875 grammaa

Lapsi tuo syntyessään suunnattoman määrän onnea vanhemmilleen. Joskus kuitenkin lapsi syntyy niin paljon etuajassa, että onnen lisäksi lapsi tuo vanhemmilleen suuren määrän huolta, huolta rakkaan lapsen pärjäämisestä suuressa maailmassa. Näin kävi jokin aika sitten eräälle perheelle, jossa pieni tyttölapsi syntyi 30:llä raskausviikolla, vasta 875 grammaisena.

Perheen isä perusti vauvapäivityksilleen oman Facebook-ryhmän, ajatuksenaan ettei kavereiden seinät täyttyisi vauvajutuista. Eipä isä arvannut millaisen ilmiön sai aikaan…

Ryhmä keräsi valtavia määriä tykkääjiä heti alusta alkaen. Tätä kirjoittaessani 875 grammaa -Facebook-ryhmästä tykkää lähemmäs 70 000 Facebookin käyttäjää. Suurisydämisenä ihmisenä perhen isä näki tässä tilaisuuden auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia perheitä ja laittoi alulle keräyksen, jonka tarkoitus on kerätä varoja keskoskaappien hankintaan.

Nyt on aika tykätä, jakaa ja lahjoittaa, jokainen euro merkitsee paljon.

Pieni tyttö sai liikkeelle ison ryhmän ja paljon hyvää. Nyt on aika näyttää sosiaalisen median voima ja parantaa pienet yksi sairaala kerrallaan. Autetaan siellä, missä apua eniten tarvitaan. Ostetaan ensin keskoskaappi sairaalaan, jossa sille on suurin tarve.

Jo eurokin on tärkeä. Kerätyistä rahoista 100 % päätyy lyhentämättöminä suoraan kohteeseen.

Lahjoitustilinä toimii Lastenklinikan Kummien tili, Nordea FI2914703000204001 – laita viestiruutuun teksti ”875 grammaa” niin saamme korvamerkittyä ja kohdennettua keräyspotin.

Ja nyt ensimmäistä kertaa: tykkää ja jaa tämä kuva hyvän asian puolesta, ja mikä tärkeintä, lahjoita, mikäli suinkin pystyt. Eurokin merkitsee paljon.

Joku päivä apua saattaa tarvita myös oma lapsi.

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta