Treenijaosta ja jaksotuksesta

Olen pitkään treenannut nelijakoisella ohjelmalla seuraavanlaisella jaolla:
1. olkapää/hauis
2. selkä/vatsa
3. rinta/ojentaja
4. jalat
Lepopäivän pidän hieman työvuoroista riippuen, mutta useimmiten kahden treenipäivän jälkeen. Joskus otan oman treenipäivän hauikselle ja ojentajalle ihan fiiliksen mukaan.

Tuo jako on tuntunut itselleni sopivimmalta ja sillä on nyt menty jo vuosia. Toki välillä olen muutellut jakoa yhdistämällä samaan päivään rinnan ja olkapäät kun olkapää on ollut kipeänä ja näin yrittänyt yhdistää olkapäätä kuormittavat liikkeet samalle päivälle saaden pidemmän huilin olkapäälle treenien välissä. Sama juttu jos forkut ovat olleet kipeänä, olen yhdistänyt hauistreenin selkäpäivään saaden hauikselle pidemmän levon treenien välillä.

Tykkään treenata kohtalaisen kovaa, tai ainakin minulle kovaa, enkä ole juuri pitänyt kevyitä jaksoja treeneissäni. Toistot ovat kovissa sarjoissa olleet useimmiten 6-8 välissä, joskus jopa alle. Olen myös sisällyttänyt viimevuosina lähes joka treeniin jonkinlaisen erikoistekniikan, kuten pudotus- tai supersarjoja tai pakkotoistoja. Nyt päätin muuttaa tyyliä ja ottaa käyttöön tietynlaisen jaksotuksen.

Treenijaon pidän entisellään nelijakoisena, mutta jatkossa treenaan yhden treenikierron käyttäen pelkästään kovia suoria sarjoja ilman erikoistekniikoita, sarjojen pituuden ollessa siinä 6-8 toistoa. Näin siis treenaan kehon kertaalleen läpi.

Seuraava jakso mennään sitten niin, että jokaisessa treenissä käytän mahdollisimman paljon erilaisia erikoistekniikoita. Sillä taas kertaalleen koko keho läpi.

Sitten on kevyemmän jakson vuoro. Painoja tiputetaan reilusti ja sarjojen pituudet nostetaan 12-15 toistoon. Silloinkaan ei sarjoja jätetä kesken, vaan tehdään loppuun asti, mutta keskittyen erityisesti liikkeiden puhtauteen ja tuntumaan lihaksessa. Ja tällä tyylillä taas keho kertaalleen läpi.

Jokainen jakso siis kestää yhden treenikierron verran, eli työvuoroista riippuen noin viikon. Nyt olen pari kertaa vetänyt koko kierron, eli kaikki jaksot läpi ja täytyy kyllä sanoa että tuntuu todella hyvältä. Joka treenin jälkeen lihakset ovat olleet ihanan kipeät.

Katsotaanpa saadaanko tällä tyylillä hiukan potkua treeniin ja kehitystä aikaiseksi… 😉 Jospa sitä joskus vielä kasvaisi isoksi ja vahvaksi…

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta