Leffapäivä ja arvontaa!

Eilen oli Finnkinossa Superpäivä.

Päätin siis viettää oikein kunnon leffapäivää pitkästä aikaa. Nautin yli kaiken elokuvissakäymisestä. Tietysti parasta on käydä elokuvissa hyvässä seurassa katsomassa jokin erityisen hyvä elokuva, mutta tykkään käydä myös yksin ja elokuvakin saa olla hiukan heikompi välillä. Jokin siinä elokuvateatterin tunnelmassa, isossa kankaassa ja jytisevissä äänissä on niin hienoa. Minulla onkin ollut tapana viettää aina silloin tällöin leffapäivää, jolloin käyn katsomassa useamman elokuvan. Niin myös eilen, jolloin kävin katsomassa kolme elokuvaa, joista viimeiseen sain jopa seuraa…
Ensimmäisenä kävin katsomassa elokuvan Tie, jossa isä ja poika vaeltavat tuhoutuneella maapallolla vältellen rosvokoplia ja etsien ruokaa ja suojaa.

Ihan kohtalainen elokuva, joskin synkkä ja toivoton. Viggo Mortensenilta takuuvarma roolisuoritus poikaansa suojelevana mutta toivonsa ihmiskuntaan heittäneenä isänä. Ei mikään huippuelokuva, mutta ihan katsottava.

 Päivän toinen elokuva oli Invictus -Voittamaton. Etelä-Afrikan politiikalla kuorrutettu perinteinen urheiluelokuva. Tällä kertaa urheilulajina on rugby. Elokuva etenee tuttua kaavaa, jossa alussa on heikosti menestyvä rugbyjoukkue, joka kuitenkin tsemppaa ja etenee ottelu ottelulta maailmancupin loppuotteluun. Loppuottelussa vastassa on mahdottomalta tuntuva ennakkosuosikki. Loppuottelu on hyvin tasainen ja menee jatkoajalle, jonka loppuminuuteilla altavastaava joukkue kuitenkin… jätetäänpä loppu kertomatta jotta kaikilla säilyy jännitys loppuratkaisuun… 😉
Kolmas elokuva oli Pimeyden ytimessä. Tältä elokuvalta odotin eniten. Tykkään paljon kostotarinoista, joissa joku tapetaan tai kaapataan ja isä, aviomies, tms. lähtee kostamaan pahiksille. Loistavia esimerkkejä tällaisista leffoista ovat esimerkiksi vanhempi Gibsonin tähdittämä Payback, Denzel Washingtonin Koston liekki ja uudehko Liam Neesonin tähdittämä Taken. Pimeyden ytimessä ei kuitenkaan ollut edellämainittujen veroinen, vaan melko heikko, pitkä ja tylsä. Mel Gibsonin tytär tapetaan ja Gibson lähtee etsimään totuutta tyttären kuoleman takana olevasta salaliitosta ja samalla kostoa.

Ensimmäinen leffa alkoi 15:15 ja viimeinen loppui 22:30 joten eväitä tarvittiin. Tällä kertaa mukaan tuli pakattua seuraavanlainen setti:
Kyllä noilla pärjäsi, mutta kotiin tultua kaipasi kyllä jo jotain suolaista. Yleensä käyn jossakin vaiheessa elokuvien välissä syömässä jossakin, mutta tällä kerralla välit olivat vain noin 15 min pitkiä, joten juuri muuhun ei jäänyt aikaa kuin vessassa käymiseen ja seuraavaan saliin siirtymiseen. Ihan mukava päivä kuitenkin kokonaisuutena vaikka yksikään leffoista ei ollut mitenkään erityisen hyvä.
Leffapäivän kunniaksi päätin pitää pienet arvonnat. Tällä kertaa voittoja on kaksi, suosikkiohjaajani Quentin Tarantinon ohjaamat CSI-jaksot DVD:llä tai vaihtoehtoisesti herkkuproteiinipatukka, joka sopii hyvin vaikka evääksi leffateatteriin 🙂 
Ja kyllä, kyseessä on siis kaksi arvontaa. Arvontaan pääset osallistumaan kommenttiboksin kautta. Voit siis kommentoida ihan mitä vaan, mutta muista laittaa kommentin loppuun tieto siitä, kumpaan arvontaan haluat osallistua. Ja yhdellä kommentilla voi osallistua siis vain toiseen arvontaan. Näppärä kaveri siis kommentoi kaksi kertaa ja saa arpalipun molempiin arvontoihin…
Arvonta suoritetaan myöhään sunnuntai-iltana, eli osallistumisaikaa on koko viikonloppu. Voittajat julkaistaan heti maanantai-aamuna. Arpaonnea!
Metallisydän

29 vastausta artikkeliin “Leffapäivä ja arvontaa!”

  1. Mä luin ton Tien kirjana ja se oli aika synkkä. Toisaalta tekis mieli kattoa se leffa, että onko se yhtä erikoinen. Toisaalta pelottaa, jos siinä on kuvattu kaikki, mitä kirjassa oli. No, nevertheless, haluaisin osallistua sen patukan arvontaan 🙂

  2. Olen ite oottanu aika innola että Tie tulis tähänki suuntaan, olen aika hulluna tollasiin leffoihin: > (Synkkä alitajunta kenties?) Haluaisin osallistua patukkajahtiin!

  3. Hauska nähdä arvio Voittamattomasta. Se olisi muuten mennyt ihan ohi, ja kun urheiluelokuvissa nyt on oma viehätyksensä, vaikka loppuratkaisun arvaakin (paitsi Million dollar babyssa, mutta sitä nyt en normaaliksi urheiluelokuvaksi kutsuisi parhaalla tahdollakaan). :)Boksiarvontaan haluaisin osallistua. :)Minikaktus kiittää, pokkaa, kumartaa.

  4. Meinasin itsekin käydä tuon Pimeyden Ytimessä -leffan katsastamassa. Kun esimerkiksi juuri tuo Taken oli hyvää settiä 🙂 Ainii, ja siihen CSI-boksin arvontaan osallistutaan. Santtu

  5. Kivat ja ennen kaikkea hauskat ja huumorintajuiset blogit sinulla ja Paulalla 🙂 Haluaisin osallistua protskupatukan arvontaan.- Minttukrokantti

  6. Ensimmäinen kerta, kun kuulen jonkun harrastavan tuollaista koko päivän leffateatterikäyntiä.. Mutta herranjestas! Miten noin fiksua ideaa en ole itse keksinyt? 😉 Tämä muistiin ja seuraavaksi kerran ohjelmaksi, kun masentavan tylsä lauantai kolkuttaa ovella. Kiitos vinkistä!Ja oijoi, nuo CSI-jaksot olivat ihan huippuja! Osallistun samalla niiden arvontaan.

  7. No huh huh mikä päivä! :O Tuo tie kuulosti ihan mielenkiintoselta, mutta eipä ole täällä elokuvissa. Laitetaan arpalipuke ton patukan puolesta, kun se löyty tuolta paulan söis vaikka leffassa osiosta. 😀

  8. HC-CSI-fani täällä moi :DKiva postaus oli! Ei täällä päin vaan ole ikinä moisia supereita. Ihana olis vaan istua ja tuijottaa hyviä leffoja monta tuntia putkeen..aaaah…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta