Leffapäivää, tankkausta ja lisää Eckoa

Torstaina oli taas Finnkinon superpäivä ja minulla sattui olemaan vapaapäivä. Siistiä! Samalla päätin pitää dieettini ensimmäisen tankkauspäivän. Kaupungille siis nauttimaan hienosta keväisestä vapaapäivästä ja parista elokuvasta syöden herkkuja hiukan joka välissä!

 

Ennen kaupungillelähtöä kävin kuitenkin salilla vetämässä kovan selkätreenin. Yksin treenailin ja kovalla sykkeellä, tauot sarjojen välillä eivät olleet kovin pitkiä ja treeni olikin vedetty vajaassa tunnissa. Treenin jälkeen suuntasin vielä kotiin syömään hyvin ennen kaupungille lähtöä.

vapaapaiva 001
 
Ruuan jälkeen suuntasin elokuviin katsomaan päivän ensimmäistä elokuvaa. Se oli Peter Jacksonin ohjaama Oma taivas.
 
 
Oma taivas -elokuvan kävin katsomassa yksin. Se oli hieman outo, mutta ihan viihdyttävä ja hieman koskettavakin elokuva. Elokuva kertoo nuorena murhatusta tytöstä, joka ei mene suoraan taivaaseen, vaan jää ns. välitilaan tarkkailemaan perhettään ja murhaajaansa.
 

Elokuvien välissä oli tarkoitus hiukan shoppailla. Kiertelin leffakauppoja etsiskelemässä suosikkielokuviani Blu Ray:na. Eipä oikein löytynyt (tai löytyi kyllä, mutta riistohinnoilla…) Lisäksi kävin hankkimassa itselleni jo toisen Ecko T-paidan. Tällä kertaa punaisen. Ihan sairaan siistejä paitoja nuo!

 

Olen tainnut jäädä noihin Eckon vaatteisiin hiukan koukkuun. Seuraavaksi pitää saada huppari… Paula on hyvillään kun tämä vaatefani hankkii aina vaan lisää vaatteita… kai se on parempi taas pian hävittää jotain vanhoja alta pois…

Täällä Porin seudulla noita Eckon vaatteita myy Fit4you. Liike löytyy kävelykadulta, torin läheisyydestä. Valikoimat on laajat ja palvelu aina ensiluokkaista. Eckon vaatteiden lisäksi myynnissä on muunmuassa Lonsdalea, Tapoutia, Better bodiesia, Gaspia ja Gazozia sekä tietysti laaja valikoima lisäravinteita. Gazozin farkut on muuten -30% alennuksessa maaliskuun loppuun asti! Käykääpä poikkeamassa ja tsekkaamassa valikoimat. Harvoin itse pääsen liikkeestä ulos niin ettei jotain tartu mukaan…

 
Shoppailun lomassa kävin tietysti tankkaamassa hiukan lisää. Tällä kertaa suuntasin Subille. Söin herkullisen Kana Teryaki -subin, cookiella höystettynä luonnollisesti 🙂
 
Illalla käytiin vielä katsomassa Tim Burtonin Liisa ihmemaassa
 
 
Koska olen Burtonin elokuvien fani, oli odotukset ainakin minulla korkealla. Edelliseen näkemääni 3D-leffaan (Avatar) olin pettynyt, nyt oli Liisalla tilaisuus muuttaa käsitykseni 3D-elokuvista. Ja niinhän se tekikin. Aivan mahtava elokuva! Viihdyttävä ja upean näköinen. Todellinen hyvänmielen leffa, katselin koko elokuvan hymy huulillani. Järkytys olikin melkoinen kun elokuvan päätyttyä käännyin innoissani Paulan puoleen ja Paula tokaisi ärsyyntyneenä, että ”Ei saatana kun oli paska leffa”. Itse kun tykkäsin ja paljon. No sallittakoon Paulalle oma mielipiteensä vaikka väärässä onkin… 🙂

Kyseessähän ei ole perinteinen Liisa Ihmemaassa -satu, vaan elokuva sijoittuu aikaan n. 12 vuotta alkuperäisen sadun jälkeen kun Liisa on jo kasvanut isoksi ja palaa takaisin Ihmemaahan, missä paha punainen kuningatar on laajentanut valtaansa ja muut elävät jatkuvan kaulankatkaisun pelossa.

 

Vaikka päivän mittaan tulikin herkuteltua hyvillä ruuilla, piti elokuvissa olla luonnollisesti myös jotain evästä. Ja mikäpä muu olisi oikeanlaista elokuvaevästä kuin kunnon proteiinipatukka ja Protidrink-juoma. Nam.

vapaapaiva 002

Kun olin päivällä noita Eckon paitoja ihaillut tuolla Fit4you:ssa, päädyin kotona illalla ihailemaan niitä lisää tuonne Urban Traden nettisivuille.

Album-osio on muuten päivitetty. Nyt siellä on jaettu vaatteet mallistoissa eri kategorioihin, kuten hupparit, T-paidat jne. Nyt niitä on mielestäni mukavampi selailla. Samalla malleja on tullut lisää. Muunmuassa erikoisia, mutta hienoja elokuva-aiheisia Limited edition -huppareita:

 
 
Näytti siellä olevan Jokerin ja Stormtrooperin lisäksi muitakin elokuvamaailmasta tuttuja tyyppejä… 
 
Muihinkin mallistoihin oli tullut kaikenlaista uutta kivaa. Tässä muutamia omaa silmääni miellyttäviä esimerkkejä:
 
 

Kaikkia noita nettisivuilla esillä olevia malleja ei kuulemani mukaan ole enää saatavissa. Ecko kun julkaisee useamman malliston vuodessa ja kaikkia malleja tehdään vain rajoitettu määrä. Kun ne on myyty loppuun, uusia ei tule. Valmistaja haluaa näin pitää mallistot rajoitettuina. Joitakin malleja saattaa tulla Suomeen vain muutamia kappaleita. Hienoa sinänsä että kun ostaa Ecko paidan, ei ole pelkoa että samanlaisia tulee vastaan joka kadunkulmassa. Itse ainakin tykkään sellaisesta ”erikoisuuden” tunnusta.

Tankkauspäivä kun oli kyseesä, olin tietenkin varannut illaksikin jotain pientä herkkua nettisurffailun oheen…

 
Kyllä nyt pitäisi taas aineenvaihdunnan kiihtyä ja rasvan palaa. Luulisi myös treenin kulkevan seuraavana päivänä kunnolla… 
Metallisydän

6 vastausta artikkeliin “Leffapäivää, tankkausta ja lisää Eckoa”

  1. Teki mieli herkkuja :)Ei vaan, olen aiempina vuosina huomannut että on hyvä herätellä aineenvaihduntaa noin kolmen viikon välein. Lisäksi oma pää kestää paremmin kun silloin tällöin hiukan herkuttelee. Tämä kun ei ole niin kuolemanvakavaa 🙂

  2. Jaa jaa, voi kun sais samalla systeemillä mennä sit itsekin 😀 Veikkaan, että ensimmäinen tankkaus tulee jossain kisoja edeltävällä viikolla…

  3. Niin sullahan tuo homma on oikeesti johonkin tähtäävää. Sillon homma on väkisinkin tarkempaa. Mä vaan touhuan omaksi ilokseni ja katon mitä saan aikaan :)Mähän oon ihan täysin itseoppinut diettaaja, eli mitään valmentajaa ei oo koskaan ollut. Kokeilemalla edetään, joskus joku toimii ja joskus ei. Nyt tuntuu että tankkaamalla noin kolmen-neljän viikon välein pysyy aineenvaihdunta käynnissä. Joka kerta tankatessa paino nousee hiukan (n. puoli kiloa), mutta se lähtee taas parissa päivässä (nestettä?) ja tippuu sitten taas pitkään hyvin.

  4. Eikä sulla oo maha yhtään ihmeissään kun ensin syöt siististi monta viikkoa ja sit noita rasvaisempia ja hiilaripitoisempia ruokia päivän? – N

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta