Auringonpalvontaa Yyterissä ja viilennystä leffassa

Sunnuntaina oli yhtä mahtava ilma kuin edellisinä päivinä. Ennen töihin lähtöä oli kuitenkin mentävä salille treenaamaan jalkoja. Salilla oli saatanan kuuma kohtalaisen lämmin, joten ei tullut mieleenkään yrittää kovin pitkiä sarjoja saati supersarjoja tällä kertaa. Hyvän tuntuman sain kyllä lyhyemmilläkin sarjoilla, otetaan niitä pidempiä sitten joku toinen kerta kun ilmasto ei salilla ole trooppinen…

Sarjojen välillä ihailin upeaa kesäistä säätä salin ikkunasta.

Treenin jälkeen suuntasin töihin, mistä lähdettiin saman tien nautiskelemaan helteestä Yyterin hiekkarannoille.

Välillä tuli niin kuuma, että oli pakko käydä uimassakin, vaikka olenkin sitä mieltä että alle 25 asteinen vesi ei ole uimakelpoista…

Loppuviikosta kävin välillä myös nautiskelemassa elokuvateatterin viileydestä. Torstaina kävin katsomassa uusimman X-men elokuvan X-men First Class, joka ajoittui aikaan ennen aiempia X-men leffoja. Tykkäsin kovasti siitä miten elokuvan tapahtumat oli sidottu todellisiin tapahtumiin, kuten Kuuban ohjuskriisiin. Muutenkin elokuva oli oikein hyvä, vaikka suosikkihahmoani Wolverinea ei elokuvassa nähty kuin vilaukselta 🙂

Perjantain leffa oli Priest, joka olikin sitten kaikkea muuta kuin hyvä. Odotin elokuvalta paljon enemmän, en tosin tiedä miksi, en ollut katsonut traileria enkä oikeastaan muutenkaan tiennyt elokuvasta muuta kuin että siinä on vampyyreitä. No, elokuvan vampyyrit olivat ihmeellisiä örkkejä yhtä lukuunottamatta ja juonikin oli hyvin heppoinen. Lisäksi tuntui että kaikki hahmot puhuivat matalalla mörisevällä äänellä. Kaikenpäälle vielä ne perhanan 3D-lasit olivat taas kerran kovin epämukavat. En ole kyllä vieläkään löytänyt sitä 3D-leffojen hohtoa, vaan katson kyllä leffat edelleen mieluummin tavallisena 2D:nä ilman laseja.

Metallisydän

5 vastausta artikkeliin “Auringonpalvontaa Yyterissä ja viilennystä leffassa”

  1. Päivän asu: Ei vaatteita. Käy tämäkin.scrollasin tosiaan rivi kerrallaan alaspäin uuen muodikkaan asun toivossa ja sitte pamahti tuo örkki.. Katoin vielä ekat 2sec sitä sinuksi 😀 Lievä repeäminen.

  2. Dexteri: Päivän asu oli tiukat speedot, ei sitä aivan alasti sentään… ;)Anonyymi: Niin, miten sen helppouden ajatteleekin. Eipä siellä rannalla kauheasti rentouduttu, jatkuvasti piti valvoa nuorten puuhia. Tällä kertaa ei sentään tullut tappeluita eikä tarvinnut kenenkään kanssa alkaa painia… Ei se aina niin helppoa ole…

  3. Miten ois pieni kilpailuhenki, otettaisko sellanen kisa, että kumpi saa ittensä timmimpään kuntoon? rasvojen kannalta? 😉 Mihinkään bodykisaan nyt en varmasti ala koska sulla on painoluokassa yliote! (Minun Bf% on aivan kuussa asti tällä hetkellä)

  4. Eikös se stadionin tyttö riitä sulle motivaatioksi? Vai ajattelitko siinä sivussa nöyryyttää vanhusta? ;)Ei kai, sopiihan se 🙂 Aika varma vaan oon että oot sellanen tyyppi että kun päätät vetää ittes kireeks, vedät kanssa. Ja vielä niin kireeks, että lihassäikeillä vois soittaa kitaraa… Ite ajattelin tästä tuon pari kiloa vielä tiputtaa ja se sitten riittää, kai. Tässä on nyt yksi suunnitelma olemassa, mistä lisää huomenna…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta