Mokoma!

Viikonloppu oli jännitystä täynnä. Olin kehitellyt itselleni monenlaista mielekästä tekemistä renkaanvaihdosta siivoamiseen jotta saisin pääni pysymään kasassa. No niinhän siinä kävi että autossa on edelleen kesärenkaat alla ja siivoaminenkin jäi puolitiehen… Veri veti ennemmin salille treenien pariin ja homman sinetöi Matin ehdotus lähteä katsomaan Mokoman akustista keikkaa. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähteäkö vaiko eikö…

Essu ja pölyrätti heitettynä nurkkaan ja valmiina lähtemään keikalle!

Keikkapaikkana oli älyttömän suuri yökerho. Sinne olisi mahtunut yhtä aikaa kaikki Antti Tuiskun ja Kaija Koon fanit joraamaan käsi kädessä humpan soidessa ja värivalojen vilkkuessa. Nyt paikalla oli kuitenkin vain kourallinen synkkiä Mokoman faneja ja niistäkin puolet kaatokännissä. Hiukan pelotti minkälainen fiilis bändillä mahtaa olla esiintyä sellaiselle yleisölle…

Ja ihan turhaan. Kun keikka alkoi, tempaisi se yleisön heti mukaansa. Bändistä näki, että se nautti esiintymisestä ja että sillä oli hauskaa. Bändi oli ikäänkuin lähellä yleisöä ja otti yleisön hyvin mukaansa. Juttu lensi ja akustiset sovitukset biiseistä olivat todella onnistuneita. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että rumpali käytti mitä erilaisimpia rumpukapuloita, mainittakoon nyt esimerkkinä vaikkapa valkoiset tiskiharjat…

Olen tykännyt Mokoman keikoista aiemminkin, mutta tämä akustinen keikka oli kyllä kaikkien aikojen paras. En oikein tiennyt mitä siltä odottaa, mutta joka tapauksessa keikka ylitti odotukset moninkertaisesti. Ehdottomasti yksi parhaista keikoista joita olen pitkään aikaan nähnyt.

Metallisydän

4 vastausta artikkeliin “Mokoma!”

  1. Hienoa muuten nähdä että olet hypännyt vihdoinkin toimiviin ”lisäravinteisiin” 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta