Flunssa tulossa?

Perkele kun yskittää ja niiskututtaa. Vielä ei voi sanoa että olisi kunnolla flunssa, mutta jonkinasteista tukkoisuutta kuitenkin. Ei kai tässä muu auta kuin heittää lisää vitamiinia naamaan ja toivoa ettei flunssa iske kunnolla…

Treenaamassahan nyt tietenkin käyn juuri niin pitkään kuin mahdollista, ei pikku flunssa treeniä estä, sarjojen välillä pitää vaan rykiä hengitystiet auki…

Ihan hyvin on treenit kulkeneetkin. Mitään eritysen suuria ennätyksiä en ole tehnyt, mutta tasaista pientä kehitystä tuntuu tulevan koko ajan.

Ajatukset alkaa pikkuhiljaa ajautumaan kevään diettiin. Viime keväänä homma epäonnistui totaalisesti. Kesken dietin lähdettiin Vegasiin (juttua reissusta oli TÄÄLLÄ, TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ) ja tuon reissun ajan päätin syödä vapaammin (eli kaikkea mahdollista…), mutta eihän se sitten siihen reissuun jäänyt, vaan itsekuri oli menetetty ja päätin lopettaa dietin siihen. Nyt onkin sitten kova into ja motivaatio onnistua dietissä tällä kertaa ja saada itsensä tästä läskipallokunnosta omaa silmää miellyttävään kuntoon.

Viimeksi kunnolla onnistunut dietti oli vuonna 2008. Toivottavasti tässä välissä on lihaa tarttunut mukaan ettei ihan näin laihapoika-kunnossa ensikesänä kuitenkaan olla… Sama kireystaso on kuitenkin tavoitteena.

Metallisydän

4 vastausta artikkeliin “Flunssa tulossa?”

  1. Ai tuleeks nuita sutteja piettää housujen ulkopuolella !? Olenki aina miettiny, että mitä perkeleitä ne oikein on 😀 Olen itekki alottanu kunnon rasvanpudotuksen, että voi vielä vähän hommata lihaksia jalkoihin ilman että painoluokka alkaa kummitteleen pahasti.Kieltämättä aika komeassa kunnossa kyseisessä kuvassa (: Satuitko koskaan mittaamaan rasvaprosentin ja onko arviota, että mikä se mahtaa olla nykyään?

  2. Ei aavistustakaan missä noita naruja kuuluu pitää :)Yritin tuolloin mittailla rasvoja niin pihdeillä kuin elektronisella mittarillakin, mutta tulokset heitteli melkoisesti. Arviolta kuitenkin kympin paikkeilla. Tällä hetkellä mennään parin kympin paikkeilla… ennen diettiä käyn InBodyssa niin saan faktaa pöytään…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta