Taas viikonloppu, taas töissä

Kuten otsikko kertoo, taas on mennyt koko lauantai töiden merkeissä ja niin menee huominenkin. Eipä siinä silti mitään, viikonloput ovat yleensä ihan leppoisia… Sitäpaitsi huomenna on aamuvuoro, joten ehtii treenaamaankin. Pitää taas vetää huomenna jokin kunnon treenilaturi tai kunnolla kofeiinipilleriä että jaksaa treenata…

Treeni on kyllä kulkenut ihan hyvin. Painokin on nyt massanlisääjän (ja pienen karkkiherkuttelun) myötä lähtenyt lievään nousuun. Torstaina treenattiin jalat parin kaverin kanssa. Tarkoitus oli vetää ihan kevyt perustreeni, mutta kuinkas ollakkaan siinä innostuttiin ja tuli tehtyä melkolailla kova treeni. Nyt on sitten taas jalat kipeinä (aaah).

Eilen treenasin rinnan ja ojentajan. Rintatreeni kulki hyvin kaikkine pudotuksineen ja rest-pauseineen, mutta jostain syystä olen joutunut viimeaikoina tiputtamaan dipissä lisäpainokuormaa pienemmäksi. Tahtoisin uskoa että syynä on se, että olen treenannut rinnan niin kovaa ennen ojentajaa, mutta kyllä kai kyseessä on ennemminkin voiman puute 🙂 Ensikerralla pusken perkele väkisin isommilla painoilla!

Sain tuossa syksyllä lahjaksi Savolaisen Markon ohjaaman jalkatreenin. Nyt löysin youtubesta pari videota, joissa Marko vetää Jukka Vihavaiselle jalkatreeniä. Kyllä näytti tutulle.

Alkoi taas omiakin jalkoja kivistää kun noita katseli. Ihan samanlaisia sarjoja Marko veti minullekin (luonnollisesti pienemmillä painoilla), eikä niitä sarjoja ollut treenissä ihan vähän 🙂 Ennen en edes tiennyt että yksi sarja voi kestää liki 5 minuuttia… Ei sitä treeniä oikein osannut sanoin kuvailla, mutta noista videoista saa melko hyvän kuvan siitä, millainen treeni oli. Jalat tärräsi minulla sarjojen lopussa vähintään yhtä paljon kuin Jukalla noissa videoissa, mutta minä kyllä huusin ja anoin armoa enemmän kuin Vihavainen (kurkku oli seuraavina päivinä vähintään yhtä kipeä kuin jalat).
 
Kirjoitukseni tuosta Markon minulle vetämästä treenistä täällä ja Markon oma blogikirjoitus samasta aiheesta täällä.
 
Harmi ettei ollut videokameraa mukana, olisi saanut melko komeat videot, onneksi kuitenkin perinteisiä valokuvia on melkolailla muistona tuosta kokemuksesta…
jari+massa 008
 
jari+massa 012
 
jari+massa 020
 
Niin ja sainhan minä treenin lopuksi Markolta nimmarit ja omistuskirjoitukset niin Supermassa DVD:hen kuin kirjaankin 🙂
 
selka 024
 
Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Taas viikonloppu, taas töissä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta