Selkäkipua…

Kävin päivällä salilla treenaamassa selän, joten koko ilta oli aikaa ottaa rennosti. Makailin siis sohvalla ja katselin yhden suosikkielokuvistani Blu Rayna.

 
Kyseessä siis aivan upea Sweeney Todd. Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, tykkään Tim Burtonin elokuvista. Sweeney Todd on aivan mielettömän upea synkkine Lontoineen ja verenroiskeineen, todella hienoa katseltavaa ja nyt vielä teräväpiirtona… voi että nautiskelin 🙂
 
Lauantaina aamulla ennen töihin menoa kävin salilla treenaamassa kädet, eli hauikset ja ojentajat. Lämmittelin ihan normaalisti pyöritellen käsiä ja jumppakeppiä sekä taljassa kevyitä sarjoja tehden. Sitten otin tavallisen 20 kilon levytangon käsiini ja aloin sillä lämmitellä hauiksia ensimmäisiä sarjoja varten. Yhtäkkiä oikean lapaluun alla tuntui pistävä kipu. Sen jälkeen oli turha enää edes yrittää nostaa tyhjää tankoa. Jonkin aikaa verryttelin ja venyttelin selkää ja kipu hieman hellitti ja pääsin aloittelemaan treeniä (eikai sitä nyt tuollaisen takia treenaamatta jätetä?!?) Suurimman osan hauisliikkeistä sai kuitenkin heti hylätä, sillä kaikki sattuivat selkään. Tuettuja liikkeitä pystyi kuitenkin tekemään, joten hauistreeni koostui sitten tällä kertaa niistä. Ojentajaa pystyi sentään tekemään kohtalaisen normaalisti. Pienen pumpinkin sain käsiin aikaiseksi.
 
kapala3

 

Illan mittaan töissä kipu lapaluun alla taas paheni. Kipu meni jopa siihen, että käden nostaminen ja välillä jopa hengittäminen sattui. Otin siis reilusti buranaa. Yöllä sain nukuttua kohtalaisen normaalisti ja sunnuntai-aamulla kun oli tarkoitus suunnistaa salille jalkatreeniin, meninkin survomaan crosstraineria, pyörittelemään keppiä ja venyttelemään. Sainkin selän hyvin auki ja sunnuntai sujui melko hyvissä tunnelmissa. Tosin kun töistä käytiin keilaamassa, keskityin katselemaan. Pelkäsin selän jumittavan uudelleen jos alan heilutella keilapalloa.
 
 
Nyt selkä tuntuu kohtalaiselta. Jos tämän päivän antaisi sen vielä levätä niin olisikohan se huomenna valmis kunnon jalkatreeniä varten…
Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Selkäkipua…”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta