Kesäkunto 2012

Olen nyt useamman vuoden ajan vetänyt keväällä dieetin, pitänyt painon paikoillaan kesän ajan, nostanut painoa syksyn ja talven ajan ja taas keväällä pudottanut turhat rasvat pois. Nyt viime talvena jätin kuitenkin massan keräämisen väliin. Menin koko vuoden vähähiilihydraattisella ruokavaliolla painon pysyessä likipitäen samassa koko vuoden ajan. Nyt loppukeväästä/alkukesästä paino pääsi kuitenkin putoamaan hieman ihan vahingossa johtuen liikuntamäärien lisääntymisestä ruokamäärien pysyessä ennallaan.

 
Nyt on aika vetää kulunut vuosi pakettiin ja katsoa millainen on kesäkunto vuosimallia 2012.
 
kesakunto
 
kesakunto2
 
kesakunto3
 
kesakunto4
 
kesakunto5
Lihasta ei juurikaan ole vuoden aikana lisää tullut vaikka treeni on ollut kovaa ja säännöllistä. Tämä ei sinänsä ole mikään yllätys, lihashan tarvitsee plussakaloreita kasvaakseen. Silti vielä(kään) ei ole massankeräyksen aika, se hetki koittaa vasta syksyllä. Olen kuitenkin jo nostanut hieman ruokamääriä jotta paino nyt ei pahasti enää tippuisi.
 
Täytyy kuitenkin sanoa että olo on ollut koko vuoden helvetin hyvä. Voin paljon paremmin kun syön puhtaasti ja kohtalaisen vähillä hiilareilla. Massakaudella olo on koko ajan tukkoinen ja raskas. Se on kuitenkin syksyllä edessä, täytyy varmaan alkaa valmistautua siihen henkisesti jo nyt 🙂
Metallisydän

6 vastausta artikkeliin “Kesäkunto 2012”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta