Kolmen liikkeen jalkatreeni

Jalkatreeni, tuo rakas vihattu treeni. Se kaikkein raskain, mutta myös palkitsevin. Jalat on mahtavaa rassata aivan loppuun erilaisilla erikoistekniikoilla ja eristävillä liikkeillä, saada jokainen reiden osa poltamaan. Jalkatreeni voi kuitenkin olla myös hyvin yksinkertainen ollen silti samalla monipuolinen. Tällä kertaa typistetään jalkatreeni kolmeen liikkeeseen sen tehokkuuden ja monipuolisuuden kärsimättä silti yhtään.

Ensimmäisenä liikkeenä on yksinoikeutetusti takakyykky. Takakyykky nyt vaan sattuu olemaan se tehokkain jalkatreeniliike. Jo yksin takakyykyllä saa jalat murjottua melkoisen hyvin. Tarpeeksi alas tehtynä liike aktivoi sisäreidet, pakarat, takareidet ja etureidet. Pienellä hienosäädöllä jalkojen asennoissa tai suoritustekniikassa saa tuntumaa kohdistettua haluamaansa paikkaan. Tällä kertaa tarkoitus oli kuitenkin tehdä ihan vaan peruskyykkyä ilman kikkailuja.

20140321_111100

Reilusti painoa tankoon että liike on raskas, mutta sopivasti että selkä pysyy tiukkana ja liikerata puhtaana. Ja sarjat loppuun asti, sitävarten meillä on kyykkyhäkit ja varmistusraudat, että uskaltaa puristaa sen viimeisenkin toiston pelkäämättä tangon alle jäämistä.

Seuraavaksi siirrytään maastavetoon. Ei korokkeita, ei sumoasentoja, vaan hartioiden levyinen haara-asento ja veto lähtee jaloilla. Isot painot ja raskaat sarjat niin takareidet ja pakarat ottavat osumaa.

20140321_113656

Takakyykky ja maastaveto ovat tietyssä määrin suosikkiliikkeitäni, mikään muu liike ei ole niin raskas ja brutaali.

Kolmantena liikkeenä tässä jalkatreenissä on etukyykky.

20140321_115219

Jos aiemmissa liikkeissä on lastattu reilusti painoa tankoon, on etukyykyssä oltava hieman varovaisempi painomäärän kanssa. Liike ei saa lähteä hajoamaan, vaan selkä on pidettävä suorana ja tanko olkapäillä. Tässä liikkeessä sarjat saavat olla hieman pidempiä ja johan etureidet huutavat armoa.

Jos tuon kolmikon jälkeen tuntuu että voisi vaikka tehdä vielä jotain, on varmasti jättänyt sarjoissa löysiä tai lusmuillut muulla tavoin. Kunnolla tehtynä jalkaosasto on kauttaaltaan kunnolla muusina.

Metallisydän

4 vastausta artikkeliin “Kolmen liikkeen jalkatreeni”

    • Arvasin että joku huomioi tämän epäkohdan. Niille voidaan kehittää vaikka ihan oma treenipäivä 😉

  1. Kysyisin että miten yleensä lämmittelet liikkeen, eli teetkö ensin pienemmillä painoilla toistoja ja kuinka paljon?

    • Joo, lämmittelen aina jokaisen liikkeen alkuun. Treenin alussa enemmän ja treenin edetessä kun kroppa ja lihakset on lämpiminä vähemmän. Jokaisessa liikkeessä kuitenkin ainakin sarjan tai pari pienemmillä painoilla lämmittelyä ennen kovia sarjoja. Lämmitelysarjojen pituudet riippuu treenistä ja liikkeestä. Yleensä hiukan kovia sarjoja pidempiä on nuo lämmittelysarjat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta