Treeniä ja leffaa

Ihan aluksi täytyy taas mainita tästä pakkiksen ketjusta mistä jo aiemmassa blogikirjoituksessa pienessä angstissa kirjoitin. Nyt suhtautuminen on muuttunut, oikein kunnon viihdettä on saatu kyllä aikaan patukoiden myynnistä 🙂 Kannattaa lukaista ketju läpi!

Tänään treenirintamalla oli vuorossa rinta ja ojentaja. Etukäteen suunnittelin vetää meille oikein kuolema-korjaa-ennen-treenin-loppua -treenin. Se suunnitelma piti kuitenkin haudata, koska yhdellä treenikaverilla oli kiire ja suunnitelmani olisi vaatinut paljon enemmän sarjoja kuin normaalin treenin aikarajoissa olisi ehtinyt. Vedettiin sitten ihan tavallinen, mutta toki kova treeni läpi. Kyllä silti varmasti on tissit kipeänä parin päivän kuluttua.

Lauantaina menen tekemään jalat ihan yksikseni, jos nyt tekisi vielä kovempaa kuin viimesunnuntaina, kävely kun onnistui ihan sujuvasti alkuviikolla (hieman vaappuvaahan se oli, mutta ei tuottanut tavoiteltua tuskaa). Sunnuntaina jos sitten tekisi hauis-ojentaja -treenin Marko Savolaisen tyyliin. Marko DVD:llään lupailee kasvua käsivarsiin tietyllä treenityylillä. Onhan sitä yritetty jo jonkin aikaa… Kannattaa muuten katsastaa tuo Markon DVD jos ei ole vielä tuttu.

Tänään olisi vielä tarkoitus mennä leffaan katsastamaan Tarantinon uusin elokuva, Kunniattomat paskiaiset. Ihan hyviä kehuja saanut tuo leffa. Ja suuri Tarantino-fani kun olen, niin onhan se nyt pakko elokuvateatterissa ainakin kertaalleen on katsoa. (Kyllä, joitakin elokuvia olen katsonut pariinkin kertaan teatterissa) Elokuvissa tulee muutenkin käytyä kohtuu paljon, arviolta noin 50 elokuvaa tulee katsottua vuodessa teatterissa.

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta