Tarviiko jokaisen meistä olla laulun arvoinen…

Laadin tässä jokin aika sitten itselleni google-profiilin. Siinä yhtenä kohtana oli ”Saavutuksia”. Aloin miettiä mitä oikein olen saavuttanut elämässäni.

En ole suomenmestari missään lajissa. En ole miljonääri, ennemminkin tyhjätasku. En ole nostanut kahtasataa penkistä, enkä juossut maratonia. Mitä siis olen saavuttanut?

Lähdetäänpä kelaamaan asiaa ihan tuolta lapsuudesta saakka. Ensimmäisiä näin äkkiseltään mieleen tulevia saavutuksia oli uimaan oppiminen. Olisinkohan ollut 5- tai 6-vuotias kun mummoni opetti minut mökillä uimaan. Sinä kesänä minua ei sitten järvestä ylös ihan helpolla saanutkaan. Aika arkinen asia, mutta melkoinen saavutus pikkuiselle Metallisydämelle.

Mokkiranta
Oma mökkiranta, rakas paikka

Seuraavana tulee mieleen se kun 10-vuotislahjaksi sain Nintendo-pelikonsolin. Siis sen legendaarisen 8-bittisen Super-Marioineen. Oli nimittäin melkoinen saavutus kun pääsen ensimmäisen kerran tuon Super Marion läpi. Siinä sitä oli voittaja-fiilistä kerrakseen!

Siitä se lähti…

Kaipa koulumaailmassakin jotain saavutuksia tuli matkan varrella. Ne nyt kuitenkin on niin arkipäiväisiä juttuja ettei sellaisia kannata muistella. Tai no, voihan sitä saavutukseksi sanoa, että peruskoulu ja lukio tuli suoritettua ihan hyvin arvosanoin kaikesta koheltamisesta ja vähäisestä opiskelumotivaatiosta huolimatta. Muistan ikuisesti ensimmäisen jälki-istuntoni syyn jostain ala-asteelta. Syy ei ollut sen enempää eikä vähempää kuin ”Jari löi Ollin pään seinään.” Sitä se sitten oli koko koulunkäynti, pään hakkaamista seinään. Useammin kuitenkin oman kuin muiden…

Mitäs sitten, 15-vuotiaana maailma avautui kun teinimetallisydän sai mopon alleen. Siitä sitten edettiin kevariin ja lopulta moottoripyörään. Kaikki tuntuivat melkoisilta saavutuksilta (oikea saavutus on kuitenkin varmaan se, että olen vielä hengissä kaikista noista huolimatta).

Oi sitä vauhdin hurmaa…

Teinivuosina innostuin kuntosalitreenistä. Voi sitä onnen päivää kun penkistä ensimmäistä kertaa nousi se maaginen 100 kiloa. Olkoon millainen runkkupenkki tahansa, se vasta olikin saavutus! Sen jälkeen ei oikeastaan mikään olekaan enää tuntunut miltään…

Ehkä tuon huiman penkkienkan jälkeen saavutukset ovat muuttuneet hieman vähemmän konkreettisiksi. Koen saavutukseksi esimerkiksi sen, että olen opiskellut itselleni koulutuksen, jonka avulla olen päässyt tekemään työtä jota tiesin jo teinivuosina haluavani tehdä ja saanut jo kahdeksan vuotta tehdä tuota unelmaduuniani. Saavutukseksi koen myös sen, että nautin urheilusta ja harrastuksistani ja minulla on ihania ja rakkaita ihmisiä ympärilläni. Arkeni ei ole puurtamista vaan voin sanoa nauttivani elämästäni joka päivä. Koen olevani onnellinen. Mutta miten tällaiset saavutukset kirjataan Google-profiiliin?

Metallisydän

8 vastausta artikkeliin “Tarviiko jokaisen meistä olla laulun arvoinen…”

  1. Loistavia saavutuksia! Yhdeksi saavutukseksi voit listata tämän blogin. En harrasta kehonrakennusta enkä rugbya enkä edes seuraa niitä, mutta olen silti varmaan jo vuoden lukenut säännöllisesti tätä blogia. Miksi? No siksi, että blogisti osaa kirjoittaa hauskaa ja sopivan itseironista tekstiä. Sekä oikeasti kertoo jotain itsestään ja elämästään. Kiitos siitä!-T

  2. Olet usein sanonut olevasi onnellinen nykyiseen elämääsi,arkeen ja työhön. Se on mielestäni todellinen saavutus! T. Lääkärituloksia kotona peläten odottava onneton.

  3. Ei mitään lisättävään ekan Anonyymin kommenttiin. Sulla on jalat maassa harvinaisen hyvällä tavalla, jatka samaan malliin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta