Herkkua

Vihaan aamuvuoroja ja nyt niitä oli kaksi peräkkäin. Miten sellaisesta oikein voi selvitä?

Jälkimmäisen aamuvuoron jälkeen raahauduin umpiväsyneenä ja huonotuulisena kotiin. Mikään ei voinut enää pelastaa päivääni, vai voiko?

Kotona odotti herkkuruokaa. Illan oli vielä mahdollista kääntyä hyväksi!

Nyt esittelen miten valmistetaan täydellinen tortilla.
Ensimmäiseksi laitetaan tortillakuori 10-15 sekunniksi mikroon. Sitten sen päälle levitetään tarkkaan harkittu määrä naudanpaistijauheliha-tomaattipyree-saatanantulinenmausteseos-seosta.
Seuraavaksi kerros raejuustoa. (kaikkeen bodariruokaan kuuluu raejuustoa)
Raejuuston päälle salaattia, jossa kurkkua, paprikaa ja jäävuorisalaattia sekä reilusti sipulia (ei tomaattia, tomaatti valuttaa liikaa nestettä joka valuu syödessä sormille). Viimeisenä ja tärkeimpänä täytteenä makeaa chilikastiketta.
Lopuksi valmis tortilla taitellaan taidokkaasti oikeaan muotoonsa ja ahdetaan hyvässä seurassa kurkusta alas. Nautinto viimeistelläään jääkylmällä Pepsi Max:lla. Toistetaan kolme-neljä kertaa samalla lukien kehonrakennus-aiheista lehteä ja päivä on pelastettu. Kyllä näillä eväillä jaksaa maata loppupäivän sohvalla ja katsella hömppää telkusta…
Helppoa ja sairaan hyvää, suosittelen! Ja huom. älkää unohtako makeaa chilikastiketta, se on herkkua!

Muistakaa myös edellisen postauksen arvonta, aikaa osallistua lauantai-aamuun asti!

.

Metallisydän

4 vastausta artikkeliin “Herkkua”

  1. Vitsi, noi oli kyllä melkosen terveellinen vaihtoehto meidän versioille. Me sentään käytetään tortillan pohjalla creme fraichea ja lihojen ja johannestan lisäksi vielä juustokastiketta ja juustoraastetta. Niin ja tietysti tulista salsaa 😀 Mut vois vaikka ihan itelleen vaan tehdä noita teidän versioita viikonlopun aikana, kun toinen syöjä on poissa kotoa… kjäh kjäh..

  2. Eihän nuo tortillakuoretkaan ihan terveellisiä ole, aikamoisia kaloripommeja, mutta hyviä ne on, joten aina silloin tällöin täytyy itseään hemmotella…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta