Syyspupu

Minulle ehdotettiin että kirjoittaisin blogikirjoituksen aiheesta ”Syyspupu”. Tässä se mitä siitä seurasi… (kuvat haettu googlen kuvahaulla)

Olipa kerran Syyspupu. Syyspupu eli suurimman osan vuodesta masentuneena ja ikävissään suuren kannon kolossa, mutta syksyn tullen se ikäänkuin heräsi eloon. Kevään lyhyt loskakausi ja kesän sadepäivät toimivat pupulle pieninä lohdukkeina vuoden varrella, mutta aina se kaipasi kaihoisasti syksyä.

syyspupu

Kuljettuaan jälleen pitkän kylmän talven ja lyhyen kuuman kesän pää kumarassa ja masentuneena, alkoivat Syyspupun kuonokarvat väristä eräänä elokuun iltana, kun se tunsi ensimmäistä kertaa viileän tuulahduksen ja näki vaahteran lehden leijailevan alas puusta. Syyspupu innostui, nytkö se syksy alkaa tehdä tuloaan! Pupun synkkiin silmiin syttyi pieni valonpilkahdus, sen pitkään kaipaama kylmä ja kostea syksy olisi kohta täällä, se pääsisi läiskyttelemään tassuillaan vesilätäköihin, tanssimaan pudonneiden lehtien seassa, tallomaan tatteja ja lopulta kävellä lompsuttelemaan loskaisille poluille. Se oli aivan innoissaan!

loskaa

Syyspupun harmiksi seuraavana päivänä tuuli oli taas lämmin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Syyspupu masentui taas ja jatkoi tallustustaan metsän siimeksessä pää kumarassa. Tuona päivänä Pupua vastaan käveli metsän ilopilleri, Hessu Hilleri. Normaalistikaan masennukseen taipuvainen syyspupu ei sietänyt ylienergistä ja piri-pirteää Hessua, jonka käytös tavallisena päivänä oli kuin korillisen energiajuomaa juoneella ylivilkkaalla ADHD-apinalla. Tänään Hessu oli vielä tavallistakin rasittavampi, se kun oli aivan innoissaan kuultuaan että metsähallituksen päätöksellä kesää jatkettaisiin vielä ainakin kahdella kuukaudella. Hessu hyppi ja pomppi ja hihkui innoissaan. Se rakasti kesää ja sen unelma oli toteutunut, kesä jatkui vielä pari kuukautta, ja jos hyvin kävisi, metsähallitus kuulisi viimein sen toiveen ja peruuttaisi syksyn kokonaan. Syyspupun hermo kiristyi ja kiristyi sen katsellessa Hessun pomppimista. Sen ylähuuli alkoi nykiä ja vasen silmä vetäytyä kieroon. Kuola alkoi valua suupielestä ja kädet puristuivat nyrkkiin. Ja silloin se tapahtui, Hessun tarttuessa sitä hartioista ja huutaessa riemuissaan vasten sen naamaa, että eikö ole ihanaa, ei syksyä, ei sadetta, ei loskaa, pupun päässä näksahti. Se tarttui Hessua kasvoista kiinni ja upotti hampaansa Hessun kaulavaltimoon. Hessu parka ei ehtinyt edes tajuta mitä sille tapahtui ennen kuin into sammui sen silmistä veren vuotaessa kuiviin ammottavasta haavasta kaulavaltimossa.

(Tähän kuuluisi kuva verisestä hilleristä, mutta luojankiitos en sellaista googlella löytänyt…)

Tämä oli vasta alkua. Syyspupun mitta oli tullut täyteen ja sen matka kohti ikuista syksyä oli alkanut. Pupu marssi kannonkololleen, suoraan makuuhuoneeseen ja vaatekaapilleen. Pupu repi vaatekaappinsa lattialankut irti ja kaivoin niiden alta sinne joskus entisessä kommando-elämässään piilottamansa rynnäkkökiväärin varalippaineen. Sen jälkeen se haki vielä keittiöstä kokkiveitsensä ja työnsi sen vyönsä alle. Matkalla ulko-ovelle se sattui vilkaisemaan peiliin. Jos pupun pääkopassa olisi liikkunut yksikin inhimillinen ajatus, olisi se pelästynyt omaa peilikuvaansa, sen verran pelottavan näköinen se oli eri suuntiin osoittavine ilmeettömine silmineen, mielipuoliseen irvistykseen venyneine huulineen ja verisine leukoineen. Siinä ei ollut enää tietoakaan siitä pörröisestä söpöstä pikku pupusta joka se oli vielä muutama syksy sitten ollut.

söpö pupu

Pupu syöksyi ulos metsään ja kiskaisi kokkiveitsen vyöltään. Se alkoi riehua pitkin metsää kuin sekopää, joka se kieltämättä olikin. Se syöksähteli puulta puulle ja leikkasi terävällä kokkiveitsellään irti jokaisen lehden johon vaan ylettyi. Maa alkoi peittyä silvotuista lehdistä ja pupun mielipuolisuus vain kiihtyi, ikään kuin jokainen maahan putoava lehti olisi kiihottanut sitä suurempaan ja suurempaan hurmioon.

syksyn lehdet

Silvottuaan kaikki kotimetsänsä puut, se käänsi mielipuolisen katseensa taivaalle. Se tuijotti hetken ilmeettömästi pilvetöntä sinistä taivasta ylähuuli nykien ja kuolan valuessa veriselle rinnukselle. Sen ote kokkiveitsestä kirposi ja veitsi putosi maahan kiveen osuen ja metallisesti kilahtaen. Sen korvat kääntyivät taakse ja se tarttui rynnäkkökivääriinsä, käänsi piipun kohti taivasta ja alkoi tulittaa mielipuolisesti hohottaen. Kun lipas loppui, se vaihtoi tilalle uuden lippaan irrottamatta katsettaan taivaasta. Jokainen pupun ampuma luoti repi reiän siniseen taivaaseen. Taivaankansi alkoi silpoutua ja vesi alkoi valua rikkinäisestä taivaasta ikään kuin taivas olisi itkenyt, kuten se varmaan tekikin.

sade

Tämäkään ei riittänyt Syyspupulle. Sen pääkohde oli sen arkkivihollinen, aurinko. Pupu tarttui suurimpaan kiveen jonka löysi ja heitti sen kaikin voimin kohti aurinkoa osuen auringon vasempaan silmään. Tästä suuttuneena aurinko uhkasi että jos pupu ei heti lopeta, se ei enää ikipäivänä suostu paistamaan pupun kotimetsään. Pupu repesi mielipuoliseen hohottavaan nauruun ja alkoi viskoa aurinkoa kohti kaikkea irtainta mitä vaan käsiinsä sai.

angry sun

Aurinko joka ei ole aivan turha heppu, piti sanansa ja häipyi. Kylmyys valtasi metsän kun aurinko ei ollut enää lämmittämässä sitä. Vesi valui silpoutuneesta taivaasta ja maanpinta oli peittyneenä repaileisesta lehdistä. Olisi voinut kuvitella että syyspupu olisi tullut surulliseksi tajutessaan minkä tuhon oli rakkaalle kotimetsälleen saanut aikaan, mutta ei, pupun kasvoille nousi hymy, syksy oli vihdoin saapunut sen kotimetsään, pysyvästi.

 

Syksy saapuu ja aurinko häipyy, kannattaa siis osallistua Metallisydän-tietokilpailuun ja voittaa lukemista syksyn sateisiin iltoihin! Syyspupukin osallistuisi! Tietokilpailu on TÄÄLLÄ!

Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Syyspupu”

    • Hehe 🙂 Ootko sitä mieltä että Syyspupu soveltuisi kovinkin pienille lapsille? 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta