Buustia treeniin

olen pitkään käyttänyt treenilatureita ja testannut tässä vuosien varrella aika monia erilaisia latureita joista osa on toiminut ja osa ei. Toimivalta treenilaturilta odotan tehoa treeniin, sitä että jaksaa vetää koko treenin täysillä loppuun asti. Parhaat treenilaturit saavat aikaan sellaisen tunteen ettei malttaisi lopettaa lainkaan.

Joissakin latureissa huonona puolena olen huomannut sen, että treenin jälkeen ei ruoka maita. Yksi esimerkki tällaisesta on Fast:n Workout Shock. Toimiva laturi, mutta treenin jälkeen tulee kuvottava olo eikä kiinnosta syödä. Melko huono juttu kun kuitenkin pitäisi saada energiavarastot täytettyä ja lihaksille ravintoa…
Toinen ikävä juttu joissakin latureissa on crash, eli romahdus vaikutuksen lakatessa. Yhtäkkiä iskee väsymys ja uupumus kun laturin piristävä vaikutus lakkaa kuin seinään. Ei mukavaa sekään.
Tällä kertaa tilasin Sportsnutritionilta hiukan täydennystä lisäravinnekaapin treenilaturihyllylle. Sportsnutritionille tyypillisesti mukana oli myös plussaa sheikkerin muodossa 🙂
Muscle Speed on jo ennestään tuttu laturi, jonka olen kokenut toimivaksi. Musckle Speed ei ehkä ole se kaikkein tehokkain laturi, mutta toimii kyllä hyvin antaen tehoa treeniin eikä siinä ole noita ikäviä vaikutuksia kuten ruokahaluttomuutta tai romahdusta. Sitäpaitsi päärynä maistuu hyvältä 🙂
Speedin kaveriksi tilasin Synerliniä jota on netissä kohuttu kielletyn DMAA:n korvaajana. DMAA:sta tykkäsin kovasti mutta nyt on korvaava tuote löydettävä kun sitä ei enää mistään saa.
Pari kertaa olen Synerliniä nyt testannut ja ihan hyvältä vaikuttaa…
Metallisydän

10 vastausta artikkeliin “Buustia treeniin”

  1. Nuo laturit.. niin nautitaanko ne aina ennen treeniä? kuinka kauan ennen? käytätkö treenin aikana sitten jotain muuta kuin vettä vahvempaa?

    • Joo ennen treeniä. Riippuu hiukan laturista miten kauan ennen, esimerkiksi Mania! toimii puoli tuntia ennen treeniä otettuna, Crazea otan tuntia ennen treeniä.

  2. Tilaappa joskus itelle sellanen laturiko ”Friction” Kuulema ihan saatananmoista happoa 😀 Haluaisin kuulla sinun mielipitteen siitä. Onhan ne kivoja ja sillee… muttako ne maksaa perkeleesti. Mania on tällä hetkellä minun suosikki kun se sopii muuhunkin hommaan kuin punttipaavoiluun

    • Pitääpä kattoa mitä ihmettä tollanen Friction oikein on…Hemo Rage oli loistava laturi, harmi ettei sitä enää saa.Mania! ja Craze on mun suosikit tällä hetkellä 🙂

  3. Hei! Olen itse käyttänyt vain crazea sekä muscle speediä. Tuo craze toimii ja on loistava, mutta tuo maku alkaa jo tuleman vastaan. (molemmat maut) ja tahtoisin kokeilla vaihteeksi muita latureita. Osaatko tai pystyykö esim. maniaa vertaamaan crazeen? Sanoit, että Fast:n Workout Shock aiheuttaa sinulla ruokahaluttomuutta, niin itselläni craze tekee sitä aina välillä (varsinkin 11-12g annoksella).

    • Kyllä Maniaa kannattaa kokeilla, itse tykkään siitä kovasti. Mania ja Craze ovat erilaiset laturit. Mania on enemmän Muskle Speedin kuin Crazen tyylinen laturi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta