Treeniä Muoniossa

Leirikouluviikko Muoniossa on menossa. Kaikenlaista on touhuttu mutta oman mielenterveyden takia oli pakko mahduttaa johonkin väliin myös salitreeni. Olin selvittänyt jo etukäteen treenimahdollisuudet ja löytyihän Muoniosta ihan kuntosali, nimittäin Tunturi-Lapin Kuntoutus. Tarjolla olisi ollut myös monenlaista hierontaa sun muuta mutta tyydyin ihan vain salin käyttöön. Kävinkin alkuviikosta ostamassa kausikortin kyseiselle salille. Siis ihan oikeasti, kausikortin 🙂

Yhtenä iltana huitaistiin sitten porukalla salille. Eihän tuo itse sali mitenkään kummoinen ollut, hyvin rajallinen laitevalikoima, aivan olematon määrä käsipainoja ja tiloiltaan melko pieni ja ahdas, varsinkin kun on tottunut hieman erilaisiin saleihin.

Pääasia oli kuitenkin päästä vetämään kunnon korkeasykkeinen treeni ja siihen tarkoitukseen tuo sali soveltui ihan hyvin.

Tarkoitus oli ehtiä treenata koko yläkeho läpi (jalkoja piti säästellä viikon muihin aktiviteetteihin), mutta jotenkin se aika vaan loppui kesken ja selkä jäi treenaamatta. Ensikerralla sitten…

Loppuun oli kuitenkin pakko treenata haasteessa häviämääni vatsalihasliikettä, vielä mä sen sata toistoa joku päivä teen!

Tarkempaa juttua leirikouluviikon muista touhuiluista joskus ensiviikolla…

Tunnustus



1. Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
Sain tämän tunnustuksen Pikkujekulta

2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
Aika paljon olen tullut vuosien aikana täällä itsestäni paljastaneeksi. TÄÄLLÄ on esimerkiksi sata faktaa Metallisydämestä. Aika hankalaa siis keksiä jotain sellaista mitä en olisi jo kertonut (ja mitä vielä haluaisin paljastaa…) mutta kokeillaan…

– Hävisin viime viikolla vatsalihashaasteen. Tavoitteena oli 100 toistoa jalkojen/lantion nostoa penkillä, jonka haastajani teki kevyesti. Itse hyydyin 50 toistoon. Nyt joudun joka treenissä treenaamaan kyseistä liikettä kunnes saan tehtyä tuon 100 toistoa.

(Hämmästyttävästä yhdennäköisyydestä huolimatta en ole kuvassa, vaan kuva on kaivettu netin syövereistä osoittamaan mikä liike oli kyseessä…)

– Olen yllytyshullu. Minut saa tekemään melkein mitä vain sanoilla ”Et pysty…” tai ”Et uskalla…”

– En osaa käyttää silitysrautaa. Siis teoriassa tiedän miten kyseistä vempelettä käytetään, mutta lopputuloksesta kyllä näkee että en tiedä silittämisestä oikeasti hevonvelvettiä…

– Vihaan makuupussissa nukkumista. Jotenkin se vaan on niin ahdistava vekotin… Tuntuu että kuristuisin. Joudun nukkumaan torstain ja perjantain välisen yön makuupussissa… Saatana.

– Minusta on nykyisen hiustyylini myötä muodostunut pipofani. Aiemmin en voinut sietää pipoja, nyt niitä on kertynyt jo huomattava määrä. Eilenkin ostin yhden lisää…

– Vaikka tykkään yli kaiken työstäni, aion tulevaisuudessa vaihtaa alaa. Olen päättänyt alkaa isona lottovoittajaksi. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, katsellaan nyt tätä ”taviselämää” vielä muutama vuosi.

– Vaikka en osaa yhtään laulaa, lauleskelen usein häpeilemättä ääneen. Erityisesti töissä saan tästä usein kiitosta ja kannustusta.

3. Lahjoita tämä sama award 10 parhaalle blogille/bloggaajalle.

Muunnan tätä kolmatta kohtaa sen verran, että heitän tunnustuksen kaikille niille blogin pitäjille jotka tämän sattuvat lukemaan eivätkä vielä ole tunnustusta saaneet. Faktoja pöytään!