktaa -listani sisältää vain 50 faktaa.

2. En ole koskaan juonut piimää, mutta luulen sen olevan pahaa.

3. Kahvia olen juonut kaksi kertaa, sen tiedän olevan pahaa.

20140626_152517(myös cappuccino on pahaa)

4. Tykkään lukemisesta. Nykyisin vain on harvoin aikaa lukea.

5. En lukenut ylioppilaskirjoituksiin juuri ollenkaan.

6. Olen lukenut kaikki Harry Potter –kirjat useaan kertaan.

7. Muutin 18-vuotiaana kotoa.

8. Olen syönyt maitorahkaa joka päivä usean vuoden ajan.

9. En pidä maitorahkan mausta.

maitorahka

10. En pidä talvesta ja kylmästä.

11. En käytä pitkiä alushousuja kuin pakon edessä, pari kertaa vuodessa.

12. Minulla ei koskaan ole ollut virtsatietulehdusta.

13. Työmatkani on 5 kilometriä.

14. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen käynyt töissä polkupyörällä alle kymmenen kertaa.

15. Ajokorttikuvassa minulla on pitkä tukka.

20140626_201351

16. Minulla on monta sataa Blu-Ray:ta ja DVD:tä.

17. En ole koskaan ladannut netistä yhtään elokuvaa tai TV-sarjaa.

18. Haluan hankkia myös musiikin alkuperäisinä CD-levyinä.

19. Omistan kolme vinyylilevyä, mutta en vinyylisoitinta.

20140626_201435

20. Olen 187 senttiä pitkä.

21. Olen käynyt armeijan.

22. Harrastin nuorena näyttelemistä harrastajateatterissa.

23. En osaa näytellä.

24. Haluaisin ostaa moottoripyörän.

25. Minulla ei ole varaa moottoripyörään.

26. Minulla pitää olla aina uusia, käyttämättömiä sukkia varastossa.

27. Tykkään energiajuomista, erityisesti Rodeo Light:sta.

20140626_204542

28. Minua ällöttää mennä nukkumaan pesemättä hampaita.

29. Minun on vaikea heittää tavaroita pois vaikka en niitä tarvitsisikaan.

30. Tykkään työstäni.

31. Haluaisin hypätä laskuvarjolla.

32. Olen juossut Cooperin viimeksi armeijassa.

33. En ole koskaan tykännyt juoksemisesta.

34. Harrastaessani rugbya huomasin olevani yllättävän nopea.

35. Lopettaessani rugbyn, ostin 200 euron juoksulenkkarit koska ajattelin jatkavani juoksemista.

36. Olen käynyt kahdesti juoksulenkillä lopetettuani rugbyn.

563920_469656026391529_324515253_n

37. Olen internet-riippuvainen.

38. Käyn Facebookissa kymmeniä kertoja päivässä.

39. Ostin helevetin ison kännykän jotta netin käyttö kännykällä on mukavampaa.

20140626_205930

40. Olen myynyt jäätelöä Ruotsissa.

41. En osaa juurikaan puhua Ruotsia.

42. Katson mieluummin kotisohvalla leffaa kuin lähden baariin.

43. En ole ollut tänä vuonna humalassa.

44. Lempiaineeni koulussa oli matematiikka (siis liikunnan jälkeen tietysti).

45. En ole ollenkaan musikaalinen.

46. Musiikin numeroni oli lukion päästötodistuksessa 9.

47. Ostin kitaran kun valmistuin ammattikorkeasta.

48. Myin kitaran pois kun sain töitä, noin viikon kuluttua valmistumisesta.

images

49. Kokeilin penkkimaksimia viimeksi yli kuusi vuotta sitten. Olkapää oli sen jälkeen kipeä kuukauden.

50. Tykkään Fingerpori –sarjakuvista.

A4 Printark/ autosaml. (Page 9)