Käsitreenispesiaalia

Jo pitkään olen treenannut kädet omana treenipäivänään. Useimmiten treenaan ojentajan ja hauiksen erikseen, ensin ojentajan ja sitten hauiksen, mutta aina joskus treenaan kädet supersarjoilla, hauisliike ja ojentajaliike peräkkäin ilman taukoa liikkeiden välissä. Tarkastellaanpa hiukan viimekertaista supersarja-käsitreeniä…

Ensimmäisenä liikeparina olisi ollut hauis scott-laitteessa ja dippipunnerrus. Dippi sattui kuitenkin jo ensimmäisessä lämmittelysarjassa niin paljon olkapäähän, että päätin heti alkajaisiksi vaihtaa dipin perinteiseen ojentajapunnerrukseen taljassa.

Ensin siis hauista scott-laitteessa…

… ja perään ojentajapunnerrusta taljassa.

Seuraavana liikkeenä yksi hauistreenin suosikeistani, hauiskääntö käsipainoilla, kyynerpäät tuettuna. Istun scott-penkissä väärinpäin ja tuen olkavarret käsitukeen. Näin eliminoin käsien helumisen ja huijaamisen, liike tulee tehtyä puhtaasti juuri hauiksella.

Teen ensin molemmat kädet yhtä aikaa niin monta toistoa kuin pystyn ja jatkan sen jälkeen vuorokäsin. Näin saan puristettua vielä muutaman toiston molemmilla käsillä.

Liikeparina ojentajalle teen ranskalaista punnerrusta. Taljassa tehtynä se on jotenkin kyynerpääystävällisempi kuin tangolla tehtynä.

Kolmannen liikeparin haiusliikkeenä tein pumppaavia sarjoja taljassa. Pienellä painolla ja jatkuvalla liikkeellä.

Ojentajalle myös pumppaavaa yhtäjaksoista liikettä. Tämän liikkeen tein vastaotteella, jolloin liike kohdistuu eri kohtaan ojentajasta kuin perinteisellä myötäotteella tehtynä.

Viimeisen liikeparin hauisliikkeen tein käsipainoilla vasaraotteella.

Ja ojentajalle viimeisenä liikkeenä rutistuksia köydellä. Tässä liikkeessä käytän pitkää köyttä, jotta saan vietyä kädet kunnolla vartalon sivuille ja oikein kunnolla rutistettua liikkeen loppuun asti.

Hyvin kulki treeni, mutta niinhän se aina kulkee hyvässä seurassa ja tällä kertaa seura oli parasta

Metallisydän

17 vastausta artikkeliin “Käsitreenispesiaalia”

  1. Loistava Blogi!! Kiva lueskella näitä juttujasi. Lähinnä viimeaikoina olen lueskellut vanhoja dieettijuttujasi ja heräsi kysymys: Kun katsoo bulkkikuviasi niin sinullakin (niin kuin melkein kaikilla miehillä) rasva kertyy vatsan seudulle ja kylkiin. Ja nyt kun katsoo kuviasi niin siellä ei ole mitään. Oliko haastavaa saada viimeiset rasvat alavatsasta ja kyljistä pois? Itselläni dietti hyvässä mallissa ja vatsat näkyy jo, mutta kyljissä ja alaselässä vielä rasvaa poltettavana.

    • Kiitos kiitos :)Kaikilla meillä on se ongelmapaikka, se mihin rasva ensimmäiseksi kertyy ja mistä se myös viimeisenä lähtee. Mutta kyllä se sieltäkin lähtee. Rasvaa on helppo polttaa, mutta kireäksi pääseminen onkin sitten hankalampaa.Pienillä miinuksilla vaan kärsivällisesti niin ne viimeisetkin rasvat lähtee ja iho kiristyy.

  2. Kiitos tuosta scottipenkki vinkistä, ei ole tullut itsellä mieleenkään kokeilla tuollaista! Sun pitäisi muuten tatuoida tuo uusi logo esim. selkään, on se sen verran tyylikäs. 😉

    • Tuolla liikkeellä saa hienosti huijaamiset eliminoitua ja liikkeen tehon juuri sinne minne kuuluukin.Jospa vaikka teettäisin uudet treenipaidat uudella logolla ensin… 🙂

  3. Jari taas yhyn Sinnuun, tuo on niin huippu tehä tuossa scott-penkissä väärinpäin, niin ei tuu huijausta mukaan! 😀 Itse tein tänään taas tasatahtiin just nuin. Hyväle vaikutti settis, kädet kiittää, tsemppiä Mies! 😀

    • Joo, hauskaa se oli, mutta ei oikein sopinut yhteen bodailun kanssa. Ja bodailu kun kuitenkin on mun intohimo ja elämäntapa niin rugby sai jäädä.

    • Kyllä. Poistan kaikki asiattomat kommentit, varsinkin jos niiden esittäjällä ei ole pokkaa esiintyä omalla nimellään, vaan anonyyminä.Jos sinulla on jotain varsinaista asiaa, laita ihmeessä sähköpostia niin tavataan vaikka ihan kasvokkain. Voit sitten kertoa mikä mieltä painaa ihan henkilökohtaisesti.

    • Aahhahahahhaha pelle. Kyllä se mulle käy et nähää kasvokkain sano vaa aika ja paikka;)

    • Miksi pitäisi omalla nimellä kommentoida? Kuka sen tiedää kirjoittaako oikeasti omalla nimellä vai ei, senkin kun voi feikata. Mun mielestä kaikki anonyymina kommentoivien laittaminen samaan lokeroon on perseestä.-eri ano kuin tuo

    • Tarkoitus ei ollut lokeroida kaikkia anonyyminä kommentoivia samaan lokeroon. Tarkoitin sitä, että jos kommentoi sellaisia kommentteja kuin kyseinen asiattomuuksia kirjoitellut (poistin nuo kommentit heti), luulisi olevan rohkeutta esittää väitteitään omalla nimellään.

    • Pekan kehitystä olen seurannut jo pidemmän aikaa netin välityksellä ja täytyy kyllä sanoa että perkeleen lahjakas kaveri! Harvalla on tuollaisia lahjoja lajiin ja siihen kun päälle lyödään vielä Pekan motivaatio ja omistautuminen, niin menestys on taattu. Nyt kevään kisoissa tullaan saamaan esimakua tulevasta…

  4. no mitä meniks pupu pöksyy vitun naru. sano aika ja paikka ni tavataa 😀

    • Mun mielestä aika naurettavaa puhetta kaverilta joka huutelee törkeyksiä netissä anonyyminä eikä uskalla käyttää omaa nimeään.Kuten jo sanoin, jos on asiaa, laita sähköpostia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta