Mitä ihmettä minulle tapahtuu?!?

Musiikkimakuni on ollut hyvin selkeä, olen aina tykännyt eniten raskaasta musiikista. Musiikki ei ole ollut mitään ilman särökitaraa. Toki poikkeuksiakin on ollut, kuten ikuinen kevätmusasuosikkini Tehosekoitin. Nyt olen kuitenkin huomannut hyvin huolestuttavia piirteitä itsessäni, olen nimittäin alkanut tykätä sellaisesta musiikista jota en olisi kuvitellut voivani sietää.

Ensimmäinen huolestuttava piirre oli muutama vuosi sitten kun kaikkien aikojen suurin suosikkini Maj Karma jäi tauolle ja Herra Ylppö alkoi tehtailla musaa Ihmistensä kanssa. Ensin pettymys oli suuri, sehän oli ihan poppia. En voinut tykätä. Kuitenkin pikkuhiljaa, kuin vaivihkaa, alkoi Ihmisten biisit kuulostaa hyviltä ja sittemmin olen joutunut tunnustamaan että perkele, poppia tai ei, sehän on loistavaa musaa.

Jonkin verran minua lohdutti se, että Ihmiset oli kuitenkin livenä raskaampaa kuin levyillä. Hyväksyttävissä oli myös totaalinen tykästymiseni Jenni Vartiaisen biiseihin. Nehän on oikeesti ihan sairaan hyviä.

Sitten kuitenkin havaitsin hyräileväni mukana jossakin Rihannan biisissä. Havahduttuani huomaamaan tämän järkyttävän tosiseikan terästäydyin, eihän se nyt jumalauta käy päinsä että minä, Metallisydän, kova karju hyräilen jotakin dancepoppihumppaa. Ei saatana, kieltäydyin tunnustamasta itselleni saati muille että pitäisin sellaisesta musiikista.

Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun autoa ajaessani havahduin nauttimasta jostakin suomiräppibiisistä. Siis mitä helvettiä! Sehän on minun kirjoissani silkkaa paskaa! Äkkiä kanava vaihtoon!

Nyt alkaa kuitenkin huolestuttaa todenteolla. Ensin Erin ja Vanha nainen hunningolla.

Sitten Chisu ja Sabotage. Vihasin (ja vihaan edelleen) Baden baden -renkutusta. Sabotage on kuitenkin loistava biisi.

Ja nyt viimeinen niitti, Jukka Poika. Toinen toistaan mahtavampia ja tarttuvampia hyvänmielen biisejä. Pakko se on tunnustaa, olen koukussa ja levy lähtee hankintaan ensitilassa.

Se vaan hieman huolestuttaa että mihin tässä oikein ollaan menossa. Siinä vaiheessa kun alan kehua Antti Tuiskua, tulkaa ja ampukaa.

Metallisydän

21 vastausta artikkeliin “Mitä ihmettä minulle tapahtuu?!?”

    • Itseäkin hiukan huolettaa…Mutta toisaalta, elämästä pitää nauttia. Jos nautin Jukka Pojan musasta niin mitäs sitten 🙂

  1. Nuo on oikeastaan kaikki sellasia poikkeuksia, joihin muutkin metallimusiikin ystävät on sortuneet. Oikeastaan aika laajalti. Ei oo paha, ei siihen kuole.

  2. Vielä puuttuu kaikkien äiti eli Funk ja Soul. Siinä, kun kitara tikkaa ja basso poukkoulee ja rytmi on niin vahvaa, että ei tiedä miten olis. Väkisin alkaa tanssittaa. Kannattaa kokeilla, suosittelen 🙂

    • Ehkä ne on tulossa sitten seuraavassa vaiheessa… Mutta sitä ei kyllä kattele kukaan jos mua alkaa tanssittaa…

  3. Eipä siinä muuta kun se että Esson baarin Corollan subbarit ovat jääneet joskus kokeilematta ja tulevat nyt tutuiksi, aika perusmenoa, ihmetellytkin kun muutenkin niin kimaltelevan nyky metroseksuaali muodin perässä menijä olet(Gasp, Gazoz, Ecco, vaalennetut farkut, kimaltelevat niitit jne..) että olet pysynyt uskollisena näinkin kauan tietylle musiikkityylille. Kaikkea aikansa tietysti, jotenkin sitä pitää itsensä nuoreksi tuntea.

    • No on kyllä Esson baarit, subbarit ja amiscorollat jääneet kokematta. En tosin koe menettäneeni mitään.Jos nyt kuitenkin mietitään tuota kimaltelevaa metroseksuaali nykymuotia, niin omasta mielestäni esim. Gasp on aika kaukana siitä. Vai mikä olisi mielestäni ”ikäiselleni” sopiva tapa pukeutua? Alaspäin kapenevat juntti-jamekset? Kaksiraitaverkkarit? Reinot? Suorat housut ja slipoveri? Itse lähden siitä että pukeudun vaatteisiin joissa viihdyn ja joista itse pidän. Jos joku muu ei pidä vaalennettuja farkkujani tai Eckon MMA-paitoja soveliaina niin se on sitten voi voi, ei kauheasti liikauta.Mitä musiikkityyleihin tulee, suosikit ei ole vaihtuneet. Niiden rinnalle on vaan tullut hieman erilaista kuunneltavaa.Tuntisinkohan itseni vielä nuoremmaksi jos hankkisin samanlaiset erivärikengät kuin Robinilla…

  4. Kyllä itse olisin alkanut jo miettiä heittäytymistä jojoon siinä vaiheessa kun Erin olisi alkanut kuulostaa hyvältä… 😀 Jukka Pojasta en huolestuisi koska sehän on vain hyvää musiikia.

  5. Olipa melkoinen yllätys, että jotain kautta eksyit lukemaan tunnustukseni. 😀 Pakko sinut oli kumminkin listaan lisätä yhtenä parhaista. Vaikka ihan erilaisissa elämäntilanteissa ja maailmoissa eletään, niin tämä on yksi sellainen blogi jota viikottain seuraan.Kauttasi olen saanut tosi paljon tsemppiä ja uskoa omaankin kuntoilu/elämäntapaprojektiini! Ja silmäniloa luonnollisestikin. 😉

    • Minähän saan aina selville kun minut netissä jossain mainitaan ;)Kiva että jaksat höpöjuttujani lueskella ja siistiä jos vielä olet jutuistani tsemppiäkin saanut 🙂

  6. Ai niin… Jukka-Poika, Erin ja Ylppö maistuvat. Mutta Antti Tuisku on kyllä pistoolin paikka. 🙂

  7. voi vittu…taas mennään…koitappa löytää siitä omasta genrestä uusia tuttavuuksia ennenkuin harhailet ihan oudoille poluille

    • Kyllähän sieltä tutustakin musiikkityylistä jatkuvasti löytyy uusia tuttavuuksia. Mutta vaihtelu virkistää…

  8. Mullakin on ollut (melkeen) aina ykkös genrenä metalli ja rokki, mutta olen myös hurahtanu noihin samoihin ja vielä pari muutakin joita ei kehtaa tässä tunnustaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta