Elämäni rankin treeni

Olin alkuviikosta taas muutaman päivän Oulussa. Paula oli järjestänyt minulle treenin suurimman idolini, itse Marko Savolaisen kanssa! Markon blogiin pääset tästä. Olihan siinä hiukan epätodellinen olo aluksi kun treeniä oli ohjaamassa elävä legenda, jonka uraa on tullut seurattua netin kautta hyvinkin tiiviisti. Hiukan taisi aluksi jännittääkkin, mutta jännitys katosi hyvin nopeasti kun päästiin treenaamaan. Marko osoittautui juuri niin mukavaksi ja rennoksi mieheksi, millainen kuva minulla hänestä ennalta olikin. Ja tietoa ja taitoahan Markolta löytyi luonnollisesti enemmän kuin muilta Suomen bodareilta yhteensä!

Supermassa ohjasi minulle jalkatreenin. Eikä mitätahansa jalkojen heiluttelua, vaan ihan saatanan kovan treenin! Olen itse luullut joskus treenanneeni ihan kovaakin. No enpä luule enää. Omat ”kovat” treenini ovat olleet lähinnä lämmittelyitä tämän treenin rinnalla. Jo ensimmäisen liikkeen jälkeen jalat oli niin pumpissa ja hyytelönä, että hyvä kun pystyssä pysyi 🙂 Reisiä poltti niin perkeleesti ja hauskuus oli vasta alussa!

jari+massa 010
 
 
jari+massa 011
 
Parin liikkeen jälkeen ei sitten enää pysynytkään pystyssä 🙂 Jalat oli niin soseena, että laitteesta ei niin vaan noustukaan pois, vaan lähinnä piti itsensä kaataa lattialle haukkomaan henkeä. Oi sitä nautintoa!
 
 
jari+massa 019 (1)
 
Ja juuri kun alkoi henki kulkea ja pikkuhiljaa palasi usko siihen, että tässähän saattaa jäädä vielä henkiin, oli Marko jo potkimassa eteenpäin. Kyllä muutamaan kertaan teki mieli luovuttaa, mutta sisulla yritin puskea eteenpäin.
 
 
jari+massa 022
 
Jotenkin tuli ilmeisesti jännitettyä jossakin vaiheessa selkää väärin, sillä alaselkä veti ihan tukkoon kesken treenin. Sitä sitten venyteltiin auki välillä. Hiukan se auttoikin, mutta SJMV jäi silti harmittavasti selän takia tekemättä.
 
jari+massa 024
 
Treeniin sisältyi paljon pudotuksia, pakkotoistoja, negatiivisia toistoja, pitoja, avustettuja toistoja jne. On se kumma, miten on ihan varma että kelkka ei liiku enää mihinkään, mutta kun vierellä Supermassa vaatii vielä yhtä (ja sitten vielä yhtä ja vielä yhtä) toistoa, sen kelkan sai vielä puristettua liikkeelle. Tosin varmaan Marko itse nosti lähes koko kuorman avustaessaan toistoissa. Jos vierellä olisi ollut karjumassa kuka tahansa muu, olisi varmasti tullut annettua periksi aiemmin. Välillä ei ollut oksennus kaukana…
 
Aivan mahtava treeni, en olisi ikinä uskonut että näin kovaa on ylipäänsä mahdollista treenata, saati että siitä vielä nauttii näin mielettömän paljon. Ja nautinto jatkuu edelleen, jalat ovat nimittäin aivan soseena vieläkin, kaksi päivä treenin jälkeen. Ikinä ei ole lihakset olleet näin kipeinä. Täytyy tässä olla jonkinlainen masokisti kun nauttii kivusta näin paljon 🙂 Omasta kunnosta ei kyllä jäänyt mitään harhakuvitelmia…
 
jari+massa 018
 
Minulle on kenenkään enää turha väittää ettei jokin lihasryhmä muka kehity vaikka sille tekisi mitä. Kehitystä tulee varmasti jos treenaa oikeasti kovaa! Suosittelen kyllä Supermassan ohjaamaa treeniä kaikille. Sain todella paljon uusia kikkoja treeneihini ja tämän jälkeen riittää kyllä motivaatiota todella pitkäksi aikaa!
 
Treenin lopuksi sain Markolta vielä vinkkejä muunmuassa toimivista lisäravinteista. (vielä kun muistaisi edes osan, niin tyhjä oli pää siinä vaiheessa)
 
jari+massa 030
 
Lopuksi piti luonnollisesti ottaa vielä yhteiskuva. Oli siinä treenin jälkeen melkoinen voittaja-fiilis 🙂 Kiitos Marko vielä kerran mahtavasta treenistä!
 
 
 
jari+massa 035
Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Elämäni rankin treeni”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta