Blogi muuttaa

Reilu kuukausi sitten minulle tarjottiin mahdollisuutta liittyä osaksi isompaa, aukeamassa olevaa urheilullisen median yhteisöä, FitFashionia. Kävin asian tiimoilta useamman puhelinkeskustelun FitFashionin hallituksen puheenjohtajan kanssa ja mietin asiaa tarkasti, punnitsin sen hyviä ja huonoja puolia suhteessa toisiinsa. Muutos on aina riski ja olinkin melkoisen epäröivä. Kuluneen kolmen ja puolen vuoden aikana olen rakentanut siitä itseni näköisen, olen ylpeä blogistani. Suurempi yhteisö toisi enemmän näkyvyyttä, lukijakunta kasvaisi, mikä toisi taas lisää intoa kirjoittamiseen. Toisaalta taas, haluanko muuttaa? Haluanko siirtää blogini uuteen paikkaan? Mitä TE, rakkaat blogini seuraajat siitä ajattelette? Ratkaisua oli hankala tehdä.

Aikani harkittuani ja ehdoista neuvoteltuani päädyin noudattamaan ohjenuoraa, jonka mukaan olen elämääni muutenkin elänyt. Jos ei hyppää, ei voi lentää. Päätin lähteä mukaan FitFashioniin vaikka en tiedä mihin se minut johdattaa.

Nyt tuo muuton hetki on käsillä, tavarat on pakattu ja kamat kannetaan uuteen kotiin tiistain aikana. Itsekään en ihan tarkkaan tiedä, mitä kaikkea muutto tuo tullessaan, mutta sen tiedän että Metallisydämen blogi pysyy sisältönsä suhteen ennallaan eikä ulkoisestikaan mitään järisyttäviä muutoksia pitäisi olla luvassa. Samaa turhanpäiväistä höpinää treenaamisesta, lisäravinteista, vaatteista, leffoista ja elämästä ylipäänsä on luvassa uudessakin osoitteessa. Myös kaikki vanha sisältö tulee löytymään uudesta osoitteesta.

Pysykää siis mukana ja klikatkaa itsenne jatkossa osoitteeseen metallisydan.fitfashion.fi (aukeaa siis tiistaina)

 
Metallisydän

9 vastausta artikkeliin “Blogi muuttaa”

  1. Jos ja kun blogisi pysyy aiheiltaan samanlaisena, pysyn varmasti mukana. Mielenkiinnolla odottelen millainen Fitfashion on, koska niin moni seuraamistani blogeista on sinne muuttamassa. Nimenä Fitfashion on kyllä aivan typerä, mutta yritän olla häiriintymättä siitä. 😀

    • Tottakai blogi pysyy sisällöllisesti samanlaisena, ei tästä kirjoittajasta saa irti älykkäämpää juttua 😉

  2. Siis ehdoton plussa söpöstä pinkistä fontista, ihana! Hyvin sopii tyyliisi 😀 Muuten, jatka samaan malliin!

    • Heh 🙂

      Fontin väri on kyllä tarkotus muuttaa… kuten paljon muitakin ulkonäköjuttuja. Kunhan vaan ehtii…

  3. Siis mitä ihmettä? Mihin blogi nyt on muuttamassa? En nyt oikein tajunnut…

    • Ei muuta mihinkään, tämä on kaksi vuotta vanha kirjoitus…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta