Porispere 2012

Viikko treenattiin täysillä, mutta ei treeneistä nyt tällä kertaa sen enempää. Joitakin uusia kuntokuviakin löytyy, mutta nekin saa nyt odottaa. Nyt on Porispere-raportin aika.
Viikko sitten nautiskelin Karmarockissa livemusiikista. Festari-into jäi päälle, eikä pieni tihkusade estänyt minua suuntaamasta perjantaina alkuillasta Porin Kirjurinluotoon. Fiilis alkoi nousta jo festarialuetta lähestyttäessä, musiikin kuuluessa vaimeana. Olisihan se nyt tietysti ollut ihan kiva jos vaikka ei olisi satanut, mutta eipä tuo pieni tihkusade juurikaan intoa vähentänyt.

Jätkätjätkät tuli seurattua etäämmältä, samoin nerokkaasti nimetty ja ilmeisesti jäähyväiskeikkansa heittänyt Kakkahätä-77. Marky Ramonea oli sitten jo mentävä katsomaan lähempää. Kuinkakohan monta biisiä Ramone ehti settinsä aikana vetää, biisejä ei juuri olisi erottanut toisistaan ilman biisien välissä JOKA kerta kuultua onetwotree!!! huutoa.

Seuraavana vuorossa oli Turbonegro. Turbonegron faneja, Turbojugendia, oli kerääntynyt paikalle ympäri Suomea ja hieman ulkomailtakin. Olin hieman tutkinut bändin taustoja netistä etukäteen. Ennakkoluulot olivat melkoiset… Tässä pari lainausta Turbonegroa käsittelevästä Wigipedia-artikkelista.

”Yhtyeellä oli kaksi ideaa nimeksi: Nazipenis ja Turbonegro. Heille kerrottiin, ettei Nazipenis-niminen yhtye myisi ikinä levyjä, joten he valitsivat Turbonegron.”

”Turbonegro on ainoa death punk -yhtye, ja tyylilaji onkin yhtyeen omaa keksintöä.”

”Alkuaikoina yhtye käytti mustia vaatteita sekä peruukkeja. Muutaman kiertueen jälkeen he vaihtoivat mustat peruukit ja vaatteet kireisiin denim-farkkuihin ja teemakin muuttui homoseksuaaliseksi.”

Melkoinen bändi siis kyseessä. Mutta niinpä vaan Turbonegro yllätti ainakin minut ja veti energisen ja hyvän keikan.

Perjantai-illan huipensi PMMP. Kännykkäni ehti simahtaa ennen PMMP:tä, joten en saanut ikuistettua Miran huikeaa aeribic-treeniä keikan ohella. Siinä on muuten mimmillä kehonhallinta aika lailla kohdallaan… Ja keikkakin oli mahtava 🙂

Lauantaiksi oli luvattu aurinkoista ja hienoa ilmaa. Kotoa lähtiessäni katsoin vielä sade- ja pilvikartat netistä, ei pilveäkään Porin kohdalla. AI EI!?! Saatana sama sateinen sää jatkui kuin perjantainakin. No edelleenkään en antanut sen haitata, Kirjuriin ja keikoille! Ensimmäisenä Kauko Röyhkä, siitä se lähti.

Välillä käytiin hiukan pitämässä sadetta anniskelualueen teltassa, mutta Herra Ylppöä ja Ihmisiä oli taas pakko suunnata fiilistelemään lavan edustalle. Kyllä se Ihmiset vaan toimii livenä perkeleen hyvin.

Hivenen erilaista fiilistelyä tarjoili seuraavana Stam1na. Siinä tukka heilui ja aggressio lavalla oli käsin kosketeltavaa.

Satyricon oli taas niitä bändejä, jolta en odottanut yhtään mitään. Mutta enpä tuollakaan keikalla kärsinyt, kivaa oli 🙂

Satyriconin jälkeen hengähdettiin hetki anniskelualueella ja kas kummaa, viereen parkkeerasi kaljalle itse Janne Joutsenniemi, legendaarisen Stonen laulaja-basisti, Sub Urban Triben basisti ja nyttemmin Ihmisten basisti. Olihan se pakko nimmari herralta pyytää, ja mihinkäs muuhunkaan kuin pikkuhousunsuojaan. Kyllä jokaiselta mieheltä aina yksi pikkuhousunsuoja pitää povarista löytyä…

Lauantai-illan kruunasi aina ihan helvetin hyvä Amorphis. Olen nähnyt Amorphiksen livenä monta kertaa, eikä kertaakaan ole tarvinnut pettyä. Ei tälläkään kertaa. Perkele että oli hyvä keikka.

Jotenkin vielä löysin yöllä itseni kotiinkin. Ei ollenkaan paska reissu.

Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Porispere 2012”

  1. Wau! Hieno ja hyvä blogi! Harvoin äijät kirjottelee blogia, ja vieläpä näin hyvin! Keep up the good work 🙂 Täällä siis kirjottelee Marin Bodypäiväkirjan eukko. Minkä ikäinen sun staffi oli, Kita (?)? 🙂 Niilo on ihan huippu koira. Se on tyhmä, ylivilkas, ja niin yltiöihmisrakas ettei mitään tolkkua. Se tervehtii kaikkia vastaantulijoita ku perheenjäsentä, ja jos joku vaan kattoo siihen päin ni se yrittää syöksyä syliin 😀 Välillä niin raivostuttava, et haluaisin opettaa sen basejumppaamaan ilman varjoa neloskerroksesta (no en oikeasti), mut kuitenkin ihan kuin lapsi, ja sitä rakastaa vaan niin paljon. Ja se rakastaa pyyteettömästi takaisin oli päivä mikä hyvänsä.

    • Kiitos kehuista :)Kita oli seitsemän vuotta mun elämäni ilo ja paras ystävä. Aina täynnä iloa, intoa ja rakkautta. Ikävä on vieläkin vaikka jo monta vuotta onkin kulunut.Ylivilkkaus, ihmisrakkaus ja myös se basejump-puoli kuulostaa kyllä kovin tutulta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta