Nyt riitti. On aikalisän paikka.

Meikäläisen dieetti on junnannut paikallaan jo viimeiset pari kuukautta. Jo siitä pitäisi ymmärtää että jotain on vialla.

Motivaatio?

Ensin kyse oli motivaation puutteesta. Luulisi että edes jonkin verran motivoisi se, että dieettiään esittelee täällä blogissa tuhansille lukijoille. Luulisi että halu onnistua olisi valtava. No olihan se, mutta kun homma ei kiinnosta niin se ei kiinnosta.

Tammikuussa alkanut dieetti sujui aluksi hyvin. Painoa putosi kymmenisen kiloa tasaista tahtia, täysin suunnitelmien mukaan. Sitten kiinnostus dieettiin alkoi rakoilla. Tiedän kokemuksesta erilaisia keinoja löytää uutta motivaatiota, uutta buustia dieettiin. Ongelma vaan on se, että kaikki erilaiset keinot on vain tekohengitystä jos se oikea tahto puuttuu taustalta.

Onko tässä mitään järkeä?

Noin kaksi kuukautta sitten tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että onko tässä nyt mitään järkeä. Lähdin itseasiassa itse kyseenalaistamaan dieettini syitä. Aiemmin olen nauttinut dieettaamisesta, ja niin nautin nytkin, aluksi. Oma ajatusmaailmani on kuitenkin muuttunut täysin aiemmasta muutaman vuoden takaisesta ajasta, jolloin diettaaminen oli helppoa kuin mikä ja tiukka kunto prioriteetilistan kärkipäässä. Nykyisin sitä tärkeämpiä asioita on paljon.

Kun pää ei ollut mukana dieetissä, tuli aina välillä syötyä jotain pieniä dieettiin kuulumattomia juttuja. Ei mitään ihmeellistä, vaan lähinnä dieettiruuan ohessa pala leipää tms. Mistään salaherkuista ei ollut kyse, mutta leipäpalatkin riittivät siihen, että viimeinenkin kiinnostus hommaan romuttui. Olen aina ollut dieettieni suhteen totaalikieltäytyjä. Joko mennään tarkasti suunnitelman mukaan tai sitten mennään metsään. No nyt olitiin lähdetty sinne metsän suuntaan ja olisi ollut aika puhaltaa pilliin ja pistää peli poikki.

Itsepäisenä ihmisenä en kuitenkaan antanut periksi, vaan noin kuukausi sitten päätin että perkele, nyt rutistetaan tiukasti. Niin rutistinkin, ainakin alkuun. Tuo viimeinen kuukausi oli ihan helvettiä. Dieettiruuat ei vaan uponneet, ei sitten millään. Dieettiin kuuluvan pienen nälän sijaan aina ruoka-ajan lähestyessä nousi kuvotus, ihan oikea paha olo. Siihen ei loppuvaiheessa vaikuttanut enää edes se, mitä lautasella oli, ruoka ei vaan maistunut, ei mikään. Huolestuttavaksi homman teki se, ettei minun tehnyt mieli herkkuja sen enempää kuin mitään muutakaan. Siinä kohtaa viimein vedin pelin poikki, noin viikko sitten.

Haaveena makaronilaatikko

Kun elämän prioriteetit ovat ihan muualla kuin tiukoissa vatsalihaksissa tai käsivarsien verisuonissa, on parempi lakata tavoittelemasta niitä verenmaku suussa. Esimerkiksi yhteinen jäätelöhetki Emilian kanssa ja naureskelu jäätelötöhrystä isin nenänpäässä pesee sata-nolla sen päivän makrojen määrän. Yhdessä leivotut sämpylät ja niiden maisteleminen pyyhkii mennen tullen pöytää kalorilaskurilla. Hitto, yhdessä vaiheessa haaveeni oli, että saisin syödä yhdessä Emilian kanssa itse tekemääni makaronilaatikkoa ja silti en tajunnut meneväni perse edellä puuhun.

Ei saa ymmärtää väärin, dieetin ensimmäiset kaksi-kolme kuukautta oli hienoa aikaa, olo oli hyvä ja homma kulki. Siinä vaiheessa kun olisi pitänyt ottaa aerobinen harjoittelu mukaan kuvioihin, eikä siihen vaan yksinkertaisesti riittänyt aika, alkoi motivaatio rakoilla. Järkevä ratkaisu olisi ollut lyödä peli poikki jo aikaisemmin, eikä jääräpäisesti yrittää puskea päätä läpi tiiliseinästä. Ottaa aikalisä ja jatkaa jonkin ajan kuluttua uudella innolla. Itsepäisyyttäni vaan jatkoin, vaikka näin koko ajan ettei homma toimi niin kuin sen pitäisi.

Missä nyt mennään?

Nyt olen viikon verran syönyt vapaammin, ilman dieettipainetta. Nyt on menossa tuo aikalisä ja palaan dieetin pariin kun siltä tuntuu, kun haluan sitä oikeasti. Siihen voi mennä viikko tai kuukausi, tai sitten voi olla että en enää koskaan vedä itseäni tiukkaan kuntoon. Sillä ei ole mitään merkitystä. Sillä on, että se makaronilaatikko maistuu hiton hyvältä.

makaronilaatikko

Alien Covenant – elokuvasarjan pohjakosketus

SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA

Olen kasvanut Alien-elokuvien maailmassa. Ensimmäinen Alien-elokuva, Ridley Scottin ohjaama Alien kahdeksas matkustaja on itseasiassa tehty jo vuotta ennen syntymääni, eikä sinänsä osunut ihan uutuutena omalle katsontalistalleni. Oma hyppyni Alien-elokuvien maailmaan tapahtuikin vasta siinä joskus pikkukakkosten ja muiden jälkeen toisen, James Cameronin ohjaaman Aliens:n myötä.

Aliens osui nuoren Jarin elokuvahermoon ja nousi ehdottomien suosikkielokuvien joukkoon Terminator 2:n ja Burtonin Batmanin rinnalle. Olipa Aliens-juliste pitkään huoneeni seinälläkin, hyviä unia tuli katseltua Alienin valvovan silmän alla 😀

Pikkuhiljaa Alien-elokuvasarja on kasvanut. Aika pian tuon suosikiksi nousseen Aliens:n jälkeen tuli katsottua alkuperäinen Ridley Scott:n ohjaama Alien, josta pidin myös suuresti. Sen painostava jännitys oli käsin kosketeltavaa noin 10-vuotiaalle pojalle. Kolmas Alien-elokuva vei sarjaa eteenpäin – ja tietyllä tavalla päätti koko sarjan Ripleyn uhratessa itsensä elokuvan lopussa. Siihen elokuvasarjan olisi suonut loppuvankin. Neljäs osa Alien Resurrection oli kyllä kelpo toimintaelokuva, mutta kloonauksineen lähinnä ärsyttävä keinotekoisuudessaan.

Kun sarjaa muutama vuosi sitten heräteltiin uudelleen henkiin Prometheuksen ja nyt Covenantin myötä, olin hyvin kaksijakoisella mielellä. Toisaalta odotukset olivat kovat, olisihan mahdollista että alkuperäisen Alienin ohjaaja Ridley Scott saavuttaisi jotain alkuperäistä, palauttaisi elokuvasarjan sen alkuperäisille linjoilleen…

No Prometheus oli pettymys, mutta toisaalta se taustoitti hieman alkuperäistä elokuvasarjaa. Siinä esiteltiin yli-ihmiset ja luotiin ensimmäinen kosketus Alieneihin. Prometheuksella oli ansionsa, se loi tietynlaista mystiikkaa elokuvasarjan alkumetreille, jätti kysymyksiä joihin Covenantin odotettiin ainakin jossain määrin vastaavan. No Covenantissa mentiin sitten pohjalle ja kolisten.

NYT SEURAA JUONIPALJASTUKSIA ALIEN COVENANTISTA

Alien Covenant ei vastaa Prometheuksen avaamiin kysymyksiin. Mielenkiintoisiksi luodut yli-ihmiset motiiveineen ohitetaan olankohautuksella eikä mitään uusia kysymysmerkkejä nosteta ilmoille. Covenant on tylsä ja ennalta arvattava. Se ei luo jännitettä, eikä sen henkilöhahmoista juurikaan välitä. Ihan sama ketkä miehistön jäsenistä kuolevat ja ketkä eivät. Kaiken kukkuraksi se vie pohjan koko Alien-sarjalta.

Mielestäni suuri osa kiehtovuutta Alien-elokuvissa on ollut tuo mystinen, älykäs ja äärettömän vihamielinen laji, jonka edustajan Weyland Corporation on pyrkinyt saamaan haltuunsa hinnalla millä hyvänsä. No nyt sitten paljastetaan että trallallaa tuo Alien, kasvoihin tarrautuvine örkkeineen, meidän kaikkien tuntemassa muodossa on ihmisen luoman Androidin jalostama kehitelmä. Siis ei jumalauta, tuolta koko elokuvasarjan kivijalalta viedään pohja kertomalla että se ei olekaan oikeastaan oma lajinsa, vaan robotin yksin ollessaan kehittelemä kyhäelmä.

Ja loppuun vielä yksi paljastus. Lopussa Walter ei ole Walter. Walter on David, joskin sitäkin osasi jokainen tyhmempikin elokuvia katsonut odottaa jo siinä vaiheessa kun hippitukka sai lähteä.

Yhteenveto

Alien on loistava

Aliens on mahtava

Alien3 on hyvä

Alien Resurrection on kohtalainen

Prometheus on huono

Covenant on paska

(Alien vs. Predatorit on roskaa joka ei edes tähän elokuvasarjaan kuulu)

alien