Sieltä se taas tulee…

Taas se lähestyy, Joulu, tuo monien odottama vuoden kohokohta.

Minulle joulu ei ole sen kummempi kuin mikään muukaan vuoden viikonlopuista. En välitä joulun hengellisestä sanomasta, eikä ne joululahjatkaan ole lapsuuden jälkeen olleet mitenkään elämää suurempi asia. Jouluruuasta en erityisemmin pidä ja suurin osa joululauluista saa minut voimaan pahoin, erityisesti Antti Tuiskun esittäminä.

 

Millainen sitten on Metallisydämen joulu? Yksinkertaisesti juuri sellainen kuin itse haluan. (se tässä sinkkuna olemisessa on helppoa, ei tarvitse ottaa muita huomioon…)

En aio laittaa kotiini yhtään ainoaa joulukoristetta enkä kuunnella yhtäkään joululaulua. Kotonani ei haise lanttulaatikko tai muutkaan jouluruuat. Aatonaattona elokuvissakäynti on perinne, tänä vuonna menen elokuviin myös aattona jos leffateatteri vaan on auki. Aion treenata jouluna ehkä jopa enemmän kuin arkena, onhan minulla käytännössä lähes yksityinen kuntosali käytössäni. (Kuka muu olisi niin hullu että treenaisi jouluna…) Taidankin treenata pukeutuneena pelkkään tonttulakkiin…

Treenin jälkeen syön kotona kuivaa kanaa ja riisiä kuunnellen raskasta metallimusiikkia, murahdellen ja halveksuen naapurien jouluvaloja. Vahingossakaan en laita päälleni mitään joulunpunaista. Illalla muiden availlessa joululahjoja lähden juoksulenkille. Samalla pahoinpitelen jokaisen rallattelevan joulupukin joka vastaan tulee ja kusen naapurien ulkotuliin.
 
Todellisuudessa olen lauleskellut töissä Petteri Punakuonoa jo pari viikkoa, miettinyt sopivia joululahjoja läheisilleni, varmistanut että laatikossa on kynttilöitä aattoiltana poltettavaksi ja sopinut vanhempieni, siskoni ja siskon miehen kanssa että joulupäivänä kokoonnutaan vanhempieni luo syömään jouluruokaa ja nauttimaan rakkaiden ihmisten seurasta.

Ei kuitenkaan kerrota sitä muille, ettei karski joulunvastainen imagoni kärsi…


Metallisydän

6 vastausta artikkeliin “Sieltä se taas tulee…”

  1. Anonyymi 1: Oleppa hyvä vaan :DAnonyymi 2: Kiitos!T-Shirt Junkie: Kiitos, sitä samaa!Anne: Ainoat oikeat joulusukat on äidin kutomat villasukat 🙂

  2. Tulipa jouluinen olo, vaikka tätä kommenttia tuleekin kirjoiteltua Thaimaan maaseudun tähtitaivaan alta. 😀 Metallisydämen pehmeäkin puoli on ihan katselemisen arvoinen. 😉 Iloista joulunaikaa sinne!- Kendra

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta