Yövuoron haasteita

Yövuoro. Koko talo on hiljainen. Lapset nukkuvat huoneissaan ja rauha on maassa. Ulkona pakastaa, mutta sisällä on mukavan lämmin. Mieli on raukea ja levollinen. Eväänä on jäähileistä Pepsi Maxia ja proteiinipatukka. Koko yö aikaa.

Rauhallinen yövuoro katkesi kuitenkin äkillisesti. Kaikessa rauhassa surffailin net… tein töitä, kun alkoi tuntua siltä että minua tarkkaillaan. Katsoin ympärilleni, mutta mitään ei näkynyt. Jatkoin surf… työntekoa, mutta tunne ei hellittänyt. Ihan varmasti joku tarkkaili minua. Olin naputtavinani tietokonetta mutta samalla vilkuilin salakavalasti sivusilmällä ympärilleni. Yhtäkkiä jokin karvainen otus vilahti silmäkulmassani. Sydän nousi kurkkuun ja etsin katseellani jotakin lyömäasetta, mitä tahansa. Turhaan. Peto juoksi uudestaan lattian poikki jolloin näin tuon pienen hiiren viekkaat ja julmat silmät. Selvästi se hautoi jotakin minun pääni menoksi.

Jäin paikalleni seuraamaan vastustajani liikkeitä. Katseemme kohtasivat. Oli selvää että kumpikaan ei luovuttaisi, vaan edessä olisi verinen taistelu. Sodankäynnin teoriaan tutustuneena tiesin, että hyökkäykseen ei kannata syöksyä suinpäin. Päätin siis turvautua oveluuteen ja viritin vastustajalleni pari ovelaa ansaa… Saapa nähdä miten tässä lopulta käy, kumman pää isketään ulos seipäännokkaan…


Metallisydän

5 vastausta artikkeliin “Yövuoron haasteita”

  1. Anonyymi 1: Olen hoito- ja kasvatustyönohjaaja Lastensuojelulaitoksessa.Anonyymi 2: Mielenkiintoset videot. Itse tykkäsin todella paljon VHH-ruokavaliosta ja aion palata siihen alkuvuodesta/keväällä dieetin muodossa. Miksikäs sitä ei voisi vedellä muutenkin. Tottahan se on että aika paljon saa mättää hiilaritonta ruokaa naamaansa ettei paino putoa. Olihan tuossa hiukan selalsta superfood-hihhulointiakin mukana… niitä en kyllä ala napostella vaikka kuka suosittelisi :DJälkimmäisen videon ukkelin mukaan siis huippu-urheilijan kannattaisi syödä 10 000 – 12 000 kcal päivässä… aika määrä syödä puhtaasti…

  2. Jälkimmäisen videon ukkeli sanoi kyllä, että Michael Phelpsin pitää syödä tuon verran, koska hänen elimistössään on häiriö, joka aiheuttaa sen, että ATP:ta ei valmisteta tarpeeksi nopeasti. Sen sijaan se naismiekkailija treenasi maailmanmestariksi 1700 kalorilla ja parikymmentä uinnin olympiakultamitalia myös miesten sarjoissa on otettu alle 2500 kalorilla. Tässä videossa lisää esimerkkejä: http://www.youtube.com/watch?v=eHH_0Zz3ihs Ei minusta superfoodeista tarvitse tässä puhua, vaan siitä, että miten noi kestävyysurheilijat voi tulla toimeen normi-ihmisten kalorimäärillä ja varsinkin hiilarimäärillä. Pistää miettimään sitä, että tarvitaanko massan hankinnassa pluskaloreita ja insuliinihyökkäystä vai mieluummin hormonaalista tasapainoa…

  3. Joo taisin kunnella huonosti ukon höpinät 🙂 Itse oon sitä mieltä että hyvinkin maltillisilla hiilareilla pystyy saamaan lisää lihaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta