Se, joka huutaa kovimmin, on yleensä kasan alimmainen

Olen jo pitkään miettinyt, mikä ihmeen älynväläys on ollut sijoittaa kuntosali kolmanteen kerrokseen, eikä käytössä ole edes hissiä… On se mukava siinä kassalla sitten korttia leimatessa huohottaa rappusten kipuamisen jälkeen että: ”Terve, LÄÄÄH, salille menisin, LÄÄÄH LÄÄH, joo kiitti, LÄÄÄH ”

Ja entäs se kovan jalkatreenin jälkeen kotiin lähteminen sitten? Voi kiesus, että on välillä hankala päästä ne rappuset alas asti kun jalat on ihan hyytelöä treenin jäljiltä. Tuntuu että rappuset jatkuu ja jatkuu vaan, pohjakerros ei tule vastaan koskaan… Onneksi on sentään vankka kaide, jota pitkin hivuttautua alaspäin…

Jotenkin on ollut into poissa jalkatreeneistä jo jonkin aikaa. Tässä jokin aika sitten saatiin salille uusi kyykkyhäkki ja se on nyt tuonut hiukan tuota jalkatreeni-intoa takaisin. Loppuviikosta sainkin tehtyä oikein hyvän jalkatreenin. Päätin tehdä oikein raskaita liikkeitä ja kunnolla. Treeni koostui askelkyykystä, takakyykystä, Hack kyykystä, reiden koukistuksista ja ojennuksista sekä parista erilaisesta pohjeliikkeestä.

Tuon treenin jälkeen oli juuri tuollainen alussa kuvailemani tilanne, että jalat olivat hyytelönä ja yritin hivuttautua portaita alas kaiteeseen tukeutuen, kun vastaan tuli joku perkeleen teinisählyjoukkue. Ja tietenkin koko portaikon leveydeltä. Ajatuksissani kun olin, lipsahti jalka rappuselta ja olin kaatua. Olisi se ollut aika ryminää, minä olisin vyörynyt portaita alas keilapallona ja ne 40-50 kiloiset sählynpelaajat olisivat lennelleet seinille kuin keilat. Onneksi sain tarrattua kaiteeseen ja pysyin pystyssä, säästyttiin ruumiilta. Teinisählynpelaajat mulkoilivat minua kummissaan, että mitä se setä siinä oikein kompuroi. Eivätpä tienneet että pelastin juuri heidän henkensä…

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta