Vuosi pulkassa, mitä jäi käteen?

Vuosi 2011 on takana. Katsellaanpa hiukan mitä tuo kulunut vuosi on sisältänyt. Koska kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan treeniblogi, niin pidetään päähuomio kehityksen seurannassa ja muut jutut sivulauseissa…

Alkuvuodesta 2011 oli massakausi parhaimmillaan ja olin painavimmillani koskaan. Paino taisi olla parhaimmillaan noin 105 kiloa ja se kyllä näkyi päälle. Melkoisen pehmeä oli kunto…

Helmikuu 2011

Olen aina tykännyt kokeilla erilaisten ruokavalioiden ja dieettien sopivuutta keholleni. Päätinkin taas kokeilla jotain uutta, nimittäin ketoosia. Markkinoille tuli uudet Easy Diet annospussit ja niitä käyttäen aloitin helmikuussa neljän viikon ACKD-dieetin. Neljässä viikossa painoni putosi tuolla ACKD-dieetillä kokonaisuudessaan noin 12 kiloa.

Tuon ACKD-dieetin jälkeen kokeilin ketoosia kiinteällä ruualla, minkä jälkeen olin kesän ajan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Tuo VHH-ruokavalio tuntui sopivan minulle hyvin, keho voi hyvin, olin energinen ja treeni kulki hienosti. Kehokin tuntui kiristyvän mukavasti koko ajan vaikka paino samalla hieman nousikin.

Huhtikuu 2011
Kesäkuu 2011
 
Elokuu 2011

 
Syksyllä aloin nostaa hiilarimääriä pitäen samalla ruokavalion kohtalaisen puhtaana. Hiilarit otin lähinnä riisistä ruokavalion muuten koostuen kanasta, naudan jauhelihasta, kananmunista, rahkasta ja raejuustosta yms. Roskaa en syönyt juuri lainkaan. Paino nousi hyvin hitaasti ja treenata jaksoi todella hyvin.
 

Lokakuu 2011

Joulukuu 2011
 
Tein keväällä muutoksia myös käyttämiini lisäravinteisiin, lähinnä panostamalla niiden laatuun aiempaa enemmän. Vaihdoin herakonsentraatin isolaattiin, peruspalkkarin laadukkaampaan ja otin mukaan aminohapot sun muut systeemit. Vaikutuksen kyllä huomasi, palautuminen oli selkeästi parempaa ja erilaiset kokeilemani treenilaturit antoivat aivan uudenlaista puhtia treeniin. Pumppi oli treeneissä hyvä ja suonet pinnassa.

Syyskuu 2011

Joulukuu 2011
 
Selkeän muutoksen tein myös treenityyliini. Koskaan en ole mitenkään huiman suurilla painoilla treenannut, mutta nyt pudotin reilusti treenipainoja ja keskityin liikkeiden puhtauteen ja siihen, että liike tosiaankin tuntui treenattavassa lihaksessa. Alkuun tämä kävi luonnollisesti vituttamaan, kuka nyt haluaisi treenata pienillä painoilla? Pikkuhiljaa kuitenkin treenipainot ovat nouseet ennalleen ja isommiksikin liikeratojen pysyessä puhtaampina ja tuntuman lihaksella. Edelleenkään en tuijota liikaa käytettäviä painoja, vaan jos tuntuu ettei tuntuma ole oikealla lihaksella, pudotan painoja kunnes tuntuma on kohdallaan. Silti joulukuussa on melkein kaikki ennätyksetkin menneet uusiksi…
 
Mitäs muuta vuoteen sitten on mahtunut… Kesä meni mukavasti helteistä nauttien ja kovaa treenaten. Tottakai välillä tuli hiukan esimerkiksi soudeltuamökkeiltyä ja joillakin festareillakin käväistyä. Kesän (ja koko vuoden) kohokohta oli Karmarock, joka järjestettiin jo kahdettakymmenettä kertaa. Ihan joka kerralla en ole mukana ollut, mutta pitkälti yli kymmenen kertaa kuitenkin.
Syksyllä pääsin mukaan Fast Pro Series testiryhmään, eli sain setin Fast:n uusia lisäravinteita testattavakseni ja raportoitavakseni. Testijakso jäi minun käyttämilläni määrillä aika lyhyeksi, mutta sen verran niistä tuon testijakson jälkeen pystyi sanomaan, että treenilaturi oli toimivaa ja aminopalkkari maistui paskalle.
Syksyllä päätin heittää tekosyyt nurkkaan ja hypätä tatamille. Olin jo vuosia suunnitellut jonkin kamppailulajin aloittamista, mutta aina sitä oli muka jotain esteitä. No, BJJ peruskurssi jäi kesken kun hajotin polveni salilla kyykätessä. Tarkoitus oli jatkaa hommaa alkuvuodesta, mutta loppuvuodesta innostuin rugbysta. Mahtava laji täynnä vauhtia ja vaaratilanteita 🙂 Nyt taisi siis BJJ jäädä rugbyn taklaamaksi… Ehkä sitten joskus taas takaisin sinne tatamille…
Loppuvuosi onkin sitten ollut pitkälti sitä normaalia perusarkea. Se on juuri sitä mistä eniten nautin, töissäkäynnistä ja kovasta treenistä. Tottakai arkeen kuuluu paljon muutakin, kuten leffassa ja keikoilla käyntiä ja ystävien ja perheen kanssa touhuilua, mutta työ ja treeni ovat ne arkeni peruspilarit joiden varaan rakennan kaiken muun.
 
 
 
Mukavasti on siis mennyt vuosi 2011 ja kaipa sitä vuoden treeneistä on jotain muutakin käteen jäänyt kuin känsät, ainakin jos vertaa vuoden 2011 ensimmäistä ja viimeistä kuvaa 🙂
Katsellaanpa lopuksi vielä hiukan blogin tilastoja vuodelta 2011
 
Vuonna 2011 Metallisydämen blogissa julkaistiin 187 kirjoitusta.
 
Sivunavauksia blogiin tuli vuoden 2011 aikana 299 689. Kasvua on tapahtunut melkoisesti, sillä vastaava luku vuonna 2010 oli 152 029.
 
Suosituimpia hakusanoja ovat olleet tylsästi Metallisydän ja Metallisydän blogi, vaikka onhan mukaan mahtunut jokunen muukin aiheeseen liittyvä hakusana kuten TÄÄLTÄ on nähtävissä 🙂

Tästä on hyvä jatkaa, nyt ei muuta kuin mahtavaa vuotta 2012!

Metallisydän

6 vastausta artikkeliin “Vuosi pulkassa, mitä jäi käteen?”

  1. Mulkesta kondis kuvat lähellä oli. Ikinä en saa. Sinä sonnin massaa saanut silti. Kimppa kivat täältä sen johdosta toivotam.Tsemppiä 2012-vuoteen !!!!!!!

  2. Lähellä oli, mutta ei sitten kuitenkaan ihan… Sellaiset kuvat on parempi jättää julkaisematta, eihän sitä ihailijapostin määrää kestäisi kukaan… :DKiitos toivotuksista!

  3. Jätä nuo vaaralliset hippaleikit sivuun ja astele CBB-lavalle. Kyllä tuolla paketilla sinne kehtaa mennä ;)!Kovat tsempit vuoden 2012- lihatalkoille !

  4. Hippaleikit on niin sairaan hauskoja!Ei tuo paketti vielä lavavalmis ole… Katotaan parin vuoden päästä jos kaikki menee putkeen…Kiitti tsempeistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta