Kevät

Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä että kevät olisi tulossa. Kohta sitä ehkä jo uskaltautuu uloskin…

Onhan tuota lunta vielä joka puolella, mutta hiljalleen se näyttäisi sulavan jo pois. Asfalttia alkaa näkyä enemmän ja enemmän ja välillä kuuluu jo lintujen lauluakin. Koko ajan lähestyy lempihetkeni vuodesta.

Tuo lempihetkeni on se viikko jolloin tajuaa että NYT se kevät on täällä. Silloin lehdet puhkeavat puihin ja tuuli tuntuu lämpimältä. Silloin on jo harja-autot harjailleet hiekoitussorat pois jalkateiltä ja aurinko paistaa. Talvi ja kylmyys on jäänyt taakse ja on mahtava kävellä ulkona ja nautiskella keväästä ja fiilistellä edessä olevaa kesää.

(Lenkkifiilistelyä viime kesältä)

Kevääseen kuuluu minulla poikkeuksetta myös dieetti, niin tänäkin vuonna. Olen pohdiskellut tuota asiaa melko paljon ja miettinyt jopa jättää dieettaamatta tänä keväänä. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että kevät ei ole kevät ilman dieettiä ja niinpä päätin lähteä ihan vaan kiristelemään hitaasti ja rauhallisesti muutaman kilon rasvaa pois ennen kesää. Paino on viime kesästä pysynyt kohtalaisen hyvin kurissa ja kunto on tälläkin hetkellä ihan kohtalainen. Vaa’an viisari heiluu hiukan päivästä riippuen siinä 95-97 kilon paikkeilla. Mitään painotavoitetta en aio itselleni asettaa enkä ottaa minkäänlaista stressiä asiasta. Jatkan kiristelyä siihen asti kuin hyvältä tuntuu jonka jälkeen vakiinnutan painon siihen kesän ajaksi. Syksyksi suunnittelen sitten taas uudet kuviot.

selkaa

Ennen kevättä ja dieettiä on edessä vielä ainakin viikon reissu Muonioon lumen keskelle… Sielläkin aion silti fiilistellä kevättä ja luukuttaa kevätmusaa laskettelurinteessä aurinkolasit naamalla. Kohta se asfaltti jo polttaa! 🙂

Metallisydän

10 vastausta artikkeliin “Kevät”

  1. tule mielummin leville kattomaan levin meininkiä! 🙂 täällä on kiva fiilistellä melkeen alkavaa kevättä ja kohta alkaa turistihulluuski rauhottumaan. tai no vielä on muutama nousupiikki, mutta sitte voi vaipua hiljasuuteen..

    • Kyllähän sitä Levilläkin olis kiva käväistä… Nyt on kuitenkin suunnattava Muonioon, työreissu nääs…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta