Tavoitteita ja syitä tähän elämäntapaan.

Lapsesta asti ihanteenani on ollut lihaksikas vartalo. Jo lapsena tykkäsin kovasti leikkiä He-man leluilla, tosin niillä taisivat kaikki muutkin pojat tuohon aikaan leikkiä… Lihakset näyttivät kuitenkin jo siihen aikaan hienoilta vaikka niistä en mitään ymmärtänytkään. En edes tiennyt että He-manin näköisiä ihmisiä on ihan oikeastikin olemassa…

Kuntosaliharrastus alkoi itselläni teini-iässä, siinä 16-17 vuoden iässä. Pitkään se oli vaan harrastelua, mutta ajan kuluessa muuttui intohimoksi, addiktioksi ja lopulta elämäntavaksi (juttua treenihistoriastani löytyy täältä) Nyt en enää pysty kuvittelemaan elämää ilman kuntosalitreeniä. Nuppi alkaa hajota jo hiukankin pidemmän treenitauon takia, siksi en sellaisia juuri pidäkkään kuin pakon edessä.

Treenaamisen alusta asti halusin itselleni lihaksikkaan vartalon ja haluan edelleen. Sitä, koska sen saavutan, en tiedä. Voi olla etten koskaan, mutta työtä sen eteen tehdään ankarasti. Tämä on siitä hieno laji, ettei koskaan voi olla kehoonsa tyytyväinen, aina löytyy parannettavaa. Joillakin vähemmän, minulla enemmän.

Tällä hetkellä tavoitteena on kasvattaa joka vuosi mahdollisimman paljon lihasta puhtailla keinoilla, siis ilman lääkeaineita tms. Itselleni olen huomannut mahdolliseksi saada puhdasta painoa lisää noin kaksi kiloa vuodessa. Tällä hetkellä tavoitteena onkin saavuttaa 100 kilon paino alle kympin rasvoissa. Aika monta vuotta kovaa treenaamista on vielä edessä ennen kuin tuo tavoite on saavutettu 😉 Ja kun siihen päästään, asetetaan uudet tavoitteet.

Jotkut tuttavani eivät ymmärrä miksi haluan elää näin. Heidän mielestään on aivan hullua käydä treenaamassa lähes päivittäin, syödä samoja ruokia päivästä toiseen, sekoitella päivittäin proteiinijauhoja, kiduttaa itseään diettaamalla ja mikä pahinta, käyttää alkoholia vain pari kertaa vuodessa!

Paskat muiden mielipiteistä! Nautin treenaamisesta, salilla saa aina niin hyvän fiiliksen ja on mahtavaa antaa kaikkensa ja huomata jotain pientä kehitystäkin tulevan. Ruokaa syön elääkseni, en elä syödäkseni. Ruuan ravintoarvot ovat minulle tärkeämmät kuin aterian maku. Eihän kukaan oikeasti tykkää paljaan maitorahkan mausta vaikka mitä väittäisi. Kyllä sitä syödään vain ja ainoastaan sen ravintoarvojen takia, ei maun. Nautin myös dieetistä. Olen paljon energisempi ja jollakin kierolla tavalla tykkään nälän tunteesta, kunhan se ei ole liian kova. Ja se alkoholi. En ole teinivuosien jälkeen juurikaan kaivannut humalaa. Joskus kun otan, otan hillitysti. En edes muista koska olisin ottanut liikaa (vai johtuisiko siitä että kun otan liikaa, en muista sitä…?)

Elän siis näin kuin elän siksi että nautin siitä. Treenaan kovaa ja syön sitä maitorahkaa vaikka minusta ei koskaan He-mania tulisikaan. Minun kauhukuvani on se, että joskus herään todellisuuteen, jossa vatsa roikkuu housujen päällä, kädet ovat riu’ut ja lempiruokani on makkara ja olut (hyi saatana!)

No joo joo, onhan niitä tulostavoitteitakin. Haluan saada penkistä 200 kiloa, kyykystä ja mavesta 300. Hauiksen ympärys sinne 50 sentin paremmalle puolelle ja olutpullon avattua vatsalihasten välissä. Tai no, jätetään viimeinen pois kun en edes tykkää siitä oluesta.

Selkäkipua…

Kävin päivällä salilla treenaamassa selän, joten koko ilta oli aikaa ottaa rennosti. Makailin siis sohvalla ja katselin yhden suosikkielokuvistani Blu Rayna.

 
Kyseessä siis aivan upea Sweeney Todd. Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, tykkään Tim Burtonin elokuvista. Sweeney Todd on aivan mielettömän upea synkkine Lontoineen ja verenroiskeineen, todella hienoa katseltavaa ja nyt vielä teräväpiirtona… voi että nautiskelin 🙂
 
Lauantaina aamulla ennen töihin menoa kävin salilla treenaamassa kädet, eli hauikset ja ojentajat. Lämmittelin ihan normaalisti pyöritellen käsiä ja jumppakeppiä sekä taljassa kevyitä sarjoja tehden. Sitten otin tavallisen 20 kilon levytangon käsiini ja aloin sillä lämmitellä hauiksia ensimmäisiä sarjoja varten. Yhtäkkiä oikean lapaluun alla tuntui pistävä kipu. Sen jälkeen oli turha enää edes yrittää nostaa tyhjää tankoa. Jonkin aikaa verryttelin ja venyttelin selkää ja kipu hieman hellitti ja pääsin aloittelemaan treeniä (eikai sitä nyt tuollaisen takia treenaamatta jätetä?!?) Suurimman osan hauisliikkeistä sai kuitenkin heti hylätä, sillä kaikki sattuivat selkään. Tuettuja liikkeitä pystyi kuitenkin tekemään, joten hauistreeni koostui sitten tällä kertaa niistä. Ojentajaa pystyi sentään tekemään kohtalaisen normaalisti. Pienen pumpinkin sain käsiin aikaiseksi.
 
kapala3

 

Illan mittaan töissä kipu lapaluun alla taas paheni. Kipu meni jopa siihen, että käden nostaminen ja välillä jopa hengittäminen sattui. Otin siis reilusti buranaa. Yöllä sain nukuttua kohtalaisen normaalisti ja sunnuntai-aamulla kun oli tarkoitus suunnistaa salille jalkatreeniin, meninkin survomaan crosstraineria, pyörittelemään keppiä ja venyttelemään. Sainkin selän hyvin auki ja sunnuntai sujui melko hyvissä tunnelmissa. Tosin kun töistä käytiin keilaamassa, keskityin katselemaan. Pelkäsin selän jumittavan uudelleen jos alan heilutella keilapalloa.
 
 
Nyt selkä tuntuu kohtalaiselta. Jos tämän päivän antaisi sen vielä levätä niin olisikohan se huomenna valmis kunnon jalkatreeniä varten…