Selkätreeniä

Kävin vaihteeksi treenaamassa Pulsilla. Vaikka omalla salilla on aina paras treenata, tykkään treenailla aina välillä myös muualla. Pulsilla treenaan kaikkein mieluiten juuri selän, johtuen yhdestä laitteesta…
Ensialkuun lämmittelin pyöritellen jumppakeppiä ja käsiä sekä tehden muutaman kevyen sarjan siellä täällä. Itse treeni alkoi ylätaljasta. Huikan outoahan se oli tehdä kun kahva oli tuttua paksumpi ja jalkatukikin oli outo… selittelyistä huolimatta ihan hyin sai tuntuman selkään, vaikka alkuun joutui hiukan painojen kanssa arpomaan.
Seuraavana liikkeenä oli sitten se, jonka takia tykkään Pulsilla käydä välillä selkää treenaamassa. Tällaista laitetta ei omalla salilla ole ja jotenkin saan tällä aina kovin hyvän tuntuman latseihin. Sitä siis nautiskelin useampia sarjoja…
Sitten oli vuorossa yksi selkäpäivän suosikkiliikkeistäni, T-kulmasoutu. Kunnolla painoa tankoon ja kiskomaan!
Viimeisen sarjan tein kahdella pudotuksella ja sehän vei voimat aika totaalisesti. Oli ihan pakko hiukkasen huilahtaa ennen seuraavaa liikettä.
Viimeisenä selkäliikkeenä alatalja hiukan normaalia leveämmällä kahvalla. Itseasiassa viimeiseen sarjaan otin vielä hiukan leveämmän ”lapiokahvan” käyttöön. Tässä liikkeessä pyrin tekemään hiukan pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla… eipä ne sarjat silti kovin pitkiksi venyneet 🙂
Nyt pystyi kuitenkin sarjojen välillä ihan istumaan lattialla kieriskelyn sijaan…
Selkätreenin loppuun muutamia vatsasarjoja. Ensin taljasta hiukan lisäpainoa ja kun ei enää jaksa, lisäpainot pois ja vielä väkisin muutamia toistoja.
Pari muutakin vatsaliikettä treenin loppuun tuli tehtyä, mutta ne jäi kuvaamatta kuvaajan lähtiessä suihkuun. Taisi olla aika kovaa hommaa tuo kuvaaminen…
Videomateriaalia tästä treenistä laittelen sitten toisella kertaa.
Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta