Kevään dieetti polkaistu maan rakoon!

Nyt se on päätetty, dieetti on ohi. Piste.

Viikon se kesti ja painoa tippui noin 2,5 kiloa. Kaikkihan me tiedämme että pelkkää rasvaahan se oli.

Jo ennen aloittamista mietiskelin dieetin mielekkyyttä, onko siinä mitään järkeä, kannattaako se, ja mikä tärkeintä, kiinnostaako? Dieetin aloitin lähinnä tottumuksesta. Viimeiset viisi vuotta olen joka kevät vetänyt dieetin, ja joka vuosi kokeillut jotakin erilaista. Aiemmin on joka kerta lähtökunto ollut oikeasti aika läski ja pudotettavaa on ollut vähintään se 10 kiloa. Motivaatiota dieettiin on siis ollut senkin takia 🙂 Tänä vuonna pidin kuitenkin koko talven painon aisoissa enkä päästänyt itseäni turpoamaan kuin pullataikina. Olen ollut todella tyytyväinen tähän ”offikauteen” sillä vaikka rasvaa ei ole liikoja kertynyt ja kunto on pysynyt melko siistinä, olen kuitenkin pystynyt käsittelemään vähintään samoja ja jopa suurempia treenipainoja kuin vuosi sitten 10 kiloa painavampana. Suoritustekniikatkin ovat olleet puhtaampia, joten kai sitä voisi luulla että jotain kehitystäkin olisi tullut ilman sikabulkkia.

Kiinnostuksen puute dieettiin näkyi muunmuassa siinä, etten jaksanut laskea kalorimääriä kovinkaan tarkkaan, otin pohjan ruokavalioon vanhasta dieettipohjasta ja hiukan modifoin sitä tarpeiden mukaan. Ehkä ongelmana olikin juuri se, että homma tuntui niin tutulta, olin jo kokeillut samanlaista dieettiä.

Viikon verran noudatin tuota suunnitelmaani, kunnes päädyin siihen, että hommassa ei ole mitään järkeä. Kun ei kerran kiinnosta niin mitä helvettiä? Ennemmin teen sitä mikä kiinnostaa, eli syön normaalisti, treenaan helvetin kovaa, kasvatan lihasta, aloitan juoksukunnon kohottamisen ja niitän vastustajat kesällä kumoon rugby-kentällä!

Nyt on siis tämän kevään dieetti ohitse. Tässä dieetin lopetuskuvat 🙂 Ehkä kehtaan ottaa kesällä paidan pois ilman dieettiäkin.

Niin ja ne viikon takaiset dieetin aloituskuvat löytyy TÄÄLTÄ 🙂

P.S. Joku anonyymi tuossa minulle suositteli Intermitten Fasting:ia, johon aion tutustua ehtiessäni tarkemmin…Ehkä otan sen testiin loppukeväästä. Siis jos silloin kiinnostaa 🙂

Metallisydän

16 vastausta artikkeliin “Kevään dieetti polkaistu maan rakoon!”

  1. Sanoppa rehellisesti oletko natikka?Olet sen verran tiukassa kunnossa että et dieettiä tarvitse,jatkat vain uuden lihan tekemistä kaloreiden ollessa hieman plussalla niin hyvä tulee.

    • Rehellisesti, käsi raamatulla voin kertoa olevani natu. Ainoa koskaan käyttämäni doping-listalta löytyvä aine on DMAA, jota on joissakin treenilatureissa, kuten esim. Jack3d:ssa. DMAA:ta sisältävät laturitkin olen jättänyt pois koska olen rugbyn harrastamisen myötä doping-testauksen piirissä.

  2. Eihän susta olis jääny mitään jäljelle, jos oisit diettaillut. Hyvä että lopetit ennen suurempaa vahinkoa 😉

    • Tänks :)Salille eksyin ekan kerran 15-vuotiaana, eli 17 vuotta sitten. Alkuun treeni nyt oli mitä oli, mutta oikeaa kunnon treeniä on takana vajaa 10 vuotta.

  3. Täysin oikea ratkaisu lopettaa diettaaminen! Toiset vetää talven jäljiltä bulkkikuntoa kohti kesäkuntoa useemmaan kuukauden ajan, eivätkä silti pääse lähellekään tota sun ”offikuntoa”. Loistavaa työtä olet tehnyt ja ilmeisesti lahjojakin on tohon lajiin sulle siunattu.

    • Ei itseään saa verrata muihin, omaa kuntoa kannattaa verrata vaan omaan kuntoon. Joskus vielä vedän itseni oikeasti kireäksi, sen aika vaan ei ollut nyt 🙂

  4. No tulithan sä järkiis! Mietinkin, kun olet ihan törkeän kovassa kunnossa, että mitäs h****a. Varmasti päät kääntyy rantsussa kesällä ilman et erikseen diettailet, takaan sen 😉 – Minea

    • Ei se päiden kääntäminen nyt kuitenkaan päällimmäisenä tavoitteena ole 🙂 Viihdyn kuitenkin hyvin tässä kunnossa ja jotenkin koin turhauttavaksi kiristellä nyt enempää. Joskus sitten…

  5. Jestas mikä kroppa miehellä! Dieetin lopetus oli ainoa järkevä ratkaisu, sä oot pelkkää lihasta jo ny 🙂 keep up good work!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta