Selkä, selämpi, selin

Selkätreenin pääliike on minulla ollut jo jonkin aikaa leuanveto. Vaihtelen leuanvedon tyyliä eri treeneissä ja hyvin tuntuisi menevän perille. Sitä en tiedä kasvaako siellä selässä mikään, mutta tuntuu ainakin hyvälle 🙂

Selkätreeni alkaa aina jollakin leuanvedon variaatiolla, tällä kertaa ”kulmasoutuleuanvedoksi” nimeämälläni liikkeellä. Olen pyrkinyt väkisin lisäämään käyttämääni lisäpainoa pikkuhiljaa. Ei siinä kovin iso kiekko vielä mukana kulje, mutta pikkuhiljaa edetään…

Seuraavana liikkeenä leuat kapealla ”vasara”otteella. Enimmät voimat kun on jo hassattu edellisessä liikkeessä, ei enää tarvitse paljon lisäpainoista haaveilla 🙂

Sitten ylätaljaa leveällä otteella ja loppuun kulmasoutua levytangolla, sekin leveällä otteella. Hyvin tuli selkä pakettiin. Selkätreenin perään treenaan aina vatsat. Vatsatreenistä luvassa lähiaikoina oma kunnollinen juttunsa, joten ei siitä tällä kertaa enempää.

Kävin muuten elokuvissa tsekkaamassa jenkkiversion leffasta The Girl with the Dragon Tattoo.

Hyvä leffa oli kaikinpuolin, en keksi kyllä haukuttavaa, paitsi etten oikeastaan ymmärrä miksi tämä(kin) piti tehdä uusiksi amerikkalaisten toimesta. Alkuperäinen Lisbeth oli kyllä parempi…

Monet ovat noita Stieg Larssonin kirjoja kehuneet, pitäisikö lukea ne seuraavaksi…

Metallisydän

5 vastausta artikkeliin “Selkä, selämpi, selin”

  1. Kyllä kannattaa lukea! Kirjoissa on tosi paljon hyvää matskua mitä ei leffoissa ole. Suosittelen kyllä lämpimästi, luin itse kaikki kolme opusta putkeen 🙂

  2. Montako kertaa menee leuka yhdellä kädellä ilman lisäpainoa.. pal

  3. Laitan nyt tänne, kun en muista muuten sanoa kuitenkaan… eli saat multa lainaan kyseiset kirjat, jotka rakkaalta veljeltäni olen saanut ;), jotka ehdottomasti kannattaa lukea!! -E-

  4. Mahtavaa! Sinuhen seikkailut Egyptin ihmemaassa on vielä kesken, mutta sen jälkeen voisin ottaa käsittelyyn nuo Larssonin kirjat 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta