Jääkaappi

Kurkataanpas tänään jääkaappiin ja analysoidaan hiukan sen sisältöä…

jaakaappi 001
 
Siinäpä kuva jääkaapin sisällöstä. Lähdetään liikkeelle ylhäältä. Ylimmällä hyllyllä kahta erilaista laturijuomaa, antavat hyvän energiapamauksen salille. Tuollaisen kun vetäisee puolisen tuntia ennen treeniä, jaksaa painaa vaikka kuinka 🙂
 
Seuraavalla hyllyllä tuoremehua, jogurttia, mehukeittoa ja muutama proteiinijuoma. Aamupalalla syön aina kaurahiutaleita, raejuustoa ja mehukeittoa. Kaurahiutaleet heitän lautaselle ja niiden päälle vettä vedenkeittimestä (oikea puuro olisi parempaa mutta kuka sitä jaksaa keittää…). Sitten sekoittelen mukaan raejuustoa 200 grammaa ja päälle mehukeittoa. Ilman mehukeittoa tuo sotku aiheuttaa ainoastaan yökkäysrefleksin, mutta mehukeitto tekee siitä syötävää. Lisäksi vielä pari kananmunaa ja ruisleipä kalkkunaleikkeellä. Niillä lähtee päivä hyvin liikkeelle.

Seuraavalta hyllyltä löytyy einesmakaronilaatikko. Ei muuten ole minun, en nimittäin einesruokia syö… koskaan. Makaronilaatikon vieressä pakasterasiassa kalkkunaleikkeet. Sitten muutama rasia raejuustoa ja useampia maitorahkoja. Molempia pitää aina olla jääkaapissa reilusti, muuten iskee paniikki. Iltapalani on näin massalla aina maitorahka, jogurttia ja mysliä sekä joskus leipää ja kananmunaa.

Seuraavalla hyllyllä juustoa, Keiju-levitettä (levitekään ei ole minun. En ole vuosiin laittanut levitettä leivälle), lisää raejuustoa ja jotain Paulan herkkuja.

Alimmalla hyllyllä seuraavat proteiinijuomat (Sokoksella oli alennuksessa) ja keitettyjä kananmunia.

Laatikoissa alhaalla porkkanoita ja paprikaa. Hyvää naposteltavaa illoille leffojen katseluun. Oikeastihan ne on vaan rekvisiittaa… lähes joka ilta vedetään karkkia tai jotain herkkuproteiinipatukkaa…

Ovessa maustekurkkuja, jogurttia ja mehukeittoa sekä juotavaa. Kovasti olen yrittänyt vähentää Pepsi Maxin juomista, mutta kyllä sitä edelleen aika-ajoin tulee juotua. Parannus on kuitenkin kova entiseen kaksilitraapäivässä-tahtiin. Tarkka lukija huomaa edelleen jokaisessa kuvassa lasin Pepsi Maxia…

Alhaalla ovessa makeaa chilikastiketta (herkkua!), makeutusainetta, aminohappoja (treenijuomapulloon veden kanssa), ketsuppia, salaatinkastiketta ja maitoa. Chilikastike ja ketsuppi ovat elintärkeitä, niillä saa päivittäin syötävät samat ruuat maistumaan hyvälle. Vaikka kana ja riisi hyvää onkin, siihenkin kyllästyy pidemmän päälle… samoin jauhelihaan ja pastaan.

 
Jääkaapista puuttuvatkin perusainekset, naudanpaistijauheliha ja broilerin rintafileet. Ne muodostavat tumman riisin ja tumman pastan kanssa ruokavalioni perustan. Jauhelihaa löytyy aina pakastimesta. Ostan sitä aina 10 kiloa kerralla suoraan teurastamolta (5% rasvaa, hinta 4,90 € / kg). Samoin pakastimessa on aina leipää, jota haen aina enemmän kerralla suoraan leipomosta. Pakastimessa on myös marjoja rahkan sekaan laitettavaksi ja ranskalaisia joilla välillä herkuttelen kanan kanssa riisin sijasta.
 
 

Siinä jääkaappini sisältö ja ruokavalioni pähkinän kuoressa. Määrät ovat tällä hetkellä isoja, grammoja en nyt laske mutta lähiaikoina alkaa dieetti ja silloin ruuat punnitaan ja kalorit lasketaan. Samalla jää pois ranskalaiset ja herkut. Silloin otetaan porkkanat oikeasti käyttöön iltanaposteltaviksi 🙂

Metallisydän

15 vastausta artikkeliin “Jääkaappi”

  1. Hei kiitti teurastamo vinkistä! t. menen heti ostamaan koko laumalle sapuskaa 🙂

  2. Elina: Samasta asiasta Paula huomauttelee… Kotona ei vaan jaksa vääntää salaattia, töissä sitä tulee syötyä kun on valmiiksi tehtynä.Anonyymi: Suosittelen, laadukkaampaa ja halvempaa kuin Prisman lihatiskissä :)ღ ccrt.: Niillä pääsee jo pitkälle 🙂

  3. Hei hei, jos Paula tahtoo sun syövän vihanneksia, Paula myöskin pilkkoo sulle ne vihannekset valmiiksi, eikö? ;)Sillä mä sain oman ukkoni opetettua rehuille, mä teen meillä ruuan ja yleensä lastaan lautaset jos en kata ruokaa pöytään (vaikka eihän me olohuoneessa syödä IKINÄ :D) ja alkuun joka kerta kysäsin, että otaks kurkkua ja tomaattia (tms.)? Alkuun se myöntyi ehkä kohteliaisuudesta, kun ei ollut tottunu että eukko passaa, mutta nykysin se ottaa niitä ihan oma-aloitteisestikin, vaikken mä olis laittamassa. 😛 Eli rehuja palasiksi vaikka noihin pakasterasioihin valmiiksi odottelemaan jääkaappiin, kyllä ne siellä ainakin pari-kolme päivää säilyy, eli unohda tuommoset tekosyyt! ;P

  4. Ei vihannekset ole must, tarpeeksi hyvät monivita ja mineraali napit naamaan niin kaikki tärkeä on saatu, hyvin pystyy korvaamaan tuoreet vihannekset joittenka saanti talvella hyvälaatuisena on nihkeeä sekä kallista, ulkomaiset vihannekset maistuvat hyvin usein paskalle. Tietysti vaihtoehtona on pakastevihannekset mutta suomalaisilla on paha tapa ylikypsentää ne jolloin niistä juurikin häviää tärkeitä mineraaleja ja vitamiineja, eli et kuole siihen jos et vihanneksia syö, sen varmaan blogin pitäjä itse tiedostaa, tietysti mikäs sen parempaa kun kesällä tuoreet kotimaiset vihannekset.

  5. Niin no, kyllähän se Paula just tota tekeekin… lähes aina on jotain rehua pakasterasiassa pilkottuna. Lähinnä kyse on siitä että en ole kotona tottunut syömään vihanneksia kun ei niitä ole ollut. Nytkin ne unohtuu lähes aina kun ei ole niitä tottunut ottamaan. Varmaan ainoa ratkaisu olisi tosiaan se, että Paula lastaisi kasvikset suoraan lautaselleni.Ei siis ole siitä kyse, ettenkö kasviksista tykkäisi, itse en kuitenkaan koskaan viitsi niitä alkaa pilkkomaan. Tortillat on ainoa ruoka, mitä varten viitsin tehdä salaattia…Onneksi puolustuksekseni voin sanoa että töissä tosiaan tulee syötyä salaattia lähes päivittäin. Ja nyt kun dieetti taas kohta alkaa, kasvaa hedelmien syönti…

  6. Sen verran että jätkällä on kyllä hyvä blogi ja hyvää juttua enemmän juuri treeni juttuja sekä pidä blogis oman näkösenä. Musamaku nyt on vähän mitä sattuu mutta meitä on moneen junaan;)t. Mikke

  7. Vihanneksia ei jaksa monikaan offilla syödä, sillä perusmätön alas lapioiminen on jo kohtuullinen operaatio. Kohta alkavalla dieetillä saavat sitten taas vihannekset liittyä mukaan ruokavaliooni 🙂

  8. July, mää en oo ikinä ymmärtäny miksi aikuista ihmistä passataan? Nyt kun oot opettanut miehes syömään niitä rehuja (ei siinä, siihen asti logiikka oli ihan pätevä) niin se oletettavasti ainakin puolet kerroista tekee sen ruuan, pilkkoo rehut ja kattaa? – NadjaPs. Teillä on hieman erilainen jääkaapin sisältö verrattuna meikäläiseen. Rehuja kyllä löytyy, mutta ne ei oo mulle : ).

  9. Musta tuntuu, että Paula päästäis sen ”vapaaksi luontoon” kun eka keraan sotkisi.. – NadjaPs. Mut tuollaiset pienet pörröiset eläimet on kyllä maailman parhaita asioita piristämään päivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta